Pitää sitä kai täällä blogin puolellakin vähän juhlistaa, että olen nyt naimisissa Alman kanssa, kuten oheisesta, tämän päivän Aamulehdessä ilmestyneestä uutisesta käy ilmi. Polttareita ei järjestetty, mutta sanotaan nyt juhlan kunniaksi kippis.

Tamperelainen toimittaja Teemu J. Kammonen raportoi blogissaan työviikostaan Iltasanomissa. On pakko henkäistä, että kylläpä iltapäivälehdissä tehdään erilaista työtä kuin esimerkiksi omalla työpaikallani.

Viikon aikana Kammonen mm. kirjoitti alushousuitta kulkevista naisista, etsi nimensä puolesta hupaisinta kylää Suomessa ja raportoi nuorista tytöistä, jotka heitettiin ulos kielikurssilta alkoholin nauttimisen jälkeen.

Blogissaan Kammonen väittää:

“Maakuntalehdessä tiedon hankkiminen oli helppoa ja kirjoittaminen hidasta. Iltapäivälehdessä asia on päin vastoin. En ole ensimmäinen, joka asian on huomannut, tupakkaparvekkeen tietotoimisto kertoo.”

Omassa työssäni tiedon hankkiminen on vaikeaa ja kirjoittaminen hidasta. Olennaisten ja merkityksellisten tietojen kaivaminen varsinkin kovissa uutisissa on haasteellista. Juttujen kirjoittaminenkaan ei ole helppoa, koska pitkissä jutuissa, joita lähinnä teen, pitäisi olla toimiva rakenne, kutkuttava aloitus, säännöllisin väliajoin lukijan kiinnostusta ylläpitäviä koukkuja sekä ajatuksia herättävä lopetus.

Koska olen toimittajana silkka noviisi, juttujeni rakenteessa olisi loputtomiin parantamisen varaa.

Viime viikolla ilmestyneessä Journalisti-lehdessä on juttu kateudesta. Jutussa heitellään ilmaan väittämiä toimitustyöstä. Väittämät ovat kursiivilla eikä mistään käy ilmi, kuka ne on keksinyt, vaikka edellisellä aukeamalla Journalisti näppärästi kritisoi kaikkia muita lehtiä siitä, että tehdään epäselviä juttuja.

Noh, mitäs noista pienistä. Käydäänpä käsiksi väittämiin.

“Kuka tahansa tekee palkintojutun, kun pääsee sotakirjeenvaihtajaksi. Hyvähän siellä viikonvaihdetoimituksessa tai liitteessä on ideoida hienoja juttuja, kun on mahdollisuus myös ne toteuttaa.”

Niinpä. Viikonvaihdetoimituksessa on upeaa olla töissä.

“Kollega onnistuu työnjaossa aina keplottelemaan itselleen parhaat aiheet: niistä saa helposti uutisia tai mielenkiintoisia reportaaseja.”

Omasta kokemuksestani sanoisin, että toimituksessa saa kivoja työtehtäviä, kun keksii ne itse. (En toki väheksy päälliköidenkään keksimiä aiheita, koska nekin ovat usein kiinnostavia.) Sehän on juuri mielettömän palkitsevaa toimittajan työssä, että usein vain oman mielikuvituksen ja sinnikkyyden rajat ovat esteenä työlle. Näin ainakin omalla työpaikallani.

“Onhan siellä suuressa mediassa helppo tehdä hyviä juttuja, kun voi käyttää niiden valmisteluun määrättömän määrän rahaa: teetättää tutkimuksia ja matkustaa viikkotolkulla.”

Gallupjournalismi on usein huonosti tehtyä. Teetetään Taloustutkimuksella gallup, jossa kysytään 1 000 suomalaiselta, kannattavatko he Aku Ankkaa presidentiksi tässä kuussa vähän vai paljon enemmän kuin viime kuussa ja sitten revitään siitä uutinen, että Aku Ankan suosio kasvaa. Omasta mielestäni tutkimuslaitokset ovat hyviä apureita toimituksissa, mutta usein tutkimuksia teetetään vain siksi, että oma lehti pääsisi otsikoihin muussa mediassa.

Matkustamisesta olen samaa mieltä. Se on ihan kivaa.

“Nuorten on helppo löytää hyviä aiheita, koska heillä on energiaa, ideoita ja intoa. Nuoret oppivat tekniikan helposti – ja helppoahan se onkin, kun on lapsesta saakka leikkinyt tietokoneilla.”

