Suomen Kuvalehti kertoi eilen ansiokkaasti sähköpostiviestistä, joka osoitti, että EK:n johtaja Lasse Laatunen painosti Akavaa Lex Nokian taakse. SK kertoi asiasta nettisivuillaan ja muu media siteerasi lehteä skuupin vuoksi.

Tämän aamun paperisessa Helsingin Sanomissa lehden toimittajat vetävät mutkat suoriksi:

“Helsingin Sanomien tietojen mukaan Elinkeinoelämän keskusliitto EK painosti Akavaa lakimuutoksen puolelle.

Johtaja Lasse Laatunen EK:sta lähetti keväällä 2007 kiukkuisen sähköpostin Akavan edunvalvontayksikön johtajalle Markku Lemmetylle. Hän muun muassa vaati ‘viranomaisvallan väärinkäyttäjiä vastuuseen ja häpeään’.”

Tapaus on jo toinen lyhyen ajan sisällä. Viimeksi ravintola-annosten arvonlisäveroasiassa Helsingin Sanomat kirjoitti “saamiinsa tietoihin” viitaten, että arvonlisävero on laskemassa, vaikka kyse oli täysin Aamulehden sunnuntaitomituksen edellispäivän lehteen hankkimasta skuupista, jota Hesari siteerasi.

Helsingin Sanomien tapaa varastaa toisten skuuppeja ilman asianmukaisia lähdeviitteitä on hyvin kummallinen ja osoittaa lehdeltä omituista ylimielisyyttä.

Helsingin Sanomat kirjoittaa polleana tämän aamun lehdessä:

“Suomi ja muut EU-maat saattavat alentaa myös ravintolaruoan arvonlisäveroa. Helsingin Sanomien tietojen mukaan EU-maiden valtiovarainministerit yrittävät tulevana tiistaina sopia ainakin aikataulusta, jossa asiasta voitaisiin päättää.

Varsinainen veronalennuspäätös tehtäisiin ilmeisesti aikaisintaan maaliskuussa.”

Harmi vain, että kyseinen uutinen oli Aamulehden skuuppi sunnuntaiaamulta. “Helsingin Sanomien tietojen mukaan” viitanneekin tässä siis siihen, että HS:n toimituksessa on osattu lukea Aamulehden etusivulta, mitä ravintolaruoan arvonlisäverolle tapahtuu.

Huvittavaa asiassa on, että HS uutisoi ruoan arvonlisäveron laskusta nettisivuillaan sunnuntaina asianmukaisilla lähdeviitteillä Aamulehden juttuun. Maanantain lehteen asia oli jo muuttunut muotoon “HS:n tietojen mukaan”.

The New York Timesillä, yhdellä journalismin maailman jättiläisistä, on nykyisin miljoonan kappaleen arkilevikki ja 1,4 miljoonan kappaleen sunnuntailevikki. Toimituksellista väkeä lehdessä on noin 1 200 henkeä.

Vertailun vuoksi: Suomen suurimmalla päivälehdellä Helsingin Sanomilla on 420 000 kappaleen arkilevikki ja 475 000 kappaleen sunnuntailevikki. Helsingin Sanomien toimituksessa työskentelee noin 350 henkeä, mutta määrä saattaa vähentyä.

Arkilevikeistä laskien yksi Helsingin Sanomien journalisti palvelee keskimäärin noin 1 200 tilaajaa, kun taas yksi The New York Timesin journalisti palvelee 830 tilaajaa.

Otetaanpa vielä yksi lehti mukaan. Suomen toiseksi suurimman päivälehden, Aamulehden, arkilevikki on 139 000  ja sunnuntailevikki 144 000 kappaletta. Toimituksellista väkeä Aamulehdessä on 175 henkeä, joten yksi aamulehteläinen journalisti palvelee siis 780 tilaajaa.

Aamulla bussissa mietin, mikä voisi olla kova hyvä uutinen. Kovat uutiset kun ovat viime aikoina tuntuneet olevan erittäin ikäviä. Kauhajoella on ammuttu, talouskriisi pahenee tai insuliinisurmista syytetyn naisen oikeudenkäynti etenee.

