Psykiatrisen vankisairaalan vastaava ylilääkäri Hannu Lauerma kertoi MTV3:n uutisissa 6. heinäkuuta, että vakavaan väkivaltarikokseen syyllistynyt uusii todennäköisesti tekonsa. Vakaviksi väkivaltarikoksiksi luetaan tässä henkirikokset, niiden yritykset ja törkeät pahoinpitelyt.

Aamun Helsingin Sanomissa Pelson vankilan johtaja Päivi Ollila halusi olla vähän eri mieltä. Näköjään tilastoja voi taas lukea niin monella tavalla.

“On ikävää, että tällaiset tapaukset leimaavat elinkautisesta vapautuvia. Monella rikos on kuitenkin ainoa koko elämän aikana. Nyt on julkisuudessa annettu vähän sellaista kuvaa, että uusintarikollisuus olisi yleisempääkin.”

Rikosseuraamuslaitoksen vt. pääjohtaja Paavo Siltanen taas sanoi:

“Laajan kansainvälisen selvityksen mukaan henkirikoksen tehneistä kolmesta kuuteen prosenttia tekee uuden henkirikoksen.”

Minun korviini Siltasen ja Ollilan puhe kuulostaa hieman hyssyttelevältä. Että eihän tässä mitään, Porvoon surmat olivat yksittäistapaus, turha tästä on mitään äläkkää nostaa. Näinhän Suomessa on pitkään suhtauduttu vakaviin, yhteiskuntaa järkyttäviin väkivaltarikoksiin.

Myyrmanni oli vahinko. Jokela oli yksittäisen hullun päähänpisto. Kauhajoesta ei voida tehdä liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä. Sellon surmatkaan eivät saisi muuttaa käsityksiämme mistään. Näitä nyt vain sattuu.

Hesarin jutussa parhaimman kommentin sanoi Kriminaalihuollon tukisäätiön toiminnanjohtaja Jukka Mäki:

“Eivät nämä kysymykset ole poliisin tai vankeinhoidon käsillä hoidettavissa. Suomalaisessa aseellisessa väkivallassa ratkaisevaa on aselainsäädäntö ja se, millaista päihdepolitiikkaa noudatetaan.”

Tätä voi miettiä, kun pohditaan, kuinka helppoa kaljan ostamisen pitää olla tai miten paljon Suomi tarvitsee ampumalajien olympiamitaleita, mitä on käytetty perusteena sille, että meillä pitää olla maa täynnä yksityisten käsiaseita.

Valepoikaystävän käyttäminen yhtenä poliisin tutkintakeinona Ulvilan surman selvittelyssä on erikoinen kuvio. Viime maanantain Iltalehdessä oli Anneli Auerin haastattelu, jossa hän kertoi poliisin soluttautujasta.

“- Olin viemässä tytärtäni esikouluun, kun löysin maasta Sepon puhelimen.

Seppo haki puhelimensa Auerin luota, jolloin he tapasivat ensimmäisen kerran.

- Hän toi palkkioksi lahjakortin ja suklaata. Hän antoi sähköpostiosoitteensa ja pyysi kirjoittamaan.

(…)

Auerin ja Sepon suhde syveni kirjoittelusta tapailuksi.

(…)

Seppo vieraili Auerin kotona, mutta yleensä he tapasivat ulkona, syömässä tai elokuvissa. Seppo ehti tutustua myös Auerin lapsiin.

- Kävimme yhdessä kylpylöissä.

(…)

Auerin mukaan suhde ei ollut niin intiimi kuin parisuhteet yleensä.

- Oli siinä halailua ja läheisyyttä, mutta ei vielä varsinaisesti seksiä.

(…)

- En ole Sepolle katkera, hän teki vain työtään. Minulle jäi mielikuva, että hän on ihan miellyttävä ihminen, enkä koe, että hän teki pahaa minulle.”

Iltalehti tänään kello 9.03:

“Auer syytön Ulvilan surmaan

Viime syksystä asti vangittuna ollut Anneli Auer todettiin syyttömäksi miehensä Jukka S. Lahden murhaan.”

