Olet selaamassa aiheen "Kuluttaja-asiat" arkistoa.

19.

maaliskuuta 2009

Kätevä nettipalvelu tv-ohjelmien katsomiseen

Julkaistu klo 18:26

Telkkarille.com

Telkkarille.com

Entinen työkaverini Jaakko Salonen on avannut netissä uuden nettipalvelun, jonka kautta eri tv-kanavien ohjelmia voi katsoa näppärästi yhden ohjelmaoppaan kautta. Telkkarille.comin ideana on koota kanavien omat netti-tv-palvelut yhden osoitteen alle. Samalla palvelu toimii perinteisenä ohjelmatietopalveluna.

Telkkarille.comista selviää ainakin, että yllättävän suuri osa tv:n ohjelmista on nykyään tarjolla netissä – kun näitä palveluita vain osaisi hyödyntää. Ainakin Nelosella on tarkoituksena lisätä aktiivisesti netissä näytettävien ohjelmien määrää, joten todennäköisesti ennen pitkää kaikki tv:n ohjelmat ovat katsottavissa verkosta.

Silloin me kuluttajat voimme rauhassa unohtaa digiboksin tallennusominaisuudet, paitsi ehkä joidenkin elokuvien tai sarjojen kohdalla, jotka haluamme säästää DVD:lle.

25.

elokuuta 2008

Ongelma nimeltä Image

Julkaistu klo 18:10

Suomalaisen aikuisen elämässä tulee vastaan välillä ihan kummallisia ongelmia. Niin kuin nyt Image-lehti. Olen lehden kestotilaaja, koska haluan olla. Lehden kustantaja A-lehdet palkitsee kuitenkin minut ansalla, josta on vaikea selviytyä ilman hankaluuksia.

Eräänä ihan tavallisena lauantaipäivänä halusin tehdä osoitteenmuutoksen Image-lehdelle. Osoitteenmuutos tehdään A-lehtien asiakaspalvelun kautta. Ensin palvelu pyysi rekisteröitymään. Klikkasin lomakkeen auki. Vaan mitä ihmettä. Lomakkeessa lukee näin:

“Nimi- ja osoitetietoja voidaan käyttää ja luovuttaa suoramarkkinointitarkoituksiin henkilötietolain mukaisesti. Yhteystietojen käytön tai luovutuksen voi kieltää ilmoittamalla siitä A-lehdet Oy:n asiakaspalveluun / Risto Rytin tie 33, Helsinki, puh.(09) 759 61.”

A-lehdet siis tylysti ryhtyy käyttämään tietojani suoramarkkinointiin ja jos en sitä halua, minun pitää erikseen soittaa heidän puhelinnumeroonsa. Onko tämä nyt ihan reilua?

Ajattelin, etten rekisteröidy. Soitan mieluummin asiakaspalveluun. Vaan siihenkin liittyi jekku:

“Osoitteenmuutokset ja peruutukset: 0600 9 6363 (24h, 0,98 €/min+pvm)”

Puhelussa asiakaspalveluun menee helposti useita minuutteja. Jokainen niistä maksaa minulle euron.

Olen siis pattitilanteessa. Jos teen osoitteenmuutoksen netin kautta, joudun vielä erikseen soittamaan asiakaspalvelun (maksuttomaan) numeroon ja kieltämään suoramarkkinoinnin, jota en voi sietää.

Jos soitan suoraan asiakaspalveluun, joudun maksamaan osoitteenmuutoksesta useita euroja.

Mistä lähtien tällainen pompottelu on ollut hyvää asiakaspalvelua? Kysyn vaan.

25.

elokuuta 2007

Hesari koukuttaa

Julkaistu klo 12:55

Sähköpostiin tupsahti mieluisa viesti: “Helsingin Sanomien tilaukseesi kuuluva HS Digilehti on valmiina otettavaksi käyttöön.”

