“Vaikka avokauppa onkin vähentynyt muutaman vuoden takaisesta, esimerkiksi Suomen Kuvalehti nöyryyttää yhä toimittajiaan avokauppaostoilla. Tavasta on tullut konseptoiduille lehdille riskitön kärkkyä täkyjä: hyvä juttu päätyy lehteen, jos sopiva kolo löytyy, mutta tilaamatta se jää, jos lehdessä sattuukin olemaan täyttä. Yrittäjäriski jää siis vain alihankkijalle eli toimittajalle, vaikka kyseessä pitäisi olla kahden yrityksen välinen kauppa.”

Minusta tämä kuulosti aika kummalliselta todistukselta suhteessa siihen, millaisia kokemuksia minulla on.

Ehdin myydä lyhyen free-toimittajaurani aikana muutama vuosi sitten vain pari kertaa juttuja Suomen Kuvalehteen. Lehti osti ne avokaupalla, mutta se oli luonnollista, koska en ollut silloinkaan kovin iso nimi tai tekijä tällä alalla.

Ensinnäkin lehden kanssa oli tosi kiva asioida, koska sähköposteihin reagoitiin aina. Vastaus saattoi viipyä vaikkapa kolmekin viikkoa, mutta se tuli aina.

Toiseksi kaikki avokaupalla tarjoamani jutut ostettiin. Sain myytyä juttuja joka kerta, kun tarjosin jotain.

Kolmanneksi lehden toimituspäälliköt Jyrki Jantunen ja Pekka Ervasti eivät ostaneet juttuja vain täyttämään aukkoa, vaan ostivat, jos olivat aidosti kiinnostuneita. Jutun aikataulu riippui lehden muusta juttujonosta.

Neljänneksi kaikkein yllättävin: sain jopa korotettua jutusta maksettavaa korvausta, koska perustelin tehneeni sen eteen huomattavasti töitä. Tällainen asiallinen perustelu riitti sille, että hinta nousi 200-300 euroa. Suomen Kuvalehti maksaa muutenkin todella hyvin.

Olen sittemmin suositellut kaikille free-toimittajakavereilleni, että Suomen Kuvalehden kanssa kannattaa tehdä yhteistyötä. Homma yksinkertaisesti pelaa. Ihmettelen, miksi Maria Syvälälle, joka sanoo työskennelleensä alalla 10 vuotta, ei ole ehtinyt kertyä lehdestä tällaisia myönteisiä kokemuksia.

Ensin Karkkilasta löytyi valelääkäri. Sitten huomattiin, että ympäri maata on valeopettajia. Viimeksi sellainen löytyi helsinkiläisestä koulusta. Kangasallakin ehti työskennellä 20 vuotta yksi paperiton valeopettaja. Pirkanmaalla on toiminut myös valeasianajaja.

Ajattelin paljastaa tässä ja nyt, että minä olen valetoimittaja. En ole sitä paitsi edes ainoa Aamulehdessä. Pikainen kysely toimituksen iltavuorossa osoitti, että useampikin journalisti on päässyt töihin, vaikka korkeakouluopinnot ovat kesken. Nykypäivän määrittelyllä olemme kai valeita.

Onneksi korkeakoulututkinto ei ole tässä ammatissa kaiken mitta, ja elämää on myös yliopiston ulkopuolella. Hurjimmat Aamulehden iltavuorolaiset ovat nuoruudessaan tehneet valeopettajan töitä ja siirtyneet sitten valetoimittajaksi. Eräs päällikkötoimittajista on sentään valetoimittajuudestaan huolimatta ihan oikea opettaja.

Helsingissä paljastuneen valeopettajan rikos on nimen väärentäminen tutkintopaperiin, jollaista meillä valetoimittajilla ei edes ole. Meillä ei ole mitään, mitä väärentää.

Palkkaa me valetoimittajat saamme yhtä paljon kuin tutkinnon urakoineet kollegamme.

Olemme mielenkiintoisessa seurassa. Olen tavannut valemyyjiä. Sellainen ihminen on myyvinään, mutta asiakkaan lähestyessä menee piiloon hyllyn taakse.

Kaikki yliopistolla opiskelleet tietävät puolivaleluennoitsijat. Heillä on muodollinen pätevyys, mutta ulosannillinen epäpätevyys. Työssäni tapaan valeasiantuntijoita, joilla on yksi mantra, esimerkiksi talouskasvu, talouskasvu tai porvarihallitus epäonnistuu. Tavallaan he ovat samaa sakkia puolivaleluennoitsijoiden kanssa.

Näin joulun edellä olen kuullut juttuja jopa valejoulupukista. Melko paksua. Uskon, että sellaiset puheet ovat pelkkää valetoimittajien vedätystä.