Kello 12 sain vastauksen pohdintaani. Kaikkien päivälehtien etusivut menivät uusiksi. Oman työpaikkani, Aamulehden sunnuntaitoimituksen julkaiseman Asiat-liitteen kansi meni uusiksi. Yht’äkkiä lehteen piti kovalla kiireellä haalia juttuja äkillisestä uutisaiheesta.

Martti Ahtisaari on saanut Nobelin rauhanpalkinnon. Vihdoin!

Se on kova hyvä uutinen. Lämpimät onnitteluni presidentti Martti Ahtisaarelle.

Aamulehden ala-aulan edessä järjestettiin tänään pienimuotoinen mielenosoitus, jossa naiset halailivat ja suukottelivat toisiaan protestina Johanna Korhosen potkuille Lapin Kansasta.

Mielenosoitukseen saapui parikymmentä osanottajaa. Tapahtumaa seuraavia toimittajia, kuvaajia ja muuta yleisöä oli läsnä selvästi enemmän.

Ylen Lapin radio kertoi tänään, että Alma Median toimitusjohtajaa Kai Telannetta on uhkailtu, jonka vuoksi hänellä on kotonaan nyt turvamiehet. Häirikkösoittoja on tullut läpi yön.

Paisuva tasa-arvoskandaali Alma Median ympärillä jättää kaikki Suomen käsikirjoittajat työttömiksi. Mistä enää jatkossa repiä huumoria, kun todellisuus on tarua ihmeellisempää?

Alma tekee parhaillaan parodiaa itsestään. Esimerkkejä:

“Alma Median merkittävän omistajan, suursijoittaja Kai Mäkelän mukaan kohu Lapin Kansan päätoimittajan Johanna Korhosen potkuista nostaa yhtiön arvoa.

‘Kaikki vaan alkaa kiinnittää huomiota yhtiöön’, Mäkelä sanoo Iltasanomissa.”

Helsingin Sanomat tänään.

“Minusta olisi aika erikoista, jos tässä olisi julkilesbo. Jokuhan voi olla kaappilesbo tai homo, niitähän on varmasti.

Mutta jos puhutaan ihmisestä, joka edustaa Lapin Kansaa, niin kyse ei ole vain lehden, vaan koko maakunnan edustamisesta. Ja jos hän on julkisesti parisuhteessa samaa sukupuolta olevan kanssa, niin kaikki mitä hän kirjoittaa, peilautuu hyvin helposti sitä vasten, mikä hänen yksityissuhteensa on. Se voisi tuottaa vaikeuksia. Minä ainakin kustantajana miettisin kaksi kertaa, valitisisinko sellaista päätoimittajaksi vai en.”

Lapin Kansan nykyinen päätoimittaja Heikki Tuomi-Nikula Ylen uutisissa.

“Vaikea uskoa, että Tuomi-Nikula olisi sanonut, että julkilesbo ei sovi Lapin Kansan päätoimittajaksi. Ja jos näin on: lausunto ei edusta Alma Median kantaa.”

Alma Median toimitusjohtaja Kai Telanne Lapin Radiolle.

Eipä silti, osaavat muutkin huumorin:

“Tulkaa kaikki naiset joukolla tukemaan Alma Median irtisanomaa Johanna Korhosta Hellyyden ilmaukseen huomenna perjantaina 3.10. klo 12.30-13.00!

Tarkoituksena on ruuhkauttaa Aamulehden ala-aula, Tampereen Siperiassa, hellyyttä toisilleen osoittavilla naisilla. Halaukset, pusut, suutelut, kaikki hellyys on tervetullutta.”

Tampereen viestinnän opiskelijat viestissä, joka kiertää sähköposteissa.

“Henkilökohtaisesti on taas pakko ihmetellä, miksi opiskelenkaan journalismia voidakseni mahdollisesti joskus tulevaisuudessa pyrkiä töihin vaikka juuri tähän kyseiseen konserniin.”

Timo-Pekka Heima blogissaan.

Mitä jos vaikka ihan kaikki Suomen toimittajat irtisanoutuvat ja viestinnän opiskelijat ryhtyvät rakennusmiehiksi ja -naisiksi? Eikö se olisi paras tapa boikotoida Alma Mediaa?

