“Toimittajat pelkäävät juttujensa kohteita ja ovat mieluummin vastuussa tekemisistään haastateltavilleen kuin lukijoilleen.

Alan pelureiden – noiden iltasatujen ammattilaisten – ei tarvitse kuin vilauttaa tiedotetta toimittajien nenän edessä, niin nämä nielaisevat syötin onkineen.

(…)

Suurin ongelma on ehkä se, että M&M:n markkinaosuus alan kirjoittelusta on kasvanut liian suureksi – samalla kun sen toimitus on kutistunut liian pieneksi.

(…)

Ja jos kritiikin kritiikki sallitaan, niin suuri osa M&M:ään kohdistetusta arvostelusta on luokattoman huonoa. Se nojaa useimmiten kliseeseen, jonka mukaan lehti on mainosalan Seiska.”

Markkinointi & Mainonta -lehden toimittaja Mikko Metsämäki vaihtaa työpaikkaa Kauppalehteen ja on sen kunniaksi kirjoittanut harvinaisen suorapuheisen kolumnin M&M:ään.

Havainto toimittajan elämästä, osa 7: Kuka on keksinyt tämän käytännön, jonka mukaan laulaja on kiinnostava ja ajankohtainen vain silloin, kun laulaja julkaisee levyn? Miksi henkilöjuttuja ei tehdä levyjen välillä? Eihän poliitikoistakaan kirjoiteta kivoja perhejuttuja vain vaalien edellä.

Luen useimmiten syödessäni. Tänään illallista suuhun työntäessäni eteen sattui Helsingin Sanomien aamun lehden takasivu. Sieltähän löytyi kaikkea jännää pienellä präntättyä.

Tv-ohjelmatiedoissa kerrottiin, että Yle Teema lähettää “Francon aika – näin sen koimme” -draamasarjaa tänään puolitoista tuntia. Ja kas vain, nyt on menossa osa 88. Ylen internet-sivuilla kerrotaan, että sarjaa lähetetään kolmesti viikossa ja että osia on tilattu Suomeen yhteensä 120. Siis ihan oikeasti: mikä vitsi tämä on? Puolitoistatuntinen tv-draamapläjäys kolmesti viikossa ja osia yhteensä 120? Kuka tuota sarjaa oikeasti katsoo? Eläkeläisilläkin on nykyään kiire.

Samalla sivulla K-Rauta mainosti WC-istuimia. Muuten hyvä, mutta ihanko oikeasti kauppa tarjoaa WC-kannen lisähintaan? Samalla analogialla autokauppa mainostaisi näin: nyt edullinen uusi Ford Fiesta vain 7 000 euroa. Ratti lisähinnasta.

Olisi kiva tietää, mikä on lopulta WC-pöntön todellinen hinta.

Helsingin Sanomat on näköjään alkanut tapetoida nettipalveluaan mainoksilla niin ahkerasti, että sisältö peittyy jo kaupallisten tiedotteiden alle.

Katselin viiveellä TV2:n Tuomio-ohjelmaa, joka käsitteli Yleisradion asemaa kotimaisilla mediamarkkinoilla. Hämmästykseni oli melkoinen, kun huomasin, että ohjelmassa kuvattiin toistuvasti läheltä valokuvaajaa, jolla ei ollut varsinaisesti minkäänlaista roolia ohjelmassa. Valokuvaajan kameran merkki, Canon, näkyi selvästi ja pitkään.

Ohjelman sisään ympätty mainos ohjelmassa, joka käsittelee Yleisradion asemaa ja suhdetta kaupallisiin kilpailijoihin. Melko absurdia.

Olen varma, että tämä on sissimarkkinointia eikä aito seuranhakuilmoitus. Ilmoitus on yhtäältä liian absurdi ja toisaalta liian ammattimainen ollakseen yksityisen ihmisen ilmoitus. Joku yritys valmistelee nyt isoa mainoskampanjaa, sano minun sanoneen.