Toimitusjohtaja Jan-Olof Svarvarin mukaan Strömnes käveli muun toimituksen yli muun muassa sanomalla lehteä sotilaslehdeksi.

Lehteen oli esimerkiksi suunnitteilla juttu uusnatseista. Svarvarin mukaan Strömnes arvioi, ettei se kiinnostaisi ketään. Sen sijaan päätoimittaja halusi jutun yhdysvaltalaisjulkkisesta, ja se olisi tehty pelkästään internetistä löytyvien tietojen perusteella.

Näin ilmaisjakelu Papperin kustannusyhtiön toimitusjohtaja Jan-Olof Svarvar perustelee STT:n jutussa ex-päätoimittaja Sunniva Strömnesin potkuja.

Ulkopuolisen silmin näyttää vahvasti siltä, että yksittäinen riita toimituksessa johti päätoimittajan potkuihin.

“SAK:n mukaan julkiset palkkatiedot edistäisivät palkkatasa-arvoa. Palkkatietojen pimitys aiheuttaa järjestön mukaan mielikuvan, että palkat maksetaan pärstäkertoimen mukaan.”

Mutta niinhän ne maksetaan. Ei minullekaan makseta taulukkopalkkaa, vaan palkkaa, jonka työnantaja haluaa maksaa juuri minulle. Parempi- ja huonompipalkkaisia talosta löytyy varmasti.

Minun on vaikea antaa neuvoja kenellekään, koska en teknisesti ottaen ole koskaan ollut kesätöissä (vaikka olenkin ollut kesäisin töissä). Yritän silti listata joitakin työllistymisvinkkejä.

Itse käytin seuraavia tapoja hankkiakseni työpaikan, joka sittemmin muuttui kuin itsestään vakinaiseksi:

• Olin liikkeellä nousukaudella. Se on valitettavasti tosiasia, johon tällä hetkellä töitä hakevat eivät voi vaikuttaa.
• Olin aktiivinen free. Mietin juttuni tarkkaan ja sain lähes kaiken myytyä, mitä tarjosin. Free-työn kautta sain pidennettyä ansioluetteloani ja toisaalta hankin suhteita. Muutama nimekäs asiakas tekee hyvää työnhaussa seuraaviin paikkoihin. Nimekkäitä asiakkaita taas saa, kun miettii hyvin tarkkaan, miten myydä juttunsa juuri siihen nimenomaiseen lehteen.
• Tein aktiivisesti töitä pienlehdissä, millä voi kerätä jonkinlaisia tienestejä ja pitää omaa ammattitaitoaan yllä. Pienlehtien ei tarvitse tarkoittaa läpeensä kaupallisia tiedotuslehtiä, vaan myös journalistisesti hyvätasoisia harraste- tai paikallislehtiä.
• Pidin blogia. On yllättävää, kuinka sen kautta voi kertyä suhteita, joita voisi kai vieläkin käyttää hyväkseen, jos olisin työpaikan tarpeessa.
• Menin työharjoitteluun surkealla palkalla. Siitä aukeni kuitenkin hyvä työpaikka mainiolla palkalla.

Tunnen ihmisen, joka pyydettiin kesätöihin sen jälkeen, kun hän oli ensin avustanut nykyistä työnantajaansa free-toimittajana. Kesätyöstä irtosi määräaikainen työsuhde, joka muuttui myöhemmin vakituiseksi.

Työnantajat eivät halua töihin ketä tahansa. He haluavat ihmisiä, joita uskovat ehdottomasti tarvitsevansa. Töihin pääsee, kun pystyy vastaamaan mielikuviin. On aivan eri asia olla hyvä kuin näyttää hyvältä. Missään ei ole sellaista pörssiä, jossa journalisteja verrattaisiin toisiinsa. Niinpä aktiivisuus monella saralla luo mielikuvan pätevästä journalistista, vaikka työnantajalla ei ole mitään keinoja vertailla yksittäistä työnhakijaa kaikkiin niihin muihin, jotka eivät ole vielä päässeet näyttämään kykyjään.

Tiedän, että työnhaku on vaikeaa ja osittain kyse on silkasta tuurista. Kehottaisin kesätyöahdistuksesta kärsiviä käyttämään energiaa työllistymiseen talviaikana. Kuka kesätöitä tarvitsee, jos pystyy hankkimaan alan töitä ympäri vuoden?

“Minulla on sellainen olo, että pitkä osa minun elämästäni on mennyt junassa reissaten. Haluaisin nähdä vähän enemmän lapsia ennen kuin he muuttavat pois kotoa. Jos minä menen vielä neljä vuotta pötköön, niin minulla on aika aikuiset lapset.”

Kansanedustaja Janina Andersson kertoi Ylen haastattelussa, ettei asetu enää ehdolle eduskuntaan.

Kiitos Metsolle siitä, että palvelitte ja autoitte. Lyhensitte työpäivääni tänään.