Aamulehden osalta Telanne linjaa, että lehti tuskin on vielä kahden vuoden kuluttua tabloidissa. Kolmesta tai viidestä vuodesta ei vielä puhuta mitään.

Linkki videoon.

Tulokset kertovat muun muassa, että Aamulehti vihertää enemmän kuin ehkä moni ajatteli ennen kyselyä.

Aiheesta keskustelua esim. Iltalehdessä ja viime viikon Journalisti-lehdessä.

Nyt ensimmäistä kertaa aamupalaute on myös julkinen. Päätoimittaja Jorma Pokkinen arvioi aamun lehden verkossa ja lukijat saavat kommentoida.

Aamulehti saa uudistuksen yhteydessä myös Näkökulma-nimeä kantavan aukeaman, jossa tarjoillaan mielipiteitä, väittelyitä ja näkemyksellistä analyysiä laidasta laitaan.

Parasta huomenna lanseerattavassa uudistuksessa on, että se on tavallaan vasta alkua. Siksi uudistus on lehden sisällä nimetty lokakuun vallankumoukseksi.

Ehkä kaikkein huvittavinta tapauksessa on, että MTV3 siteeraa nyt Ilta-Sanomia ihan kuin kyseessä olisi lehden oma uutinen. Tästä voimme päätellä ainakin sen, että MTV3:n toimituksessa ei lueta Aamulehteä.

Kätevät lukulaitteet mullistavat lehtimarkkinat siten, että noin 20 vuoden kuluttua:

• Suomessa on viisi valtakunnallista yleissanomalehteä, jotka pyrkivät tuottamaan uutisia koko maan väestöä ajatellen. Lehdet ovat Helsingin Sanomat, Iltalehti, Iltasanomat sekä yksi Alma Median seitsemänpäiväinen sanomalehti, joka saattaa olla nimeltään Aamulehti tai sitten ei. Nämä lehdet eivät ole enää maakunnallisia tai paikallisia sen enempää kuin Hesari on paikallinen Jyväskylässä.
• Sen ohella Suomessa ilmestyy joukko alueellisia sanomalehtiä, jotka palvelevat ensisijaisesti tietyn alueen ihmisiä. Jako menee suurin piirtein samaan tapaan kuin nyt maakuntalehtien reviirirajat.
• Suomessa saattaa 20 vuoden kuluttua ilmestyä myös useita erikoissanomalehtiä, eli Kauppalehti ja Taloussanomat saavat kilpailjoita. Muille erikoisalueille syntyy uusia lehtiä.
• Lehdillä ei ole enää perinteisiä levikkirajoja, vaan lukijoista kilpaillaan aktiivisesti alueiden reunoilla. Valtakunnalliset lehdet kahmivat valtakunnallisia mainostajia ja taistelevat levikistä koko maassa.
• Kaikkia tärkeimpiä lehtiä voi tilata vielä paperiversiona, joka on kalliimpi kuin sähköinen lukulaiteversio.
• Eniten paperilla tilataan aikakauslehtiä, joita voi tosin lukea myös lukulaitteista.
• Pienen alueen lehdet, kuten Pieksämäen Lehti, Länsi-Suomi tai Länsi-Savo uhkaavat kuolla pois. Syynä on, että niillä ei ole varaa pysyä teknologisen kehityksen ja kiristyvän uutiskilpailun kyydissä.
• Niklas Herlin on kyllästynyt suoltamaan rahaa lehtibisnekseen, joten Uusi Suomi lepää haudassaan.

Mitä mieltä olet tällaisesta tulevaisuudenkuvasta?

Palataan kuitenkin JSN:ään. Neuvosto on sisäisissä keskusteluissaan huolestunut huomattavasti taannoisesta lautakasakohusta, jossa ex-pääministeri ja naistenmies Matti Vanhasen väitettiin ottaneen lahjuksia. Nyt neuvosto pohtiikin, miten suomalaista median itsesääntelyä pitäisi kehittää. Journalistin ohjeisiinkin on luultavasti tulossa päivityksiä.