Voi pojat, tätä on odotettu.

Olen ollut Helsingin Sanomien päivittäinen tai lähes päivittäinen lukija muistaakseni noin 11 tai 12 vuotta. Tähän asti en ole itse maksanut tilaustani, joten olen saanut ilman suurempia etuja pelkän paperi-Hesarin, NYT-liitteen ja Kuukausiliitteen. Nyt tilasin lehden ensimmäistä kertaa omalla nimelläni opiskelijatilauksena.

Tilaushintaan sisältyy paperilehden lisäksi koko lehti Flash-muotoisena verkossa sekä rajoittamaton lukuoikeus Hesarin tekstiarkistoon, joka kattaa kaikki jutut vuodesta 1990 lähtien.

Mieletöntä! Kuinka monet kerrat olenkaan joutunut palaamaan vanhoihin lehtiin mielenkiintoisen jutun perässä tai vain kerätäkseni taustatietoja omaa toimittajan työtäni varten. Tähän asti olen säästänyt nurkkiini isot pinot lehtiä tai leikannut sivuja talteen. Olen jopa maksanut muutaman euron kertalukuoikeudesta, kun ollut pakko saada pääsy arkistoon.

Ja tämä kaikki tulee nyt minulle 132,50 eurolla vuodessa!

Kotini pysyy siistinä, kun voin heittää Hesarit saman tien menemään. Jos tarvitsen eilistä lehteä, ei muuta kuin Hesarin sivut auki, sisäänkirjautuminen ja kaikki jutut ovat ulottuvillani. Vaikka digilehden käyttöliittymässä on ehkä vielä jonkin verran kehitettävää, se on kuitenkin nopea ja siitä löytyy olennainen tulostusnappi, jolla saan jutut tarvittaessa pysyvään talteen PDF:nä.

Sovitaanko, että kaikki muutkin lehdet siirtyvät samaan käytäntöön?

31.

heinäkuuta 2007

Asiakaspalvelu rocks!

Julkaistu klo 10:08

Tämä on suomalainen tapa toteuttaa asianmukainen asiakaspalvelu: kun nettisurffaaja osuu Ikaalisten-Parkanon Puhelin Osakeyhtiön sivuille ja klikkaa alalaidasta “yhteystiedot”, ilmestyy ruudulle teksti: “Ei käyttöoikeutta!”.

Noh, ei minulla sitten varmaan ollutkaan sinne mitään asiaa.

3.

huhtikuuta 2007

Tekstitys on lisäarvoa, jee!

Julkaistu klo 20:54
(Päivitetty 11. huhtikuuta 2007 klo 19.33)

Yleisradion pääjohtaja Mikael Jungner oli tänään YLE:n radiouutisten haastattelussa. Vaikka YLE jatkossa salliikin tietyin ehdoin taloyhtiöille yhteiset digiboksit, Jungner ei nähnyt mitään mieltä siinä, että väki katsoisi elokuun jälkeen televisiota analogisena yhteisdigiboksin kautta. Perusteluksi Jungner totesi, että katsojat menettävät tällöin digi-tv:n lisäarvopalvelut, erityisesti tekstityksen.

Ymmärrän kyllä, että digi-tv piti saada läpi Suomessa, koska se tuo tv-yhtiöille huomattavat säästöt tulevaisuudessa, mutta sitä en ymmärrä, miksi kukaan ei ole keksinyt parempia perusteluita digi-tv-palveluille kuin – tähän kohtaan paljon hypeä – tekstityksen!

Tekstitys keksittiin jo mykkäelokuvan aikana. Silti vielä 2000-luvun Yleisradiossa tekstitys mielletään lisäarvopalveluksi!

