Kaikki pienet orastavat merkit viittaavat siihen, että ruotsinkielisen median lippulaivan, Hufvudstadsbladetin, kuolinkamppailu on alkanut. Valitettavasti.

Etelä-Suomen Sanomat julkaisee tänään ensimmäistä kertaa Sunnuntaisuomalaisen. Lehti on siis liittynyt alun perin Keskisuomalaisen ja muutaman muun maakuntalehden yhteishankkeeseen, jossa kaikille lehdille tuotetaan yhtenäinen sunnuntaisivusto.

Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, että syndikointi lisääntyy entisestään suomalaisessa lehdistössä. Se on mahdollista, koska:

• Emme ole vielä siirtyneet täysin digitaaliseen sanomalehtien lukemiseen, jolloin koko maa olisi lehtien yhteistä kilpailukenttää.
• Suomessa maakuntalehdet ovat muodostaneet tiukat levikkirajat, eivätkä lehdet juuri kilpaile keskenään laajentaakseen reviireitään.
• Lehdillä on halu parantaa kannattavuutta.

Kannattavuus paranee, kun vähennetään kustannuksia ja mikäpä onkaan parempi tapa karsia kuluja kuin julkaista samaa aineistoa monessa ympäristössä.

Kehityksellä on nähdäkseni vain yksi päätepiste: Suomeen muodostuu seuraavaksi 20 vuodeksi muutama lehtitalo, joka tuottaa materiaalin kaikille muille. Paikallisesti eri lehdissä tehdään enää vain paikalliset uutiset, joita ei pysty kovin helposti syndikoimaan.

• Aamulehti on keskuspaikka, jossa tuotetaan suurin osa aineistosta muihin Alman lehtiin. Yhteistyörinkiin kuuluu jo nyt Alma Median ulkopuolisia lehtiä.
• Keskisuomalainen vastaa materiaalin tuotannosta Pohjanmaalle, Keski-Suomeen ja Itä-Suomeen.
• Helsingin Sanomat on toistaiseksi pysynyt tämän yhteistyön ulkopuolella, mutta saattaa liittyä siihen mukaan tuottamalla aineistoa muille.

Se, että esimerkiksi Sunnuntaisuomalaisessa on mukana toimittaja Pohjalaisesta ja ilmeisesti nyt myös Etelä-Suomen Sanomista, on pelkkä kuriositeetti. Todellisuudessa Keskisuomalainen määrää muiden tahdin.

Kun paperisesta lehdestä luovutaan seuraavan 20 vuoden aikana, kilpailutilanne menee uusiksi ja nämä yhteistyörakenteet todennäköisesti puretaan.

Minä uskon, että kaikki salaisuudet paljastuvat aikanaan. Nyt näyttää paljastuvan myös mysteeri Arctic Sean ympärillä. Ja kukapa muu onkaan toimittajana kuin Pekka Lehtinen, joka näyttää tällä hetkellä avaavan kaikki muutkin pimennossa olevat salaisuudet, kuten suomalaisen doping-vyyhdin.

Nelosen uutiset tuskin olisivat mitään ilman Lehtistä ja toista kovaa tutkivaa toimittajaa Susanna Reinbothia.

“Tietääkö päämiehenne, että te laskutatte hakijoita?

– Se on liikesalaisuus.”

Näin vastasi Lapin Kansan haastattelussa oululaisen Solidea Oy:n päävalmentaja Timo Katajamaa. Yritys etsii metallimiehiä töihin ja laskuttaa työnhakijalta  300 euroa “alustavaan työhaastatteluun” pääsemisestä.

Tämä on ihan uskomaton juttu.

WinCapitasta on tullut lähes uskonto ihmisille, jotka edelleen uskovat, että pyramidihuijauksesta kiinni jäänyt kävi tuloksellista valuuttakauppaa. Kailajärveä pidetään lähes messiaana. Siitä on osoituksena esimerkiksi Helsingin Sanomien eilinen juttu wincapitalaisten hengennostatustilaisuudesta.

Toimittaja Minna Passi kirjoittaa jutussaan:

WinCapitan johtohahmon ja poliisin pääepäillyn Hannu Kailajärven kerrottiin olevan tilaisuudessa henkisesti läsnä.

Kauppalehden juttu “Avustaja Kailajärvestä: Hypnoosi varmistaa kaupat” vain vahvistaa mielikuvaa. Mutta hetkinen. Missä kohdin Kauppalehden toimittaja on muistanut olla kriittinen?

Kauppalehden toimittaja Teppo Koskinen kirjoittaa esimerkiksi:

Heuristiikasta eli päätöksentekotutkimuksesta väitelleen Kavoniuksen mukaan ohjelman tarkoituksen voi tiivistää siihen, että tietokoneiden avulla ihmisen päätöksenteon tukena on valtava määrä dataa – mutta päätöksenteko datan perusteella on edelleen solmukohta.