Toimittajien ammattia ei arvosteta enää nykyään kovin korkealle, mutta on syytä miettiä, johtuuko se todella JSN:stä vai jostain ihan muusta. Niinpä kysynkin kaikilta tätä blogia lukevilta, kuinka isossa kriisissä koette median itsesääntelyn olevan ja ajatteletteko asiaa lopulta ikinä?

Jutussani eräs entinen huumekauppias kertoi, millaista elämä näissä piireissä on. Toisaalta hän ja haastattelemani asiantuntijat lääkäristä poliisiin olivat huolissaan siitä, millaisia terveysriskejä design-huumeisiin liittyy. Yliannostuksen riski on erittäin suuri ja aine ei välttämättä ole kovin puhdasta.

Jutusta kanneltiin Julkisen sanan neuvostoon. Neuvosto julkisti vapauttavan päätöksen tänään.

“Julkisen sanan neuvoston vapauttava päätös totuudenmukaista tiedonvälitystä koskevassa asiassa. Lehdellä oli oikeus kertoa yhteiskunnallisesta epäkohdasta eli netin kautta tilattavista lääkkeistä, joita käytetään huumeina.

Kantelu 30.3.2010

Kantelijan mukaan Aamulehdessä 28.3.2010 julkaistu kirjoitus on ristiriidassa ammattietiikan kanssa.
Etusivulla on iso otsikko, jossa kerrotaan, että amfetamiinin korviketta saa halvalla internetistä. Artikkelissa kerrotaan myös, mistä sitä saa (brittiläisestä verkkokaupasta) ja mihin hintaan (15 euroa per gramma). Näiden tietojen lisäksi kerrotaan, että tämä 15 euron annos riittää lukuisiksi käyttökerroiksi. Kantelijan mielestä jutussa annetaan selvät ohjeet siitä, miten, mistä ja mihin hintaan saa hankittua päihdyttävää ainetta.

Aamulehden vastaus 29.4.2010

Päätoimittaja Matti Apunen vastaa, että Aamulehden jutussa kerrotaan uudesta, internetin kautta levitettävästä huumeesta (MDPV). Jutun tarkoitus on kiinnittää huomiota yleiseen epäkohtaan ja uhkaan. Internetin kautta levitettävät huumeet ovat vaarallinen ilmiö, joka internetin luonteen ja levinneisyyden vuoksi tuo design-huumeet käytännössä kaikkien ulottuville. Google-haku ‘MDPV’ tuo näkyviin 154 000 aihetta koskevaa artikkelia. Myös viranomaiset pitävät erittäin mittavana uhkaa, jonka huumeiden levittäminen internetin kautta aiheuttaa.

Lehtijuttua aiheesta on Apusen mukaan mahdotonta kirjoittaa kertomatta huumeen nimeä tai sen hintaa katukaupassa. Tarkkaa ostopaikkaa jutussa ei mainita. ‘Eräs brittiläinen verkkokauppa’ ei johda lukijaa mihinkään täsmälliseen osoitteeseen eikä anna hänelle vihjeitä sen sijainnista.

Yksittäisen ihmisen ratkaisuihin huumeen nimen tai hinnan kertominen ei vaikuta. Sen sijaan juttu voi toimia varoituksena ja informaationa vanhemmille, kasvattajille ja kanssaihmisille. Jutussa ei Apusen mukaan ihannoida huumeiden välitystä tai käyttöä tai niihin liittyvää elämäntapaa.

Ratkaisu

Journalisti on vastuussa ennen kaikkea lukijoilleen, kuulijoilleen ja katselijoilleen. Heillä on oikeus saada tietää, mitä yhteiskunnassa tapahtuu (JO 1). Journalistin on pyrittävä totuudenmukaiseen tiedonvälitykseen (JO 8).