Se, että ilmoituksen on jättänyt Hesariin yksityinen henkilö, ei vielä kerro alkuperästä mitään.

Suomalaisen aikuisen elämässä tulee vastaan välillä ihan kummallisia ongelmia. Niin kuin nyt Image-lehti. Olen lehden kestotilaaja, koska haluan olla. Lehden kustantaja A-lehdet palkitsee kuitenkin minut ansalla, josta on vaikea selviytyä ilman hankaluuksia.

Eräänä ihan tavallisena lauantaipäivänä halusin tehdä osoitteenmuutoksen Image-lehdelle. Osoitteenmuutos tehdään A-lehtien asiakaspalvelun kautta. Ensin palvelu pyysi rekisteröitymään. Klikkasin lomakkeen auki. Vaan mitä ihmettä. Lomakkeessa lukee näin:

“Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Yhteystietojen käytön tai luovutuksen voi kieltää ilmoittamalla siitä A-lehdet Oy:n asiakaspalveluun / Risto Rytin tie 33, Helsinki, puh.(09) 759 61.”

A-lehdet siis tylysti ryhtyy käyttämään tietojani suoramarkkinointiin ja jos en sitä halua, minun pitää erikseen soittaa heidän puhelinnumeroonsa. Onko tämä nyt ihan reilua?

Ajattelin, etten rekisteröidy. Soitan mieluummin asiakaspalveluun. Vaan siihenkin liittyi jekku:

“Osoitteenmuutokset ja peruutukset: 0600 9 6363 (24h, 0,98 €/min+pvm)”

Puhelussa asiakaspalveluun menee helposti useita minuutteja. Jokainen niistä maksaa minulle euron.

Olen siis pattitilanteessa. Jos teen osoitteenmuutoksen netin kautta, joudun vielä erikseen soittamaan asiakaspalvelun (maksuttomaan) numeroon ja kieltämään suoramarkkinoinnin, jota en voi sietää.

Jos soitan suoraan asiakaspalveluun, joudun maksamaan osoitteenmuutoksesta useita euroja.

Mistä lähtien tällainen pompottelu on ollut hyvää asiakaspalvelua? Kysyn vaan.

Oletko saanut tällä ja viime viikolla yllättävän monta puhelua myyjiltä, jotka yrittävät kaupata DNA:n liittymää? Et ole ainoa. DNA on ryhtynyt markkinoimaan liittymäänsä muutaman viime päivän aikana aggressiivisesti. Yhdelle asiakkaalle on saattanut tulla parikin markkinointipuhelua päivässä.

Tietoa telemarkkinointikiellosta löytyy Asiakkuusmarkkinointiliiton sivuilta.

Tässä on tulevaisuus: enää ei voi varmasti tietää, mikä on mainontaa ja mikä ei. IT-Viikko kertoo projektista, jossa ruotsalainen taideopiskelija Erik Nordenankar piirsi GPS:n ja salkun avulla maailman suurimman omakuvan. Lehti päättää juttunsa kappaleeseen:

“Verkkosivusto Hack a Dayn keskusteluissa Nordenankarin projektin on spekuloitu olevan osa kuriirifirman mainoskampanjaa.”

MTV3:n sivuilla on tällä viikolla pyörinyt mainos, jossa bikineihin pukeutunut nainen pitää käsissään urheilujuomapulloa. Teksti mainoksen alla lupaa: “Voita Anu käyttöösi”. Jo pelkkä mainos saattaa puistattaa katsojaa, sillä ensimmäinen mielleyhtymä ei viittaa siihen, että Anu tulisi esimerkiksi pelaamaan shakkia kanssasi.

MTV3 sijoitti mainoksen STT:n uutisen viereen, joka kertoi Lehtimäen opistolla paljastuneesta 15-vuotiaan tytön seksuaalisesta hyväksikäyttötapauksesta.

Itse mainosta klikkaamalla selviää, että Anu on Personal Trainer, joka olisi mahdollisuus voittaa kuukaudeksi käyttöön. Kyse on siis liikunnasta.