Etelä-Suomen Sanomat julkaisee tänään ensimmäistä kertaa Sunnuntaisuomalaisen. Lehti on siis liittynyt alun perin Keskisuomalaisen ja muutaman muun maakuntalehden yhteishankkeeseen, jossa kaikille lehdille tuotetaan yhtenäinen sunnuntaisivusto.

Tämä on jälleen yksi osoitus siitä, että syndikointi lisääntyy entisestään suomalaisessa lehdistössä. Se on mahdollista, koska:

• Emme ole vielä siirtyneet täysin digitaaliseen sanomalehtien lukemiseen, jolloin koko maa olisi lehtien yhteistä kilpailukenttää.
• Suomessa maakuntalehdet ovat muodostaneet tiukat levikkirajat, eivätkä lehdet juuri kilpaile keskenään laajentaakseen reviireitään.
• Lehdillä on halu parantaa kannattavuutta.

Kannattavuus paranee, kun vähennetään kustannuksia ja mikäpä onkaan parempi tapa karsia kuluja kuin julkaista samaa aineistoa monessa ympäristössä.

Kehityksellä on nähdäkseni vain yksi päätepiste: Suomeen muodostuu seuraavaksi 20 vuodeksi muutama lehtitalo, joka tuottaa materiaalin kaikille muille. Paikallisesti eri lehdissä tehdään enää vain paikalliset uutiset, joita ei pysty kovin helposti syndikoimaan.

• Aamulehti on keskuspaikka, jossa tuotetaan suurin osa aineistosta muihin Alman lehtiin. Yhteistyörinkiin kuuluu jo nyt Alma Median ulkopuolisia lehtiä.
• Keskisuomalainen vastaa materiaalin tuotannosta Pohjanmaalle, Keski-Suomeen ja Itä-Suomeen.
• Helsingin Sanomat on toistaiseksi pysynyt tämän yhteistyön ulkopuolella, mutta saattaa liittyä siihen mukaan tuottamalla aineistoa muille.

Se, että esimerkiksi Sunnuntaisuomalaisessa on mukana toimittaja Pohjalaisesta ja ilmeisesti nyt myös Etelä-Suomen Sanomista, on pelkkä kuriositeetti. Todellisuudessa Keskisuomalainen määrää muiden tahdin.

Kun paperisesta lehdestä luovutaan seuraavan 20 vuoden aikana, kilpailutilanne menee uusiksi ja nämä yhteistyörakenteet todennäköisesti puretaan.

Pirkanmaan journalistit ry. julkaisi torstaina seuraavanlaisen kannanoton liittyen Kristiina Tolvasen palkintoon:

“Journalistiliiton paikallisessa jäsenyhdistyksessäkin Pirkanmaalla tekee huomattavan suuri joukko kollegoja päivittäin uutistoimittajan perustyötä. Tolvasen palkinto korostaa tällaisen työn arvoa.”

Eikö tuo kuulosta vähän katkeralta parahdukselta siitä, että moni muukin haluaisi palkintoja ja jakamaan kunniaa?

Aamulehden uutistoimittaja Kristiina Tolvanen on valittu Vuoden journalistiksi. Lämpimät onnittelut hyvälle työkaverilleni. Jotain Kristiinan luonteesta kertoo haastattelu, jonka hän on antanut tuoreeltaan Helsingin Sanomille:

“‘Ihan rutiiniuutisjutuissakin haastateltavat päästetään liian helpolla, eikä tutkivan journalismin taso ole meillä kovin korkea’, Tolvanen lataa, mutta pehmentää sitten: ‘Tietysti sanon tämän 29-vuotiaan nuoren naisen äärettömällä elämänkokemuksella.’”

SPR:n paikallisen keräysennätyksen tehnyt 5-vuotias Urho on ihmisenä ihan omaa luokkaansa. Pidän Aamulehden juttua pojasta yhtenä tämän vuoden ilahduttavimmista tarinoista, vaikka vuosi on vasta päässyt käyntiin.

Sitä luulisi, ettei pilkkuvirhe iso virhe ole. Väärin! Pilkkuvirheellä on katalat seuraukset.

Kollegani teki vahingossa pilkkuvirheen erääseen kirja-arvosteluun – ja se vasta sotkun aiheutti, kuten Markkinointi & Mainonta -lehden blogikirjoitus osoittaa.