Aivan oikea huomio. Tietotekniikka on meille nuorille lapsellisen helppoa. On kiva olla töissä toimituksessa, jossa saa työskennellä lukuisten nuorten, lahjakkaiden toimittajien kanssa. Sellainen on pelkästään palkitsevaa.

“Toiset ovat hannuhanhia, toisen (TAIVUTUSVIRHE LEHDESSÄ, Tuomon huom.) akuankkoja. Kollega onnistuu aina, koska hän onnistuu aina. Toiset menevät töihin näköalapaikoille, (PILKKUVIRHE, Tuomon huom.) ilman että koskaan joutuvat rehkimään kiireessä uutistoimituksen suolakaivoksessa.”

Puhutaanko tässä minusta? Minä teen töitä mahtavalla näköalapaikalla – ilman merkittävää kokemusta. Eikö olekin kivaa? Väittämä on virheellinen vain siltä osin, että minä en onnistu aina.

Saman lehden yleisönosastossa Satakunnan Kansan toimittaja Inka Partanen vahvistaa olevansa kateellinen. Kas näin:

“Mikään ei riso niin paljon kuin se, että niska limassa raadettuaan kuulee tukuittain kiitoksia – mutta vain muiden tekemistä töistä. Kateus, se sitten kiristää pinnaa!

(…)

Vaikka kateutta syntyy tyhjästäkin, monet jutussa mainituista ongelmista ovat hyvin todellisia, eivät pelkkää kateellisen mielen kuvittelua. Usein ongelmat vielä kohdistuvat niihin, joilla on vähiten mahdollisuuksia muuttaa asioita: aloitteleviin journalisteihin, niin sanottuihin rivitoimittajiin tai määräaikaisiin.

Pomoportaassa saatetaan pyöritellä päitä: Miten niin meillä miesten ja naisten juttuaiheita? Miten niin kiinnostavat repparit aina samoille tyypeille? Miten niin kovassa uutistilanteessa haetaan aina tietyt heput hommiin vaikka lomalta? (…) Yritä siinä sitten kehittää uraasi itseluottamuksen voimalla.”

Kenestä tulee rivitoimittaja? Itse koen olevani rivitoimittaja, mutta ei se koskaan ole rajoittanut minun mahdollisuuksiani tehdä kiinnostavaa työtä. Halusin tehdä (ja tein) omia, isoja juttuja jo silloin, kun työskentelin freelancerina, koska koin sen mielenkiintoiseksi ja tärkeäksi. (Ja kehun sujuvasti itseäni, kuten huomaatte!)

Jos kollega saa enemmän yleisö- tai toimittajien palautetta, johtuu se siitä, että kollega tekee työnsä hyvin. Jos toinen kollega tekee paljon loistavia juttuja tai hankkii kovia uutisia, johtuu se siitä, että kollega on mielettömän hyvä journalisti.

Mitä silloin tekee pieni ihminen? Menee peilin eteen ja miettii, miten itse pääsisi samanlaiseksi. Se on ihan niin yksinkertaista. Mitä järkeä on urputtaa itsekseen toimituksessa (tai Journalisti-lehdessä) siitä, että kaikki “palkintorepparit” menevät aina samoille tyypeille, kun itse voi käyttää saman ajan tulevien “palkintojuttujen” aiheiden kehittelyyn.

Lopuksi totean vielä, että olen kirjoittanut tämän tekstin osittain huumorimielessä, koska tänään on kiva lauantaipäivä.

Tuntuuko teistäkin joskus töissä tältä?

Pixar: Lifted

Olin hiljattain tilaisuudessa, jossa oli läsnä 40 kokenutta toimittajaa. Monilla heistä oli kokemusta useasta sanomalehdestä, toisilla radion puolelta.

Kaikilta kysyttiin yhteisesti: onko toimittajan noin 2 000 euron peruspalkka paljon vai vähän?

Minä nostin käteni. Minusta 2 000 euroa on huomattava määrä rahaa. Sillä tulisin ainakin minä toimeen. Se ei toki ole tähtitieteellinen palkka, mutta mielestäni ainakin alkuun ihan riittävä.

39 muuta oli eri mieltä. Samaan aikaan toisaalla sairaanhoitajan peruspalkka on n. 1 700 euroa ja poliisin 1 600 euroa.

Anne Moilanen kirjoitti 19.4. Metro-lehdessä Journalisti-lehden 8/2007 mukaan:

“Miehet, joita nuorista toimittajista on vähemmistö, voivat yhä edetä huipputehtäviin ilman tutkintoa, kattavaa työkokemusta tai erityistä taitoa. Siksi miesjournalistin asemasta ei edelleenkään voi päätellä mitään. Jos nainen sen sijaan on päässyt media-alalla pitkälle, hän on usein poikkeuksellisen hyvä.”

