Olet selaamassa aiheen "Luonto" arkistoa.

27.

toukokuuta 2009

Pöllöstä pihassa tuli poliisiasia

Julkaistu klo 22:37
(Päivitetty 3. kesäkuuta 2009 klo 7.54)

Sain aamulla puhelinsoiton äidiltäni, joka oli nähnyt naapurinsa kanssa takapihan puussa pöllön. Pöllö nökötti oksalla parin metrin korkeudessa, pälyili ympärilleen eikä juuri liikkunut.

Vanhempani asuvat omakotitaloalueella Jyväskylässä, melko keskellä kaupunkia. Pöllöt kaupunkialueella eivät ole sinänsä harvinaisia, mutta eipä meidän pihapiirissämme ole aiemmin pöllöjä näkynyt. Veljeni kuvasi pari videonpätkää (video 1 ja video 2) pöllöstä.

Kuvia tutkimalla selvisi, että pöllö oli sarvipöllön poikanen. Se kyyhötti puussa tuntikaupalla ja näytti nukkuvan. Periaatteessa pöllönpoikasten kuuluu tehdäkin niin juuri tällä hetkellä. Emot ruokkivat niitä puuhun. Tätä pöllöä emo ei kuitenkaan näyttänyt ravitsevan. Olikohan se eksynyt liian kauas pesäreviiriltä?

Sarvipöllöstä pihassa tuli lopulta poliisiasia. Vanhempieni naapuri oli soittanut pelastuslaitokselle (tuloksetta) ja lopulta 112:een, josta oli vastattu, että näistä asioista voi aina ilmoittaa hätänumeroon.

(Siis hetkinen, 112:een pöllöstä puussa? Kylläpä yhteiskunta nyt palvelee!)

Poliisipartio oli ilmestynyt paikalle puolessa tunnissa. Tässä vaiheessa elettiin jo keskiviikkoiltaa. Sarvipöllö oli ilmeisen aliravittu, koska se putosi puusta kuolleena maahan. Lokit olivat käyneet sitä jo aiemmin nokkimassa.

Poliisit nakkasivat pöllön maijaan ja lähtivät kuljettamaan sitä miehelle, joka täyttää eläimiä. Sarvipöllö päätyy siis näillä näkymin museoon ja ikuistetuksi jälkipolville.

Keskisuomalaisen juttu aiheesta

Veljeni kuvaama pidempi videonpätkä yhdestä pöllöpoikasesta

18.

toukokuuta 2009

Mediatutka: Pöllön matkassa

Julkaistu klo 9:01

Juha Kauppinen/Helsingin Sanomat: “Kohtaamisia kevätyössä”

Toimittaja Juha Kauppinen oli kirjoittanut eilisille Helsingin Sanomien sunnuntaisivuille todella mainion reportaasin, jossa seurattiin helsinkiläisen huuhkajan elämää sekä kaupunkilaisten reaktioita heidän nähdessään linnun. Juttu oli rakennettu Tornin ravintolan ympärille: siinä tekstin näyttämölle astui mitä kummallisimpia ihmisiä, jotka pienessä humalassa ihmettelivät pöllöä. Samaan aikaan Kauppinen leikkasi väliin takaumia, joissa kerrottiin, miten hän itse oli innostunut seuraamaan pöllön liikkeitä ja mitä sitten tapahtui.

Teksti oli todella taitavasti rakennettu ja mikä parasta, se alkoi elämään. Lukukokemus oli hieno. Lukija koki olevansa osa sitä joukkoa ihmisiä, joka ihmetteli Tornin katolla nököttävän pöllön liikkeitä.

Jutussa oli yhdistetty taitavasti ihmisten ja eläinten maailma. Erinomaista työtä Kauppiselta. Tämän parempaa luontojournalismia en muista Suomen lehdissä pitkään aikaan nähneeni.

Samaan syssyyn mainitsen, että luontokuvaaja Mika Honkalinna oli ottanut juttuun kuvat, jotka elävöittivät rikasta tekstiä.

26.

huhtikuuta 2009

Mepin itsekehua

Julkaistu klo 14:00

Euroopan unioni hyväksyi perjantaina eläinsivutuoteasetuksen. Suomen oloihin asetus vaikuttaa sen verran, että luontokuvaajat ja matkailuyrittäjät voivat myös jatkossa ylläpitää luvallisesti suurpetohaaskoja ja tehdä sillä bisnestä. Asetus siis betonoi vallitsevan käytännön.