Helsingin Sanomat on käynyt haastattelemassa Turun Sanomien uutta vastaavaa päätoimittajaa Kari Vainiota. Asiallisen haastattelun sekaan on saatu erittäin hupaisa pätkä:

“Aamulehden mainitseminen tuntuu kuitenkin hiukan kiristävän Vainion äänihuulia, sillä valtakunnanjulkisuudessa Turun Sanomat on viime vuosina jäänyt pahasti tamperelaisten varjoon. Lukijamäärissäkin Aamulehti on karannut Turun Sanomilta, jonka levikki on vajaat 112 000 kappaletta.

‘Välillä on tuntunut epäreilulta, kun Aamulehteä on ylistetty niin edistykselliseksi lehdeksi. On tullut mieleen, että eivätkö ne lue meidän lehteä.’

‘Pitäähän lehteä uudistaa, mutta kyllä minä uskon tiettyyn turunsanomalaisuuteen – että kerrotaan uutiset ja uutisten taustat, mutta vältetään pinnallisuutta.’

Vainio myöntää, että Turun Sanomista voi joskus saada vähän tylsän kuvan, mutta se johtuu hänen mielestään ainakin osin ulkoasusta, jota uusi päätoimittaja haluaa uudistaa.”

Sehän on iloinen uutinen, että Turun Sanomissa on vihdoinkin tajuttu, että lehti näyttää lähinnä vuoden 1994 toisinnolta. Sinänsä pätevät jutut hukkuvat ihan järkyttävän rumaan ulkoasuun ja täysin epäloogiseen taittoon. Miten 2000-luvun lehdessä kotimaan uutiset voivat olla sekä lehden alkupäässä että mainosten tilkkeenä takasivulla?

Suomen Kuvalehden toimittaja Jari Lindholm kommentoi blogissaan myös omalta osaltaan Aamulehteä:

“Vainion ei pitäisi kuitenkaan liikaa harmitella, että Aamulehteä kehutaan. Aamulehdellä voi olla hyvä nousukiito, ja lehdessä on erinomaisia reporttereita, mutta editointi on köykäistä, ulkoasu kammottava ja arvobarometriperustainen juttuideointi käsittämätöntä. Lisäksi lehden verkkotoimitus on ilmeisen pahasti koukussa hassuheinään, ainakin otsikoista päätellen (”Järkyttävä uskonnollinen rituaali: Pikkuvauvoja heitellään alas moskeijan katolta – Katso video!”)

Aamulehdellä on kuitenkin teräväsanainen päätoimittaja, joka kirjoittaa hauskasti eikä kaihda julkisuutta. Ehkä Vainio voisi ottaa Apusesta mallia.

Voinen ottaa editointiin kantaa, koska juttuni ovat Aamulehdessä editoinnin kohde, enkä itse juurikaan editoi. Kirjoitin takavuosina freelancerina Suomen Kuvalehteen muutaman jutun ja olen tehnyt paljon töitä pienlehdissä. Missään muualla minun juttujani ei ole editoitu yhtä taitavasti ja nuorta kirjoittajaa kasvattavasti kuin Aamulehdessä, vaikka minulla ei sinänsä ole SK:n editointityylistäkään valittamista.

Arvobarometrilla Lindholm viittaa RISC-tutkimukseen, jota tosiaan luetaan Aamulehdessä, kuten monessa muussakin lehdessä. En osaa sanoa koko lehden kattavasti, miten paljon se vaikuttaa ideointiin. Omien juttujeni aiheet keksin usein itse tai yhteistyössä kollegan tai lähimmän esimiehen kanssa. Useimmiten aiheet tulevat elävästä elämästä, joskus vaikkapa jostain Radiouutisten pikkusähkeestä, joka jää pyörimään mieleen ja herättää ajatuksia.

Iltasanomien toimittaja Rita Tainola kommentoi Aamulehden Asiat-liitteessä Nova Groupin kestitystä:

“Millaista kestitystä Nova Group teille tarjosi ja milloin?

Ensinnäkään kestityksestä ei voida puhua, koska olen itse maksanut suurimmaksi osaksi kaikki laskut ja oman osuuteni pyrin maksamaan aina. Olen tunnettu siitä.

Tuntuuko siltä, että näillä tilaisuuksilla on pyritty vaikuttamaan juttujenne sisältöön?

Ei, koska viihdetoimittajalla ja kiinteistöalalla ei ole mitään tekemistä toistensa kanssa. Arto Merisalo on hyvä kaverini ja tapaamiset ovat tapahtuneet vapaa-ajalla. Haluan vielä mainita, että en kirjoita talousasioista enkä sitä kautta myöskään tuttujeni asioista.”

Syövät ja aivokasvaimet ovat olleet viime aikoina kovasti esillä julkisuudessa. Ensin sittemmin kadonneen SIG-yhtyeen solistin Matti Inkisen päästä löytyi aivokasvain. Nyt tänä viikonloppuna iltapäivälehdet ovat herkutelleet jälleen kasvaindraamalla: Miss Suomen veli sairastaa imusolmukesyöpää.