13.

maaliskuuta 2007

Digi

Julkaistu klo 13:43

Olen nyt digitoitunut itseni. Eilen Postin jakeluauto toi uuden Humaxin digiboksin mallia PVR-9200C. Soitin lopulta muutaman viikon odottelun jälkeen Digi-tv-infoon, josta nuori nainen vastasi puheluun miltei saman tien. Lähetin palveluun alun perin sähköpostia, mutta siihen ei ole tullut missään vaiheessa vastausta.

Digi-tv-infon mukaan PVR-9200C:ssä tekstitykset toimivat ongelmitta ja oma testini osoitti, että ohjelmisto, jonka avulla laitteella siirretään ohjelmia tietokoneelle, asentui onnistuneesti Windows Vistaan.

Nyt sitten pitää vain ehtiä tutustua laitteeseen ja kokeilla sen ominaisuudet läpi.

1.

maaliskuuta 2007

Ei vastausta

Julkaistu klo 8:55
(Päivitetty 13. maaliskuuta 2007 klo 13.46)

Lähetin 16. helmikuuta paljon mainostettuun Digi-tv-infoon sähköpostia. Tässä kysymykseni:

“Olen suunnittelemassa digiboksin hankintaa ja haluaisin mallin, jossa on kaksi viritintä, kovalevy sekä mahdollisuus siirtää ohjelmia tietokoneelle poltettavaksi edelleen DVD:lle. Humaxin PVR-9200C näyttäisi tekevän nämä kaikki temput.

Nyt kysymys kuuluukin, että osaako kyseinen laite haistella tekstitystä jatkuvasti ohjelman kuluessa vai tekeekö se tarkistuksen ainoastaan ohjelman alussa? En haluaisi, että tekstityksen kanssa tulee ongelmia, jos vaikka tallentaa amerikkalaisia suosikkisarjojaan DVD:lle omaksi ilokseen.

Toinen kysymys liittyy Media eLinker -ohjelmaan, jolla tiedonsiirto boksista tietokoneelle tapahtuu. Tukeeko ohjelmisto Windows Vistaa?”

En ole saanut vieläkään vastausta. Tästä voinemme päätellä, että edes joka päivä klo 9-21 auki oleva palvelu ei kykene reagoimaan kaikkiin asiakkaiden kysymyksiin. Tai sitten palvelu toimii jo valmiiksi liian vähillä voimavaroilla. Tai sitten sen ei ole edes tarkoitus toimia.

8.

joulukuuta 2006

Puoli tuntia jonossa ylihinnoitellun palvelun vuoksi

Julkaistu klo 14:55
(Päivitetty 8. joulukuuta 2006 klo 15.02)

Elisa tarjoaa asiakkailleen mahdollisuuden vaihtaa nettiyhteytensä dynaaminen (vaihtuva) IP-osoite kiinteäksi. Yrityksen www-sivuilla mainostetaan asiallisesti lisäpalvelua, mutta todetaan, että sen voi kytkeä päälle vain soittamalla asiakaspalveluun. Hintaa ei sanota missään.

Kaverini soitti Elisaan kysyäkseen palvelun hintaa. Se on 25 euroa kuukaudessa. Siis 300 euroa vuodessa yhdestä kiinteästä IP-osoitteesta! Paitsi että palvelu sattuu olemaan täysin ylihinnoiteltu eikä kaverini siksi halunnut sitä tilata, hän joutui odottamaan pääsyä asiakaspalveluun puoli tuntia.

Tämä kai on nyt sitä rationalisointia tai jotain…

P.S. Samaan aikaan toisaalla MTV3 on päättänyt pudottaa maksuttomien Luukku.com-sähköpostiosotteiden levytilaa 25 megatavusta kahteen megatavuun.

22.

marraskuuta 2006

Analogista asiakaspalvelua

Julkaistu klo 15:49

Suomen valokuvataiteen museon sivuilla on kätevä kyselylomake. Siinä ei vain ole missään lähetysnappia. Sitä ei tarvitakaan, sillä sivu ohjeistaa käyttäjää: “Kyselyitä voi lähettää kirjeitse tai sähköpostilla kuva- ja tietopalveluihin, esimerkiksi täyttämällä, tulostamalla ja lähettämällä tämä sivun.”