Vihreiden Satu Hassi oli mukana asetuksen säätämisessä. Hassin itsensä mielestä hänen osuutensa asetukseen ei ole ihan vähäinen. Europarlamentaarikon avustajan muotoilema tiedote perjantailta kuuluu:

“Satu Hassi pelasti Suomen karhunkatselusafarit ja Espanjan uhanalaiset petolinnut. (…) Hassin aloitteesta komission esitystä muutettiin niin, että se sallii luonnossa tapahtuvan haaskaruokinnan.”

Asetuksen valmistelussa mukana olleet kertovat, että asetuksen nykymuoto on myös useiden virkamiesten sekä maa- ja metsätalousministeri Sirkka-Liisa Anttilan aikaansaannosta.

13.

syyskuuta 2008

Vähän tylsä sää

Julkaistu klo 13:54

Foreca 13.9.2008

Enpä ole aiemmin nähnyt yhtä tylsää säätiedotusta kuin tänään Forecan sivuilla. Luvassa on pelkkää pilvistä eikä sitten mitään muuta.

Pitäisiköhän sittenkin muuttaa Etelä-Eurooppaan?

19.

kesäkuuta 2008

Uudet valokuvaussivut avattu

Julkaistu klo 12:18
(Päivitetty 19. kesäkuuta 2008 klo 12.47)

Uusin eilen valokuviani esittelevien sivujen ulkoasun ja rakenteen. Nyt sivut tuntuvat aiempaa toimivammilta. Tarjolla on edelleen etupäässä luontokuvia, mutta myös muunlaisia kuvia Suomesta ja maailmalta. Päivitin sivuille hetki sitten melkein 50 tuoretta teerikuvaa. Tervetuloa katsomaan.

Samalla haluan toivottaa molemmille blogini kahdelle lukijalle miellyttävää juhannusta ja valoisaa keskikesää!

6.

tammikuuta 2008

Sinivalaan kieli on norsun painoinen

Julkaistu klo 14:38

Sinivalaan sydän on pikkuauton kokoinen ja kieli norsun painoinen. Lähde: Avara Luonto/Merten jättiläinen

9.

syyskuuta 2007

Kamera ja moottorisaha samassa paketissa

Julkaistu klo 18:22
(Päivitetty 9. syyskuuta 2007 klo 20.49)

David Attenborough työryhmineen kuvasi Australiassa lyyrypyrstön, joka osaa matkia kameraa ja moottorisahaa. Ihan oikeasti!

7.

syyskuuta 2007

Yleistieto hukassa

Julkaistu klo 18:21

Kerrostalosta Helsingin Herttoniemestä löytyi käärme, noin 40 senttimetrin pituinen. Iltalehti haastatteli asukasta:

“Ilmoitin asiasta saman tien hätäkeskukseen. Mietin, että pitäisikö mennä kiertelemään muita asuntoja ja kysyä, mistä se oikein on karannut, nimettömänä pysyttelevä asukas kertoo.”

Lisäksi:

“Luikertelijan korjasi parempaan talteen ylipalomies Keijo Heimlander.

- En osaa sanoa, mikä käärme on kyseessä tai onko se myrkyllinen. Siihen on kuitenkin aina varauduttava, hän totesi laittaessaan matelijan säilöön kannelliseen purkkiin.”

Helsingin Sanomat oli päässyt vähän pidemmälle:

“Käärme on todennäköisesti Suomessa luonnonvarainen rantakäärme.”

Molemmilla lehdillä oli verkkosivuillaan hyvälaatuinen kuva, josta käärme oli tunnistettavissa. Eikö toimittajan yleistietoon kuulu tunnistaa vaaraton, myrkytön ja luonnonvarainen rantakäärme? Jos ei, miksi yksikään jutun kimpussa häärineistä toimittajista ei lähettänyt kuvaa jollekin luontoharrastajalle? Noista kuvista käärmeen tunnistaisi kuka hyvänsä asiaa vähänkin tunteva kahdessa sekunnissa.

Käärme ei siis ole “todennäköisesti rantakäärme”. Se on rantakäärme. Eikä se todellakaan ole yhdeltäkään kerrostaloasukkaalta karannut.

22.

elokuuta 2007

Päivän irtofakta

Julkaistu klo 18:40
(Päivitetty 18. marraskuuta 2007 klo 20.05)

TV2:n Matkalla Suomessa -ohjelmassa kerrottiin hetki sitten, että Vaasassa maan kohoaminen on Suomessa kaikkein nopeinta. Joidenkin arvioiden mukaan Vaasasta pääsee kävelemään kuivin jaloin Ruotsiin vuonna 5000.