Eli jos miestoimittajana saan jotain aikaiseksi, se ei johdu koulutuksestani, työkokemuksestani tai edes taidoistani, vaan siitä, että olen mies.

Hmmm. Tuosta voisi jopa vähän loukkaantua.

Yleisen käsityksen mukaan raha ei tee onnelliseksi – mutta Taloustoimittajat ry:n jäsenet jaksavat rahan voimalla töissä aina vain paremmin. Yhdistyksen sääntöjen mukaan se voi jakaa jäsenilleen hakemusten perusteella enintään 1 000 euron työssäjaksamisstipendejä. Edellisen kerran yhdistys on omien www-sivujensa mukaan jakanut 841 euron suuruisia stipendejä 2005.

Turun yliopiston lääketieteen opiskelijoille oli tullut työtarjous Nauvosta. Kesätyöksi tarjottiin lääkärin paikkaa, jossa työtä olisi 3-4 päivänä viikossa. Palkka olisi 50 euroa tunnilta. Viikossa ehtisi tienata enintään 1 600 euroa ja kuukaudessa 6 400 euroa.

Kesätyö ihastuttavassa saaristossa huippupalkalla. Ei kuulosta hassummalta.

En kuitenkaan myönnä olevani kateellinen, sillä toimittajatkin ovat ihan hyvin palkattua väkeä.

P.S. Stuff from my paperbasket.

Tuoreessa Journalistissa haastatellaan Yleisradion Risto Astikaista, joka on hiljattain irtisanottu. Hänen pestinsä YLE:ssä päättyy näillä näkymin kesällä. Journalisti kirjoittaa:

“Hyvästelemällä Astikaisen Yle pääsi eroon arvostelijastaan. Jo vuosituhannen vaihteessa Astikainen kyseenalaisti julkisesti yhtiön visioita. Hän perusti toimitusjohtaja Mikael Jungnerille luovutetun 600 nimen adressin yhtiön vahtimestareiden irtisanomista vastaan. Ja kukapa ilmestyi joulupukkina ovenpieleen, kun yhtiön hallitus viimeksi kokoontui.”

Astikainen itse kommentoi jutussa:

“Toimittaja (…) kysyy ja vaatii vastauksia. Miksi tällainen tyyppi on niin vaarallinen? Ilmeisesti on helpompi nöyrentää työvoimaa, jolloin voikin kevyesti päivittää kaikki asiat neljä kertaa vuodessa. Sellainen on suoraan Microsoftia.”

Ja tuolla kommentilla Astikainen viittaakin näppärästi Mikael Jungnerin entiseen työnantajaan, Suomen Microsoftiin. Asiahan ei tietysti minulle kuulu, mutta tuliko Astikainen kokeilleeksi koskaan lojaalia asennetta työnantajaansa kohtaan?

Suomalaisilla yrityksillä on kummallinen tapa piilottaa yhteystietonsa. Havahduin ongelmaan ottaessani yhteyttä suureen määrään teollisuusyrityksiä erään lehtijuttuprojektin yhteydessä. Eräässä yrityksessä viestintäpäällikön sähköpostiosoite ei toiminut. Valitettavan monessa yrityksessä johdon yhteystietoja ei ollut saatavilla ja sähköpostia piti lähettää yleisiin info@yritys.com-tyyppisiin osoitteisiin, joita lukee ehkä kerran vuodessa joku.

Kaikkein pisimmälle on mennyt kuitenkin Polar, jonka www-sivuille pitää erikseen rekisteröityä saadakseen esille yrityksen tiedottajien yhteystiedot tai tuoreimmat lehdistötiedotteet. Näin avoimesti Polar haluaa siis jakaa tietoja itsestään. Taitaa moni toimittaja turvautua mieluummin puhelimeen ja tivata tarvittavat tiedot yrityksen keskuksesta.

Arvoisat yritysten johtajat ja edustajat. Tämä on toimittajan kaino toive: julkaistaa www-sivuillanne tiedot siitä, kuka teillä vastaa mahdollisista haastattelupyynnöistä. Julkaistaa kyseisen henkilön nimi, puhelinnumero ja sähköpostiosoite. Jos pelkäätte roskapostia, älkää piiloutuko vaikeiden lomakkeiden taakse, vaan hankkikaa kunnollinen roskapostin suodatusjärjestelmä. Tämä on vain kaino toimittajan toive, mutta ehkä ymmärrätte, että tietojen helppo saatavuus on vain teidän oma etunne.