Museo näyttää pitävän melkein analogisesta asiakaspalvelusta, jossa käyttäjä menee museon www-sivuille, täyttää www-lomakkeen, tulostaa sen ja lähettää lomakkeen tavallisessa postissa. Onneksi sentään sähköpostiosoite on sivun laidassa – jos vaikka joku sitä erehtyisi käyttämään.

30.

lokakuuta 2006

Ei jaksa valittaa, kun se on niin vaikeaa

Julkaistu klo 10:45

Digitoday kertoo tänään uudesta tutkimuksesta, jonka mukaan Elisan asiakkaat ovat kaikkein laiskimpia ottamaan yhteyttä operaattoriinsa vikatilanteessa.

“Yhteensä 34 prosenttia kaikista yksityisistä internetin käyttäjistä sanoo, että viimeisen vuoden aikana heillä olisi ollut aihetta tehdä valitus operaattorille. Kuitenkin kolmannes heistä ei jaksanut nähdä sitä vaivaa ja jätti ottamatta yhteyttä operaattoriinsa.

Elisassa niiden asiakkaiden osuus, jotka eivät ottaneet operaattoriin yhteyttä, vaikka olisi ollut aihetta, oli lähes puolet niistä asiakkaista, joilla olisi ollut aihetta valittaa. Sonerassa vastaava osuus oli kolmannes ja Finnetissä lähes neljännes.”

Siis puolet Elisan asiakkaista, joilla on häiriöitä, ei jaksa ottaa yhteyttä. Onkohan Elisa tyytyväinen tulokseen? Omasta kokemuksestani voin kertoa, että Elisan asiakaspalveluun on nettiyhteyden häiriötilanteessa turha odottaa pääsevänsä kymmeniin minuutteihin. Ehkä jonotus kestäisi kaksi kertaa pidempään, jos kaikki jaksaisivat valittaa häiriöistä.

Digitodayn jutussa kerrotaan myös positiivisia tuloksia Elisan kilpailijan kannalta:

Finnet näyttää saavan suurista operaattoreista korkeimmat arvosanat kaikista tutkituista tekijöistä: yritysimagosta, asiakasodotuksista, teknisestä ja palvelun laadusta, hinta-laatusuhteesta sekä asiakastyytyväisyydestä että uskollisuudesta.”



Tuomo Björksten

Tuomo Björksten

Olen Tampereella asuva Aamulehden toimittaja. Harrastan kaiken maailman asioiden ihmettelyä ja luontokuvausta. Blogissani kommentoin median toimintaa, uutistapahtumia ja vähän jotain muutakin. Tässä blogissa katsotaan aina kuvat ja usein vilkaistaan myös tekstiä!

Sähköposti: tuomo@tuomomedia.fi



Viimeksi kommentoidut kirjoitukset:

VR kestitsee toimittajia  2
Kalevi Kämäräinen, Pete M.

Nyt sitä saa tilata!  2
Tuomo Björksten, hanna kortesuo

Perinteinen uutiskärki kuolee  4
Heini, Tuomo Björksten, Heini, Jani Sourander

Ongelma nimeltä Image  4
Tuomo Björksten, Leena, Tuomo Björksten, Mikko Numminen

Pelastaako tarinallisuus nykyjournalismin?  2
Tuomo Björksten, Silja H.