Terveisiä vaan sinne länsirannikolle. Laivayhtiöiden 100 euron tarjousmatkat Tukholmaan alkavat pian vaikuttaa suorastaan rahastukselta, kun pyörälläkin pääsee perille.

22.

helmikuuta 2007

Suden kaatanut metsästäjä antoi yhden haastattelun

Julkaistu klo 14:02

Kuhmoisissa kaadettiin lauantaina maa- ja metsätalousministeriön luvalla pantasusi Ursa, joka oli vieraillut pihapiireissä koirat mielessään. Kaadon tehneet metsästäjät sulkivat puhelimensa kaadon jälkeen eivätkä suostuneet antamaan haastatteluja tiedotusvälineille.

Kaadon tehnyt metsästäjä on kuitenkin antanut lausunnon Kuhmoisten Sanomille – ehkäpä siksi, että lehti tunnetaan paikkakunnalla uutisoinnista, joka ei ole ainakaan lieventänyt susiin kohdistettuja pelkoja.

Lehti on myös keskiviikkona ilmestyneessä uutisessa sopivan kritiikitön. Seuraavassa poimintoja jutusta:

“Naarassuden kaatanut mies ja koko porukka oli jahdin lopputulokseen tyytyväinen, sillä kaadetuksi tuli lauman johtajanaaras, kahdet pennut pyöräyttänyt ja pihapiireissa pahojaan tehnyt pantasusi Ursa, joka oli kaadon tehneen miehen mukaan ainakin kiimassa ellei jo kantava.”

Kyseisen suden lisääntymisajankohdalla ei ole merkitystä, paitsi siinä mielessä, että Kuhmoisissa äänekäs osa asukkaista vihaa lähtökohtaisesti susia – niinpä jokainen syntyvä poikanen on valmiiksi vihollinen.

“Orivesiläinen suden kaataja on myös sitä mieltä, että ihmisasumusten liepeillä viihtyvä susi on ihmiselle vaarallinen.

- Eräs alaskalainen kaveri luuli voivansa leikkiä susien kanssa, mutta joutuikin niiden repimäksi. Voihan olla, että sudet eivät syö suomalaisia, kun joidenkin kuulee väittävän susien olevan ihmiselle vaarattomia, mies lohkaisee.”

Haastateltava saa rauhassa heitellä ilmaan spekulaatiota susien vaarallisuudesta ilman, että toimittaja edes vaatii tarkennuksia. Näin niitä myyttejä ylläpidetään.

Metsästäjät ovat olleet enimmäkseen hiljaa kaadosta, sillä edellisellä kerralla susijahdin jälkeen metsästäjien toimista tehtiin tutkintapyyntö. Nytkin kaksi jyväskyläläistä juristia haluavat Keskisuomalaisen tietojen mukaan selvittää, ovatko lupaehdot täyttyneet.

Metsästäjät ovat kertoneet tulleensä häirityksi puhelimella ja siksi pysyttelevät nimettöminä. Häirinnältä suojautuminen arassa aiheessa onkin ihan ymmärrettävää. Kiintoisaa on kuitenkin, että jahtiin osallistui lauantaina 218 metsästäjää. Siihen joukkoon mahtuu aika monta innokasta, kaikista heidän raportoimistaan lieveilmiöistä huolimatta.

Kuhmoisten Sanomien keskiviikon numeron kakkossivulla on muuten Magnus Hagelstamin, Suomen suurpetoyhdistys ry:n aktiivin kirjoitus: “Susivaara ei valehtelemalla poistu”. Teksti alkaa pelottelevaan sävyyn vanhalla tilastolla suden 1800-luvulla syömistä lapsista. Näinkin niitä myyttejä ylläpidetään.



Tuomo Björksten

Tuomo Björksten

Olen Tampereella asuva Aamulehden toimittaja. Harrastan kaiken maailman asioiden ihmettelyä ja luontokuvausta. Blogissani kommentoin median toimintaa, uutistapahtumia ja vähän jotain muutakin. Tässä blogissa katsotaan aina kuvat ja usein vilkaistaan myös tekstiä!

Sähköposti: tuomo@tuomomedia.fi



Viimeksi kommentoidut kirjoitukset:

Kaakkurikirja maailmalla  2
Tuomo Björksten, Joni Sundström

Etelä-Suomen Sanomien toimittaja puolustelee osallistumistaan VR:n Lapin-matkalle  4
Uuno, Jarmo, Tuomo Björksten, Timo-Pekka

VR kestitsee toimittajia  3
Viki, Kalevi Kämäräinen, Pete M.