Iltalehti tänään kello 9.39:

“Auer syyllinen – mielentilatutkimukseen

Ulvilan murhasta syytetty Anneli Auer on syyllinen miehensä Jukka S. Lahden surmaan.”

Iltalehti selitti myöhemmin aamupäivällä:

“Iltalehden sivuilla aluksi ollut väärä tieto Auerin syyttömyydestä perustui yhden käräjätuomarin eriävään mielipiteeseen. Tuomari Mikael Illmanin mielestä hätäpuhelun jälkeisille lavastustoimille jäi liian vähän aikaa. Lisäksi todisteena käytetystä halosta saatu ulkopuolinen DNA-näyte horjuttavat näyttöä tarpeeksi, että Auerin syyllisyydestä jää tuomarin mielestä järkevä epäilys.”

STT uutisoi:

Ulvilan surmasta tuomittu oli jo pakannut tavaransa vankilassa

Ulvilan henkirikoksesta tuomittu perheenäiti järkyttyi syvästi oikeuden ratkaisusta. Asianajaja Juha Mannerin mukaan nainen oli niin varma vapautumisestaan, että oli jo pakannut tavaransakin valmiiksi Turun vankilassa.

Aueria ei ole kuitenkaan tuomittu vielä mistään, koska oikeusprosessi on mielentilatutkimuksen takia kesken.

Islanti, Eyjafjallajökull – 1.-2.5.2010 tekijänä Sean Stiegemeier / Vimeo.

“Tuhkapölystä voi tulla pneumono­ultra­microscopico­silico­vulcanoconiosis”

Otsikko Helsingin Sanomien nettisivuilla.

Gunnar Gestur näyttää ottaneen loistavia kuvia Islannin tulivuorenpurkauksesta. Kuvatoimistot ovat tarjoilleet materiaalia hyvin laiskasti. Ehkä se johtuu siitä, että Reutersilla tai AP:llä on vähän sopimuskuvaajia Islannissa ja nekin vähäiset eivät jaksa vaivautua. Esimerkiksi tällaisen kuvan ottaminen ei nimittäin onnistu ihan napin painalluksella, vaan vaatii kohteen tuntemusta, sään seurantaa, heräämistä keskellä yötä, matkustamista kohteeseen ja valppaana oloa auringonnousun aikaan.

Gestur kirjoittaa itse Flickrissä (kirjoitusvirheet alkuperäistekstissä):

“Went out to the eruption aria last night and i just came home,, I haven’t slept for 27 hours, but i´ll do my best to post more as soon as i can.”

Tässä toiselta kuvaajalta paljon upeita kuvia.

Päivitys: Juuri kun pääsin haukkumasta isoja kuvatoimistoja, Boston Globe kasasi lähinnä Reutersin ja AP:n kuvista hienon kuvasatsin.

Olin koko viime viikon loppupuolen koulutuksessa ja nytkin olen vapaalla. En ole itse kirjoittanut Islannin tulivuorenpurkauksesta riviäkään, mutta olen kiinnostuneena seurannut, miten kollegat käsittelevät aihetta. Tiedotusvälineiden painotus näyttää olevan lukuisissa matkailijoiden tarinoissa. Tarinoiden joukosta löytyi julkisuuden henkilöitä, kuten piispa Samuel Salmi ja valtiovarainministeri Jyrki Katainen. Nämä käänteet oli tärkeä kertoa lehdessä, mutta suurin osa tavistarinoista on ollut lopulta aika tylsiä. Niissä on vain yksi sisältö: jumissa ollaan. Siinä ei ole mitään kovin ihmeellistä.

Tulivuorenpurkaus alkoi jo viime viikolla, mutta vasta nyt maanantaina näin Hesarissa ensimmäisen jutun, jossa kerrottiin vähän niidenkin islantilaisten arjesta, joita purkaus eniten koskettaa. Pisteet siitä Helsingin Sanomille. Freelancer-toimittaja Satu Rämö raportoi HS:ssä:

“‘Keskellä päivää oli pimeämpää kuin talviyönä. Linnut lensivät tuhkapilveen ja kuolivat. Aurinko pimeni. Se oli järkyttävää’, kertoo Anna Birna Ólafsdóttir Varmahlídin maatilalta.”

