Sain aamulla puhelinsoiton äidiltäni, joka oli nähnyt naapurinsa kanssa takapihan puussa pöllön. Pöllö nökötti oksalla parin metrin korkeudessa, pälyili ympärilleen eikä juuri liikkunut.

Vanhempani asuvat omakotitaloalueella Jyväskylässä, melko keskellä kaupunkia. Pöllöt kaupunkialueella eivät ole sinänsä harvinaisia, mutta eipä meidän pihapiirissämme ole aiemmin pöllöjä näkynyt. Veljeni kuvasi pari videonpätkää (video 1 ja video 2) pöllöstä.

Kuvia tutkimalla selvisi, että pöllö oli sarvipöllön poikanen. Se kyyhötti puussa tuntikaupalla ja näytti nukkuvan. Periaatteessa pöllönpoikasten kuuluu tehdäkin niin juuri tällä hetkellä. Emot ruokkivat niitä puuhun. Tätä pöllöä emo ei kuitenkaan näyttänyt ravitsevan. Olikohan se eksynyt liian kauas pesäreviiriltä?

Sarvipöllöstä pihassa tuli lopulta poliisiasia. Vanhempieni naapuri oli soittanut pelastuslaitokselle (tuloksetta) ja lopulta 112:een, josta oli vastattu, että näistä asioista voi aina ilmoittaa hätänumeroon.

(Siis hetkinen, 112:een pöllöstä puussa? Kylläpä yhteiskunta nyt palvelee!)

Poliisipartio oli ilmestynyt paikalle puolessa tunnissa. Tässä vaiheessa elettiin jo keskiviikkoiltaa. Sarvipöllö oli ilmeisen aliravittu, koska se putosi puusta kuolleena maahan. Lokit olivat käyneet sitä jo aiemmin nokkimassa.

Poliisit nakkasivat pöllön maijaan ja lähtivät kuljettamaan sitä miehelle, joka täyttää eläimiä. Sarvipöllö päätyy siis näillä näkymin museoon ja ikuistetuksi jälkipolville.

Keskisuomalaisen juttu aiheesta

Veljeni kuvaama pidempi videonpätkä yhdestä pöllöpoikasesta

Juha Kauppinen/Helsingin Sanomat: “Kohtaamisia kevätyössä”

Toimittaja Juha Kauppinen oli kirjoittanut eilisille Helsingin Sanomien sunnuntaisivuille todella mainion reportaasin, jossa seurattiin helsinkiläisen huuhkajan elämää sekä kaupunkilaisten reaktioita heidän nähdessään linnun. Juttu oli rakennettu Tornin ravintolan ympärille: siinä tekstin näyttämölle astui mitä kummallisimpia ihmisiä, jotka pienessä humalassa ihmettelivät pöllöä. Samaan aikaan Kauppinen leikkasi väliin takaumia, joissa kerrottiin, miten hän itse oli innostunut seuraamaan pöllön liikkeitä ja mitä sitten tapahtui.

Teksti oli todella taitavasti rakennettu ja mikä parasta, se alkoi elämään. Lukukokemus oli hieno. Lukija koki olevansa osa sitä joukkoa ihmisiä, joka ihmetteli Tornin katolla nököttävän pöllön liikkeitä.

Jutussa oli yhdistetty taitavasti ihmisten ja eläinten maailma. Erinomaista työtä Kauppiselta. Tämän parempaa luontojournalismia en muista Suomen lehdissä pitkään aikaan nähneeni.

Samaan syssyyn mainitsen, että luontokuvaaja Mika Honkalinna oli ottanut juttuun kuvat, jotka elävöittivät rikasta tekstiä.

Euroopan unioni hyväksyi perjantaina eläinsivutuoteasetuksen. Suomen oloihin asetus vaikuttaa sen verran, että luontokuvaajat ja matkailuyrittäjät voivat myös jatkossa ylläpitää luvallisesti suurpetohaaskoja ja tehdä sillä bisnestä. Asetus siis betonoi vallitsevan käytännön.

Vihreiden Satu Hassi oli mukana asetuksen säätämisessä. Hassin itsensä mielestä hänen osuutensa asetukseen ei ole ihan vähäinen. Europarlamentaarikon avustajan muotoilema tiedote perjantailta kuuluu:

“Satu Hassi pelasti Suomen karhunkatselusafarit ja Espanjan uhanalaiset petolinnut. (…) Hassin aloitteesta komission esitystä muutettiin niin, että se sallii luonnossa tapahtuvan haaskaruokinnan.”

Asetuksen valmistelussa mukana olleet kertovat, että asetuksen nykymuoto on myös useiden virkamiesten sekä maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan aikaansaannosta.

Enpä ole aiemmin nähnyt yhtä tylsää säätiedotusta kuin tänään Forecan sivuilla. Luvassa on pelkkää pilvistä eikä sitten mitään muuta.

Pitäisiköhän sittenkin muuttaa Etelä-Eurooppaan?

Uusin eilen valokuviani esittelevien sivujen ulkoasun ja rakenteen. Nyt sivut tuntuvat aiempaa toimivammilta. Tarjolla on edelleen etupäässä luontokuvia, mutta myös muunlaisia kuvia Suomesta ja maailmalta. Päivitin sivuille hetki sitten melkein 50 tuoretta teerikuvaa. Tervetuloa katsomaan.

Samalla haluan toivottaa molemmille blogini kahdelle lukijalle miellyttävää juhannusta ja valoisaa keskikesää!