Tämän solmun Kailajärven ohjelma pyrkii avamaan antamalla automaattisesti perusteltuja suosituksia käyttäjilleen, Kavonius kertoo.

- Tässä Kailajärvi tekee lisäinnovaatioita ja on niitä tehnytkin, Kavonius sanoo.

Kavonius kuitenkin korostaa, ettei hän ole tietotekniikan asiantuntija, eikä siten voi ottaa kantaa varsinaiseen ohjelmaan tai sen toimintaan ja tuloksiin. Osa ohjelmasta on lisäksi Kailajärven “liikesalaisuutta”. Ilmeisesti ohjelman perustana on muun muassa valuuttakurssien pitkän ajanjakson analyysi.

- Mutta joidenkin käyttäjien kokemusten perusteella näyttää siltä, että ohjelma pystyi antamaan aika hyviä suosituksia siitä, miten kauppaa kannattaisi käydä, Kavonius sanoo.

Kun kerran poliisin esitutkintamateriaalista käy ilmi, että Kailajärvi itsekin on tunnustanut WinCapitan olleen yhtä suurta huijausta, minun on vaikea ymmärtää, miksi Kauppalehti avoimesti mainostaa Kailajärven ohjelmaa ja siten antaa aivan vääriä odotuksia ihmisille, jotka eivät kykene tunnustamaan itselleen ja läheisilleen, että erehtyivät erittäin pahasti Kailajärven suhteen.

Suomalaisten sanomalehtien tabloid-keskustelusta tuli yllättäen hyvinkin kuuma puheenaihe, kun Alma Median Lapin ja Kainuun lehdet päättivät muuttaa kokonsa tabloidiksi vuodesta 2011 lähtien.

Tänään Sanoma Osakeyhtiön toimitusjohtaja Mikael Pentikäinen arvioi, että todennäköisesti jo vuonna 2013 suurin osa isoista sanomalehdistä, mukaan lukien Helsingin Sanomat, julkaistaan tabloid-koossa.

Varsinkin Hesarin kohdalla ratkaisu vaatisi vielä paljon aivotyötä: miten tehdä Suomen paksuimmasta sanomalehdestä lukijaystävällinen tabloid-versio? Arkena nyky-Hesarin sivumäärät ovat olleet maltillisia, 40-50 sivua, mutta viikonloppuna lehti on helposti 70-sivuinen. Vaikka takavuosien 100-sivuisista sunnuntainumeroista on luultavasti pysyvästi luovuttu, Hesari ei silti ole aivan ohut lehti.

Alma Median kustantamat Lapin Kansa, Pohjolan Sanomat ja Kainuun Sanomat alkavat ilmestyä tabloid-koossa. Lehdet uudistavat vuosina 2010-2011 sisältöään ja rakennettaan. Paperikoko vaihtuu vuoden 2011 alusta.

Paperikoon vaihdosta pohditaan parhaillaan vakavasti myös muissa suomalaisissa maakuntalehdissä.

Samaan aikaan toisaalla: Alma lopettaa vuonna 2005 perustetun Kokkolan Sanomat -paikallislehden.

Porissa ilmestyvä keskustalainen Lalli-viikkolehti kuolee. Lallin ja Suomenmaan kustantajat ovat päättäneet yhdistää lehden toiminnot Suomenmaahan ja lopettaa Lallin julkaiseminen tämän vuoden aikana.

Lalli perustettiin vuonna 1917. Lehden nimi tulee miehestä, jonka kerrotaan tappaneen piispa Henrikin 1100-luvulla.

Minusta tuntuu, että minusta on lyhyessä ajassa tullut nettimaailman toisinajattelija. Innokkaat media-alan ajattelijat ovat jo hautaamassa printtilehteä. Kansalaisjournalismi, se on se juttu. Netissä vain erittäin nopeat pärjäävät. Kaikki pyörii netin ympärillä.

Olen eri mieltä. Mielestäni lehtitalot ovat karahtamassa kiveen, jos ne ajattelevat, että ainoastaan nettipalveluja kehittämällä turvataan liiketoiminta. Tosiasiassa maksuttomilla uutisilla on vaikea saada nettisivustoa kannattavaksi. Sanomalehtien ydinbisnes on edelleen printtituotteessa, joka tosin pitää vain muokata nykystandardeihin sopivaksi.

Tähän väliin sanon, että joskus 30 vuoden kuluttua printtisanomalehteä ei ole enää olemassa. Aikakauslehti ehkä säilyy. Ehkä. 30 vuoden kuluttua – ja kenties jo aikaisemmin – luemme lehtemme sähköiseltä kämmeneen sopivalta taululta. Siihen on kuitenkin vielä matkaa.