Olin viime viikolla tiistaista torstaihin Kauhajoella seuraamassa murheellisen kouluampumisen seurauksia. Kirjoitin Kauhajoelta nettiuutisia sekä reportaasin Aamulehden Asiat-liitteeseen.

Olen ollut sen jälkeen vihainen itselleni siitä, etten riittävän huolellisesti seurannut Jokelan jälkeen viranomaisten ja yhteiskunnan toimintaa kouluampumisten estämisessä. Unohdin perustehtävän, joka minulla on toimittajana.

Saman virheen näytti tehneen muukin media. Kauhajoen traagisten tapahtumien jälkeen kaikille tuli jotenkin ihmeellisenä yllätyksenä, ettei aselaki ole vuodessa mihinkään muuttunut ja että nuorten mielenterveuspalvelut eivät asiakkaiden arkikokemuksen mukaan ole yhtään paremmalla tolalla kuin Jokelan aikaankaan.

Arvoisat kollegani. Jos me emme kirjoita nuorten miesten pahoinvoinnista, kukaan muukaan ei sitä tee.

Arvoisat kollegani. Me emme saa unohtaa Jokelaa tai Kauhajokea. Me emme saa siivota kouluampumisia pois uutisista sen vuoksi, että aiheet ovat surullisia, yleisö on niihin jo kyllästynyt ja Big Brotherista saa tehtyä uutisia helpommin.

On ilahduttavaa huomata, että Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Antero Mukka on kanssani samaa mieltä. Mukka kirjoitti maanantain Helsingin Sanomissa:

“Median tehtävänä oli valvoa, että Jokelan opit näkyisivät, kun poliitikot jakavat budjettirahaa ja säätävät lakeja. Nyt meillä toimittajilla on yksitoista vakavaa syytä hoitaa urakkamme tällä kertaa loppuun asti.

Tragedian syitä ja seurauksia pitää vatvoa senkin jälkeen, kun moni haluaisi unohtaa kaiken.”

Meidän toimittajien ja koko yhteiskunnan on pidettävä huoli siitä, ettei enää tule yhtään kouluampumista.

Lupasin Olli Sulopuistolle, että kirjoitan blogiini, miten syntyi reportaasi judoka Nina Koivumäen valmentautumisesta Pekingiin. Lunastan nyt lupaukseni.

Lue lisää »

Viime tammikuussa pääsin käsiksi projektiin, josta muodostui yksi urani kohokohdista. Pidän siitä, että saan paneutua asioihin kunnolla, ja nyt siihen oli oiva tilaisuus.

Seurasimme valokuvaaja Jukka Ritolan kanssa olympiajudoka Nina Koivumäen elämää puolen vuoden ajan. Kerrankin oli riittävästi aikaa kerätä aineistoa, jota kertyikin lopulta tuhansien kuvien ja lukuisten muistilehtiöiden verran.

Lopputulos on nähtävissä Aamulehden tämän sunnuntain Asiat-liitteessä verkossa ja paperilla.

Tiedän olevani pikkumainen ja ns. veemäinen, mutta kiinnitin huomiota mielenkiintoiseen yksityiskohtaan. Pohjalainen julkaisi 5.8. pääkirjoituksen, jossa se pohti ruoan jakamista hyväntekeväisyyteen. Lähes kaikki kirjoituksen tiedot oli lainattu Aamulehdestä, mutta pääkirjoituksen raapustanut toimittaja ei silti vaivautunut mainitsemaan lähdettään.

Pääkirjoituksen loppupuolella esiintyy mm. nimetön päivittäistavarakauppiaiden yhdistyksen toimitusjohtaja, jonka “lehtilausunnossa” mainitsemiin asioihin kirjoittaja viittaa.

Ehkä olen väärässä. Ehkä tiedot tippuivat Pohjalaisen toimitukseen taivaasta tai ehkä toimittaja näki enneunen, jossa nimetön toimitusjohtaja ja muut Aamulehden ruokajuttuun haastattelemat ihmiset puhuivat Pohjalaisen toimittajalle. Meidän jutussamme toimitusjohtajalla oli muuten vielä nimi.

Että näin Vaasassa.