Sinivalaan sydän on pikkuauton kokoinen ja kieli norsun painoinen. Lähde: Avara Luonto/Merten jättiläinen

David Attenborough työryhmineen kuvasi Australiassa lyyrypyrstön, joka osaa matkia kameraa ja moottorisahaa. Ihan oikeasti!

Kerrostalosta Helsingin Herttoniemestä löytyi käärme, noin 40 senttimetrin pituinen. Iltalehti haastatteli asukasta:

“Ilmoitin asiasta saman tien hätäkeskukseen. Mietin, että pitäisikö mennä kiertelemään muita asuntoja ja kysyä, mistä se oikein on karannut, nimettömänä pysyttelevä asukas kertoo.”

Lisäksi:

“Luikertelijan korjasi parempaan talteen ylipalomies Keijo Heimlander.

- En osaa sanoa, mikä käärme on kyseessä tai onko se myrkyllinen. Siihen on kuitenkin aina varauduttava, hän totesi laittaessaan matelijan säilöön kannelliseen purkkiin.”

Helsingin Sanomat oli päässyt vähän pidemmälle:

“Käärme on todennäköisesti Suomessa luonnonvarainen rantakäärme.”

Molemmilla lehdillä oli verkkosivuillaan hyvälaatuinen kuva, josta käärme oli tunnistettavissa. Eikö toimittajan yleistietoon kuulu tunnistaa vaaraton, myrkytön ja luonnonvarainen rantakäärme? Jos ei, miksi yksikään jutun kimpussa häärineistä toimittajista ei lähettänyt kuvaa jollekin luontoharrastajalle? Noista kuvista käärmeen tunnistaisi kuka hyvänsä asiaa vähänkin tunteva kahdessa sekunnissa.

Käärme ei siis ole “todennäköisesti rantakäärme”. Se on rantakäärme. Eikä se todellakaan ole yhdeltäkään kerrostaloasukkaalta karannut.

TV2:n Matkalla Suomessa -ohjelmassa kerrottiin hetki sitten, että Vaasassa maan kohoaminen on Suomessa kaikkein nopeinta. Joidenkin arvioiden mukaan Vaasasta pääsee kävelemään kuivin jaloin Ruotsiin vuonna 5000.

Terveisiä vaan sinne länsirannikolle. Laivayhtiöiden 100 euron tarjousmatkat Tukholmaan alkavat pian vaikuttaa suorastaan rahastukselta, kun pyörälläkin pääsee perille.

Kuhmoisissa kaadettiin lauantaina maa- ja metsätalousministeriön luvalla pantasusi Ursa, joka oli vieraillut pihapiireissä koirat mielessään. Kaadon tehneet metsästäjät sulkivat puhelimensa kaadon jälkeen eivätkä suostuneet antamaan haastatteluja tiedotusvälineille.

Kaadon tehnyt metsästäjä on kuitenkin antanut lausunnon Kuhmoisten Sanomille – ehkäpä siksi, että lehti tunnetaan paikkakunnalla uutisoinnista, joka ei ole ainakaan lieventänyt susiin kohdistettuja pelkoja.

Lehti on myös keskiviikkona ilmestyneessä uutisessa sopivan kritiikitön. Seuraavassa poimintoja jutusta:

“Naarassuden kaatanut mies ja koko porukka oli jahdin lopputulokseen tyytyväinen, sillä kaadetuksi tuli lauman johtajanaaras, kahdet pennut pyöräyttänyt ja pihapiireissa pahojaan tehnyt pantasusi Ursa, joka oli kaadon tehneen miehen mukaan ainakin kiimassa ellei jo kantava.”

Kyseisen suden lisääntymisajankohdalla ei ole merkitystä, paitsi siinä mielessä, että Kuhmoisissa äänekäs osa asukkaista vihaa lähtökohtaisesti susia – niinpä jokainen syntyvä poikanen on valmiiksi vihollinen.

“Orivesiläinen suden kaataja on myös sitä mieltä, että ihmisasumusten liepeillä viihtyvä susi on ihmiselle vaarallinen.

- Eräs alaskalainen kaveri luuli voivansa leikkiä susien kanssa, mutta joutuikin niiden repimäksi. Voihan olla, että sudet eivät syö suomalaisia, kun joidenkin kuulee väittävän susien olevan ihmiselle vaarattomia, mies lohkaisee.”

Haastateltava saa rauhassa heitellä ilmaan spekulaatiota susien vaarallisuudesta ilman, että toimittaja edes vaatii tarkennuksia. Näin niitä myyttejä ylläpidetään.

Metsästäjät ovat olleet enimmäkseen hiljaa kaadosta, sillä edellisellä kerralla susijahdin jälkeen metsästäjien toimista tehtiin tutkintapyyntö. Nytkin kaksi jyväskyläläistä juristia haluavat Keskisuomalaisen tietojen mukaan selvittää, ovatko lupaehdot täyttyneet.

Metsästäjät ovat kertoneet tulleensä häirityksi puhelimella ja siksi pysyttelevät nimettöminä. Häirinnältä suojautuminen arassa aiheessa onkin ihan ymmärrettävää. Kiintoisaa on kuitenkin, että jahtiin osallistui lauantaina 218 metsästäjää. Siihen joukkoon mahtuu aika monta innokasta, kaikista heidän raportoimistaan lieveilmiöistä huolimatta.

Kuhmoisten Sanomien keskiviikon numeron kakkossivulla on muuten Magnus Hagelstamin, Suomen suurpetoyhdistys ry:n aktiivin kirjoitus: “Susivaara ei valehtelemalla poistu”. Teksti alkaa pelottelevaan sävyyn vanhalla tilastolla suden 1800-luvulla syömistä lapsista. Näinkin niitä myyttejä ylläpidetään.