Nyt sitä saa tilata!  2
Tuomo Björksten, hanna kortesuo

Perinteinen uutiskärki kuolee  4
Heini, Tuomo Björksten, Heini, Jani Sourander


Olen kirjoittanut näistä:

A-lehdet Aamulehti Afrikka Akateeminen kirjakauppa alkoholi Alma Media Apple astrologia ay-liike Björn Wahlroos Botswana E10 eduskuntavaalit Egyptin vallankumous elämänviisaudet Elisa esiintymiskeikat etiikka EU Facebook freelancer Google hallitusneuvottelut Harri Haanpää Helsingin Sanomat Henna Helmi Heinonen historia HSL humala IKL Ilta-Sanomat Iltalehti iltapäivälehdet Image-lehti internet iPad iPhone itsesensuuri jääkiekon MM-kisat Jörn Donner James Hirvisaari Japanin katastrofi Jean Sibelius joulu journalismi Journalisti-lehti Journalistiliitto Julkisen sanan neuvosto Kälviä kaakkurikirja Kainuun Sanomat Kari Kuukka Kauhajoki Kauhaneva kieli kirjat kirjoittaminen kotisivut Kotkanneva kulttuuri kuluttaja Lapin Kansa Lappi lehtien arvonlisävero linkit Lippupalvelu luonto luontokuvaus Mäntsälän kapina maailmankaikkeus mainonta maksumuuri Maria Veitola matkailu media Merja Hirvisaari missikisat mobiilipalvelut MTV3 Munamies musiikki Mynämäki näköislehti Namibia Nelonen nettiotsikot nimettömät lähteet nimitykset Nokia Nokian vesikriisi Nuorisosäätiö oikeudenkäynnit päivän sitaatit Pasi Nurminen Pentti Arajärvi perussuomalaiset Pohjolan Sanomat poliisi Porvoon autokaistasurma presidentinvaalit Punainen risti Riitta Pollari RKP Rosa Liksom runous sähköiset kirjat safari sanomalehti Sanomalehtien liitto Sanoma Magazines Sanoma Oyj Satakunnan Kansa Sauli Niinistö Sofi Oksanen SPR Stephen Elop sudet suo Suomen maailmanmestaruus 2011 Suomi tabloid talous Tampereen lehtipaino The New York Times The Washington Post tiede tiedottajat toimittajat Tokio tulevaisuus Turun Sanomat Twitter työelämä urheilu Uusi Suomi uutinen vaalirahaskandaali valokuvaus Veljen vaimo verenluovutus verkkokauppa verkkolehdet virheet Virrat VR Vuoden Luontokuva vuokrataan WHO WSOY Yle


Arkistot

Huhtikuu 2012
Maaliskuu 2012
Helmikuu 2012
Tammikuu 2012
Joulukuu 2011
Marraskuu 2011
Lokakuu 2011
Syyskuu 2011
Elokuu 2011
Heinäkuu 2011
Kesäkuu 2011
Toukokuu 2011
Huhtikuu 2011
Maaliskuu 2011
Helmikuu 2011
Tammikuu 2011
Joulukuu 2010
Marraskuu 2010
Lokakuu 2010
Syyskuu 2010
Elokuu 2010
Heinäkuu 2010
Kesäkuu 2010
Toukokuu 2010
Huhtikuu 2010
Maaliskuu 2010
Helmikuu 2010
Tammikuu 2010
Joulukuu 2009
Marraskuu 2009
Lokakuu 2009
Syyskuu 2009
Elokuu 2009
Heinäkuu 2009
Kesäkuu 2009
Toukokuu 2009
Huhtikuu 2009
Maaliskuu 2009
Helmikuu 2009
Tammikuu 2009
Lokakuu 2008
Syyskuu 2008
Elokuu 2008
Heinäkuu 2008
Kesäkuu 2008
Toukokuu 2008
Huhtikuu 2008
Maaliskuu 2008
Helmikuu 2008
Tammikuu 2008
Joulukuu 2007
Marraskuu 2007
Lokakuu 2007
Syyskuu 2007
Elokuu 2007
Heinäkuu 2007
Kesäkuu 2007
Toukokuu 2007
Huhtikuu 2007
Maaliskuu 2007
Helmikuu 2007
Tammikuu 2007
Joulukuu 2006
Marraskuu 2006
Lokakuu 2006
Syyskuu 2006
Elokuu 2006
Heinäkuu 2006
Kesäkuu 2006
Toukokuu 2006
Huhtikuu 2006

Blogin tekijänoikeustiedot ja tietoa moderoinnista

Havaintovihko – Tuomo Björkstenin blogi jyllää WordPress -ohjelman voimalla.
Kirjoitukset RSS-syötteenä ja Kommentit RSS-syötteenä.