Olen kirjoittanut näistä:

A-lehdet Aamulehti Afrikka Akateeminen kirjakauppa alkoholi Alma Media Apple astrologia ay-liike Björn Wahlroos Botswana E10 eduskuntavaalit Egyptin vallankumous elämänviisaudet Elisa esiintymiskeikat etiikka EU Facebook Google hallitusneuvottelut Helsingin Sanomat Henna Helmi Heinonen HSL humala Ilta-Sanomat Iltalehti iltapäivälehdet Image-lehti internet iPad iPhone itsesensuuri jääkiekon MM-kisat Jörn Donner James Hirvisaari Japanin katastrofi Jean Sibelius joulu journalismi Journalisti-lehti Journalistiliitto Julkisen sanan neuvosto Kälviä kaakkurikirja Kainuun Sanomat Kari Kuukka Kauhajoki Kauhaneva kieli kirjat kirjoittaminen kotisivut Kotkanneva kulttuuri kuluttaja Lapin Kansa Lappi lehtien arvonlisävero linkit Lippupalvelu luonto luontokuvaus maailmankaikkeus mainonta maksumuuri Maria Veitola matkailu media Merja Hirvisaari missikisat mobiilipalvelut MTV3 Munamies musiikki Mynämäki näköislehti Namibia Nelonen nettiotsikot nimettömät lähteet nimitykset Nokian vesikriisi Nuorisosäätiö oikeudenkäynnit päivän sitaatit Pasi Nurminen Pentti Arajärvi perussuomalaiset Pohjolan Sanomat poliisi Porvoon autokaistasurma presidentinvaalit Punainen risti RKP runous sähköiset kirjat safari sanomalehti Sanomalehtien liitto Sanoma Oyj Satakunnan Kansa Sauli Niinistö SPR sudet suo Suomen maailmanmestaruus 2011 Suomi tabloid Tampereen lehtipaino The New York Times The Washington Post tiede tiedottajat toimittajat Tokio tulevaisuus Turun Sanomat työelämä urheilu Uusi Suomi uutinen vaalirahaskandaali valokuvaus Veljen vaimo verenluovutus verkkokauppa verkkolehdet virheet VR Vuoden Luontokuva vuokrataan WHO WSOY Yle


Arkistot

Helmikuu 2012
Tammikuu 2012
Joulukuu 2011
Marraskuu 2011
Lokakuu 2011
Syyskuu 2011
Elokuu 2011
Heinäkuu 2011
Kesäkuu 2011
Toukokuu 2011
Huhtikuu 2011
Maaliskuu 2011
Helmikuu 2011
Tammikuu 2011
Joulukuu 2010
Marraskuu 2010
Lokakuu 2010
Syyskuu 2010
Elokuu 2010
Heinäkuu 2010
Kesäkuu 2010
Toukokuu 2010
Huhtikuu 2010
Maaliskuu 2010
Helmikuu 2010
Tammikuu 2010
Joulukuu 2009
Marraskuu 2009
Lokakuu 2009
Syyskuu 2009
Elokuu 2009
Heinäkuu 2009
Kesäkuu 2009
Toukokuu 2009
Huhtikuu 2009
Maaliskuu 2009
Helmikuu 2009
Tammikuu 2009
Lokakuu 2008
Syyskuu 2008
Elokuu 2008
Heinäkuu 2008
Kesäkuu 2008
Toukokuu 2008
Huhtikuu 2008
Maaliskuu 2008
Helmikuu 2008
Tammikuu 2008
Joulukuu 2007
Marraskuu 2007
Lokakuu 2007
Syyskuu 2007
Elokuu 2007
Heinäkuu 2007
Kesäkuu 2007
Toukokuu 2007
Huhtikuu 2007
Maaliskuu 2007
Helmikuu 2007
Tammikuu 2007
Joulukuu 2006
Marraskuu 2006
Lokakuu 2006
Syyskuu 2006
Elokuu 2006
Heinäkuu 2006
Kesäkuu 2006
Toukokuu 2006
Huhtikuu 2006

Blogin tekijänoikeustiedot ja tietoa moderoinnista

Havaintovihko – Tuomo Björkstenin blogi jyllää WordPress -ohjelman voimalla.
Kirjoitukset RSS-syötteenä ja Kommentit RSS-syötteenä.