Aamulehti kertoo jutussaan ‘Amfetamiinin korviketta saa halvalla internetistää’ kuinka uutta huumetta voi tilata helposti netin kautta. Lisäksi aine luokitellaan lääkkeeksi, jolloin sen maahantuonnista voi selvitä pienillä tuomioilla. Jutussa haastatellun virkamiehen mukaan hallitus vasta kaavailee lakimuutosta.

Yhteiskunnallisten epäkohtien paljastaminen lienee tiedotusvälineiden tehtävistä perinteisimpiä. Se on yksi keino nostaa ongelmat yleiseen tietoisuuteen, yhteiskunnalliseen keskusteluun ja sitä kautta myös päättäjien tietoon ja korjattaviksi. Aamulehti toimii jutussaan juuri näin. Lehti kertoo uudesta huumeesta ja sen hankintakeinoista yleisellä tasolla olennaiset seikat syyllistymättä kuitenkaan lääkehuumeen markkinointiin. Päinvastainen toiminta eli vaikeneminen yhteiskunnallisesti merkittävästä epäkohdasta saattaisi pahentaa itse ongelmaa ja lykätä sen ratkaisun kauas tulevaisuuteen.

Julkisen sanan neuvosto katsoo, että Aamulehti ei ole on rikkonut hyvää journalistista tapaa.

Ratkaisun teki:
Puheenjohtaja Risto Uimonen.”

Minä en vielä osaa. Älkää silti ymmärtäkö väärin. Suhtaudun tilanteeseen hyvin myönteisesti.

Koen olevani kuin Jypin puolustajalupaus Sami Vatanen. Välillä Vatanen onnistuu pujottelemaan koko hyökkäysalueen läpi maalin ympäri tyhjälle takatolpalle. Toisinaan hän taas tekee virheitä, jotka lasketaan nuoruuden kokemattomuuden piikkiin.

Vähän kuin Vatanen, minäkin olen matkani alussa. Minulla on mahdollisuuksia vaikka mihin, mutta kehityn erinomaiseksi kirjoittajaksi vasta vuosien kuluessa. Se on äärimmäisen kutkuttava ajatus.

***

Uskon, että hyvän kirjoittajan tärkein työväline on sydän. Toimittajan pitää elää mukana ihmisten tuskassa mutta ei haaskalintuna eikä osapuolena. Hänen pitää iloita onnistumisista kuin ystävä iloitsee toisen menestyksestä. Hänen pitää olla joskus tiukka kuin myymälävarasta kuulusteleva poliisi. Kaikkeen tähän kirjoittaja tarvitsee paljon tunneälyä ja pelisilmää. Motivaatio tehdä ja kehittyä tulee sydämestä.

Jokaisella hyvällä tekstillä on sielu. Todella hyvän materiaalin voi pilata väärällä kirjoittamisella, jos tekstiin ei osaa rakentaa sielua. Vastaavasti keskinkertaisen aineistonkin hyvä kirjoittaja voi saada elämään.

***

Kaikki lähtee ajattelusta kentällä. Luotan siihen, että se, mikä herättää minussa tunteita, on kiinnostavaa myös lukijoiden silmissä. Tarinallisissa perusuutisissa mietin jo aineistoa kerätessäni, mistä jutun voisi aloittaa. Usein tapailen mielessäni avauslausetta, koska se on minulle koko tekstin tärkein. Toiseksi tärkein on viimeinen lause.

Kun saan avauslauseesta hyvän, muu kirjoittaminen alkaa sujua rennosti. Ilman hyvää avausta stressaannun.

Jos olen tekemässä pidempää reportaasia esimerkiksi lehtemme sunnuntaisivuille, mietin etukäteen, millaisista elementeistä kutkuttava tarina voisi syntyä.

Hyvä esimerkki on vaikkapa reportaasi, jonka teimme valokuvaaja Jukka Ritolan kanssa Pekingin olympiakisoissa Suomea edustaneesta Nina Luukkaisesta. Seurasimme nyttemmin jo uransa lopettaneen judoka Luukkaisen valmistautumista olympiakisoihin 7-8 kuukauden ajan.