Siinä on draamaa, jonka tiedotusvälineet ovat lähes tyystin hukanneet.

On totta, että Islannissa ei ole juuri nyt montakaan suomalaista toimittajaa, mutta minusta on aika oireellista, että maasta saadaan draamaa ja tarinaa vasta muutaman päivän viiveellä. Erinomaisesti toimitettu Laavaunelmia-blogi on ollut Islannin tilanteen seuraamisessa paljon parempi tiedotusväline kuin perinteiset suomalaiset sanomalehdet tai Yle. Laavaunelmia on tarjonnut loistavasti tunnelmaa, kuvia ja videoita. Juuri sitä, mitä minä olen kaivannut Islannin tulivuorenpurkausten käänteitä seuratessani.

“Presidentti Lech Kaczynski ja suuri joukko muita Puolan keskeisiä poliitikkoja ja huippuvirkamiehiä kuoli lento-onnettomuudessa Smolenskissa lähellä Valko-Venäjän rajaa lauantai-aamuna. Seurue oli matkalla Stalinin organisoiman Katynin joukkomurhan 70-vuotismuistotilaisuuteen.
(…)
Erityisesti Puolan armeija joutuu johtajuuskriisiin, sillä koneessa olivat myös maa-, meri- ja ilmavoimien komentajat. Komentajien kuolemaa on jo Venäjällä nimitetty kohtalon ivaksi, sillä Katynin joukkomurhassa Stalin halusi tuhota erityisesti Puolan sotilasjohdon.”

Lähde: Aamulehti

Keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Timo Kalli kertoi kuullensa Tiuran loikkausaikeesta keskustaan Vanhaselta ja hän puolestaan kuuli asiasta puoluesihteeri Jarmo Korhoselta.

Korhonen kuuli asian Merisalolta, joka puolestaan oli mielestään asialla Tiuran pyynnöstä.

Tämän ketjun alkupäässä on kohtia, joista ei nyt saada tolkkua mihinkään suuntaan.

Helsingin Sanomien toimittajat Juha-Pekka Raeste ja Jaakko Hautamäki kirjoittavat mainiosti HS:n uutisjutussa Tiura-kohusta.

Jos kolumnisti epäonnistuu, tilannetta ei muuta selittely. Siksi on oikein, että Julkisen sanan neuvosto antoi langettavan tuomion Kaarina Hazardin kolumnista Iltalehdessä.

Kaarina Hazard itse kirjoittaa JSN:lle toimittamissaan perusteluissa:

“Ei Halme meitä silloin kiinnostanut, kun hän kärvisteli raitistumisen veret seisauttavassa
tylsyydessä. Ei häntä kaivettu esiin esimerkiksi siitä, miten elämän pahastikin köykkimä voi
kammeta itsensä toisten ihmisten raittiiseen yhteyteen.
- Viimeistään tässä kohtaa lukijan on pakko tajuta, kenen ja minkä puolella olen. Puolustan
yksiselitteisesti Halmetta ja jos jotakin arvostelen, tekopyhää poliittista järjestelmää ja
sitä laiskasti kuvaavaa mediaa.

Kun Halme näytettiin punnitsemassa mandariineja lähikaupassa, ei kuvalla ollut tarkoitus
esittää sitä, miten mainio mies hänestä onkaan lutviutunut, vaan alleviivata katastrofia, joksi
tämän mullin ja elukan elämä onkaan päässyt menemään. Arkeen kesyyntyminen ei ollut
sinnikään taistelun uuras, hieno lopputulos, vaan kuohittu mahtisonni.
- Mulli ja elukka eivät ole minun kuvailujani Halmeesta, vaan väitteitäni siitä, miten media
Halmetta kuvaili – sitä paitsi nimityksiä, jotka Halme itse varmasti olisi hanakasti
itsestään hyväksynyt”

Mediakritiikki ei kuitenkaan välittynyt kolumnista. Sitä paitsi “mulli” ja “elukka” vaikuttivat juuri Hazardin omilta mielipiteiltä. Ja mistä hän tietää, kun ei Halmetta tuntenut, mitä mies olisi näistä nimittelyistä ajatellut?