Me olemme työskennelleet valokuvaaja Jukka Ritolan kanssa saman aiheen parissa, mutta vähän eri näkökulmasta. Seurasimme viime syksystä tähän kevääseen kahta pääkaupunkiseudulla asuvaa naista, Mari Rantasta ja Katri Lammia, joilla molemmilla on aivokasvain. Halusimme kertoa syvällisesti, miltä sairauden kanssa eläminen tuntuu.

Lopputulos julkaistiin tänään Aamulehden Asiat-liitteessä neljän aukeaman reportaasina. Jutun ja siihen liittyvän kolumnin pääsee lukemaan myös verkossa. Mielenkiintoista Rantasen ja Lammin tapauksessa oli, että heidän elämänsä ei ollut pelkästään synkistelyä sairaudesta huolimatta. Mukaan mahtui myös paljon iloa ja jopa ripaus mustaa huumoria.

Pääasia, että näistä asioista puhutaan. Moni aivokasvaimesta kärsivä harmitteli minulle juttua tehdessä, että aihe on iso tabu. Miksi?

***

Tässä yhteydessä haluan kiittää seuraavia henkilöitä:

Aivokasvainfoorumin ylläpito ja käytäjät
Ambiuksen väki
Eve Backas
Heikki Joensuu
Erkki Lammi
Katri Lammi
Pirkko Lammi
Janne Nurminen
Simo Pelanteri, THL
Markku Rantanen
Merine Rantanen
Mia Rantasalo
Johanna Sipovaara ja Töölön sairaalan väki

Sunnuntain Helsingin Sanomissa päätoimittajilta kysyttiin, mitä mieltä he ovat ehdotetusta Yle-verosta. Mielenkiintoisin ajatus löytyi HS:n päätoimittajan Reetta Meriläisen vastauksesta:

“Voitaisiinko digiaikana ajatella, että Ylen toiminta rahoitettaisiin osin valtion budjetista, osin käytön mukaan maksukorteilla? Budjettirahoituksen oikeuttamiseksi tarvittaisiin hyvin selkeä julkisen palvelun määrittely.”

Loistava ajatus! Kerrankin joku kaupallisen median johtaja uskaltaa ajatella kylmän viileästi eikä tunteellisen propagandistisesti Ylestä keskustellessa.

Meriläinen on täsmälleen oikeassa. Ylen tulevaisuus ja kansalaisten oikeudet olisivat parhaiten turvattu, kun vähemmistöryhmiä palvelevat ohjelmat olisi rahoitettu suoraan valtion kassasta ja loput, “kansaan menevät” ohjelmat Yle rahoittaisi maksukorteilla.

Tähän asti keskustelussa on väläytelty ehdotonta maksukorttijärjestelmää, joka ei sisältäisi valtion budjettirahoitusta ollenkaan. Se tietäisi loppua ruotsinkieliselle palvelulle, hartausohjelmille ja monille muille ohjelmille, joille löytyy kyllä katsojia, mutta aika vähän maksajia. Yksioikoista maksukorttijärjestelmää on ehdottanut muun muassa oma työnantajani Aamulehti.

Huomattavasti kestävämpi ratkaisu olisi siis budjetti- ja maksukorttirahoituksen yhdistelmä.

Moni mediajohtaja ja kansalainen olisi lopettamassa Ylen kokonaan. Mietin tänään, miksi itse haluan säilyttää Ylen. Syy on tässä: Avasin television päivällä 12:n jälkeen. Ykköseltä tuli aamu-tv:n kooste. Ohjelmassa käsiteltiin jotain kummallista kirjaa, jota en ole lukenut, kirjailijan kanssa, jota en tunne. Keskustelu oli siitä huolimatta varsin kutkuttava.

Parhaimmillaan Yle tarjoaa siis ohjelmia, joita en tiedä kaipaavani, kunnes avaan television sattumanvaraisena hetkenä ja jään koukkuun. Tuoreus ja yllätyksellisyys on muutenkin kaiken median elinehto, mutta se on jo toisen tarinan paikka.

“JYP:n kone ei hyytynyt hetkeksikään finaaleissa. Kun loppuotteluja on pelattu paras seitsemästä -järjestelmällä, mikään muu joukkue kuin JYP ei ole vienyt “poikaa” suoraan 4-0-voitoin. Siksi JYP on omalla tavallaan kaikkien aikojen ylivoimaisin mestari.”

Tapani Salo Aamulehdessä 14.4.2009.