Aloitin taustahaastattelulla. Pyysin Luukkaisen kylään toimitukseen. Juttelimme kaikenlaisista asioista. Ihmissuhteista. Perheestä. Unelmista. Harjoittelusta. Valmentajasuhteesta.

Vielä tuolloin minulle ei tarjottu helmiä. Niiden aika oli myöhemmin.

Taustahaastattelua seurasi konkreettinen harjoittelun seuraaminen. Seisoskelimme Jukka Ritolan kanssa kuntosalilla ja katsoimme, kun Luukkainen nosteli painoja. Matkasin Luukkaisen mukana Poriin, jossa järjestettiin SM-kisat. Hengailin judokan mukana vähän kaikkialla.

En tehnyt paljoakaan haastatteluja sanan varsinaisessa merkityksessä. Se on minulle jotenkin vierasta, vaikka olen kyllä uutistoimituksessa oppinut tekemään myös pikahaastatteluita. Kun on paljon aikaa käytössä, mieluummin olen. Kysyn, kun asioita pulpahtaa mieleeni, mutta annan myös tapahtumien edetä omalla painollaan.

Ennakkosuunnitelma auttoi rakentamaan jutun peruspalasia. Niiden ulkopuolella tapahtui asioita, joita en pystynyt ennakoimaan. Ne olivat juuri niitä tarinallisia helmiä, kuten yksittäisiä sitaatteja. Luukkainen esimerkiksi kertoi, miten hän saattoi raivota valmentajalleen ennen kilpailusuoritusta. Valmentaja kertoi, miten tässä lajissa ei sormien pikkumurtumista mennä lääkäriin valittamaan, koska siellä saisi muuten ravata koko ajan.

Arvostan rehellistä ja aitoa puhetta. Olin iloinen jokaisesta sellaisesta tilanteesta.

***

Kun kirjoitan lyhyttä juttua, luon rakenteen päässäni. Se on minulle luontevaa. Luen vanhempaa tekstiä ja ajattelen vielä syntymätöntä tekstiä vähän kuin shakin pelaaja laskee tulevia siirtoja.

Pidemmissä jutuissa käytän yleensä miellekarttoja (mind maps) tai niin yksinkertaista asiaa kuin taulukkolaskentaa. Siihen on kätevää koota juonenpätkiä ja merkitä, mihin jaksoon ne kuuluvat. Pätkiä on helppo siirrellä edestakaisin.

En käytä pääsääntöisesti kuin aidosti tehokkaita sitaatteja. Huonot sitaatit pilaavat jutun.

Olen jo aineistoa hankkiessani miettinyt, mistä saisin pitkään juttuun dramaattisen käänteen. Joskus se pitää rakentaa tekstin keinoin. Silloin käytän maalailevaa kieltä, spekuloin, mikä ei ole paras mahdollinen ratkaisu. Onneksi käänne tulee usein itsestään. Luukkainen loukkaantui kesken harjoittelukauden, mikä uhkasi kaataa koko Peking-projektin. Se oli varsin dramaattinen tapahtuma myös omassa juttussani.

Juttu ilman käännettä toimii vain keskinkertaisesti. Käänteen pitää tulla ennen kuin lukijan mielenkiinto alkaa herpaantua. Kirjoittajan ote ei saisi myöskään herpaantua. Usein käy niin, että teksti hajoaa jossain keskikohdan jälkeen.

Kun kirjoitan, kirjoitan vain asioita, jotka ymmärrän. Vihaan konsulttipuhetta. Haluan kuulla oikeat syyt, en pyörittelyä.

Rehellisyydellä pääsee pitkälle: sillä, että on rehellinen itseään, haastateltavaa ja yleisöä kohtaan.

Nyt kun olen tämän kaiken kertonut, voin vakuuttaa teille, että kirjoittaminen on ihan mielettömän vaikeaa.

Teksti on julkaistu Suomen Lehdistön palstalla Näin kirjoitan numerossa 4/2010.