Tanja Aitamurto referoi Uutiskaupassa John Templeä, joka yrittää perustella, miksi Rocky Mountain News kaatui viime helmikuussa. Näin nuoren toimittajan on uhkarohkeaa sanoa, että Temple on osittain väärässä. Minusta asia on kuitenkin niin.

Temple uskoo, että Rocky olisi pelastettu, jos lehden nettiversio olisi ollut asiakkaille käyttökelpoisempi. Minusta Temple sulkee silmänsä muutamilta muilta lehtikuolemaan vaikuttavilta yksityiskohdilta.

• Amerikkalaislehdet ovat luoneet historian saatossa markkinan, jossa liikevaihto tulee irtonumeromyynnistä. Se on virhe. Erityisesti näin taantuman aikaan kaikki irtonumeromyynnissä olevat lehdet kärsivät. Kuluttajat pitäisi sitoa tuotteeseen pidemmäksi aikaa kuin päiväksi. Lehtibisnes olisi alun perin pitänyt rakentaa tilausmyynnin varaan.
• Amerikkalaislehdissä on liian pitkiä juttuja. Sivut on kuin betonoitu tekstierämaalla. Rocky Mountain News oli tässä useita kilpailijoitaan parempi, mutta ei lähellekään niin hyvä kuin monet suomalaislehdistä. Kiireisille kuluttajille tämä ei sovi. Kannattaa huomata, että nytkin suuri osa amerikkalaisista tiedotusvälineistä luottaa verkossa samaan kaavaan. Esimerkiksi The New York Timesin nettijutut ovat pitkiä kuin nälkävuosi.
• Craiglist varasti lehdiltä niiden liiketoiminnan ytimen, luokitellut ilmoitukset. Lehtitalojen olisi pitänyt reagoida nopeammin kehittämällä verkkoon uusia ilmoitustuotteita.
• Itse ajattelen, että uutisiin netissä ja printissä soveltuu lyhyt muoto. Pitkissä jutuissa tulisi kertoa tarinaa, taustoittaa ja tarjota elämyksiä. Suomalaislehdet osaavat juttujen rytmin paljon amerikkalaisia paremmin.
• Lukijoille pitäisi aina ja ikuisesti tarjota sisältöä, jota he eivät odota saavansa. Mitä useammin lehdestä tulee tunne, että tämän minä olen jo nähnyt, sitä heikommaksi lukijasuhde muodostuu. Turhat lehdet on helppo jättää tilaamatta ja ostamatta.

Tanja Aitamurto kirjoittaa Yhdysvalloissa suunnitteilla olevasta freemium-mallista, jossa sanomalehtien nettiversioiden lukijat päästettäisiin tutustumaan ilmaiseksi rajoitettuun osaan aineistosta ja lopusta joutuisi maksamaan rahaa. Aitamurto väläyttelee mahdollisuutta, että lehtien uutiskirjeistä perittäisiin rahaa.

Melkoisen vähättelevästi kustantajat suhtautuvat lukijaan, jos jossain oikeasti ajatellaan, että uutiskirjeestä voisi periä rahaa. Sehän on mainos. Mainos lehden verkkoversion tarjonnasta. Se, että uutiset tulevat linkkien muodossa sähköpostiin ei ole muuta kuin peruspalvelua. Kukapa siitä haluaisi maksaa?

Netin uutisten maksullisuus ei ole silti täysin poissuljettu vaihtoehto. Aivan hyvin kuluttajat saadaan maksamaan sisällöstä, jos useampi lehtitalo lähtee yhdessä kehittämään maksullisen journalismin mallia. Tärkeää on myös muistaa, että lukijat haluavat maksaa laadukkaasta sisällöstä. Eri lukijasegmenttien kiinnostuksen kohteet vaihtelevat, mutta silti kaikki kuluttavat mieluiten journalismia, jossa on syvyyttä.

• Maksullisessa verkkosisällössä ei voi olla yhtä paljon kielivirheitä kuin nykyisissä verkkolehdissä.
• Maksullisessa sisällössä pitää olla muutakin sisältöä kuin liioitteleva otsikko.
• Maksullisen sisällön tuottaminen verkkoon on yhtä työlästä ja haasteellista kuin maksullisen tekstin kirjoittaminen painettuun lehteen. Maksullisia nettiuutisia ei voi roiskaista samaan tapaan kuin nyt tehdään ilmaisten bulkkiuutisten kohdalla.
• Oli aiheena sitten viihde, jääkiekko, talous tai kulttuuri, maksullisen sisällön pitää kertoa lukijalle uutta, kutkuttavaa tietoa. Tiedon pitää olla tuoretta ja mielellään kilpailjoita runsaampaa.

Jos nuo ehdot täyttyvät, nettilehtien jutuista voi pyytää ihan millaista hintaa tahansa.