| |
|
|
Olet selaamassa aiheen "Kulttuuri" arkistoa.
|
19.
huhtikuuta 2010
|
Julkaistu klo 11:59
“Alku ei ole koskaan ollut selvä ja tarkoin erottuva langanpää, alku on äärimmäisen hidas ja pitkällinen tapahtumasarja, joka vaatii aikaa ja kärsivällisyyttä, ennen kuin voi nähdä, mihin suuntaan se tahtoo edetä, samalla kun se tunnustelee tietään sokean lailla, alku on vain alku, ja sen varsinaiset aikaansaannokset ovat yhtä tyhjän kanssa.”
José Saramago: Luola
Ei kommentteja »
|
Aiheet: Kulttuuri, Päivän sitaatit |
|
29.
maaliskuuta 2010
|
Julkaistu klo 13:15
Havainto toimittajan elämästä, osa 7: Kuka on keksinyt tämän käytännön, jonka mukaan laulaja on kiinnostava ja ajankohtainen vain silloin, kun laulaja julkaisee levyn? Miksi henkilöjuttuja ei tehdä levyjen välillä? Eihän poliitikoistakaan kirjoiteta kivoja perhejuttuja vain vaalien edellä.
3 kommenttia »
|
Aiheet: Henkilökohtaista, Kulttuuri, Mainonta, Media, Toimittajan päiväkirja, Viihde |
|
4.
tammikuuta 2010
|
Julkaistu klo 0:20
“Mieslaulajista on jo huutava pula”
Otsikko Helsingin Sanomissa.
Ei kommentteja »
|
Aiheet: Kulttuuri, Media, Päivän sitaatit |
|
18.
marraskuuta 2009
|
Julkaistu klo 23:02
Markus Nordenstreng kirjoittaa Helsingin Sanomissa tänään:
“‘Saakos Euroopasta ahventa?’ Toby Keith osoittautuu puhelimessa kalamieheksi. Kotoaan Nashvillestä tavoitettu kantrin supertähti ei suuressa Eurooppa-tietämättömyydessään eroa keskilännessä asuvista tavallisista maanmiehistään.”
Kyllä. Amerikkalainen on aina tyhmä ja sitä voi testata esimerkiksi kysymällä kaloista. Ja nyt kaikki superälykkäät eurooppalaiset nimeämään Pohjois-Amerikan tai Afrikan yleisimpiä kalalajeja!
Ei kommentteja »
|
Aiheet: Kulttuuri, Media, Päivän sitaatit, Viihde |
|
28.
lokakuuta 2009
|
Julkaistu klo 13:35
“Vuosia sitten minun piti kuvata studiolla kaksi eri henkilöä, joista ensimmäinen oli hieman myöhässä ja siten kuvauskin siis myöhässä. Toinen kuvattava oli Tiina Lymi silloisen miehensä kanssa ja he tulivat paikalle aivan ajoissa, mutta minulla oli edellisen henkilön kuvaus vielä hieman kesken. Kerroin Lymille ja hänen miehellensä, että minulla menee vielä kymmenen minuuttia ja kysyin voisivatko he odotella takahuoneessa kahvikupin äärellä hetken. Lymi totesi lyhyesti, että he eivät mitään odottele ja lähtivät saman tien ulos. En sitten kuvannut Tiina Lymiä silloisen miehensä kanssa.”
Iltalehden kuvaaja Jarno Juuti Matti Sulannon haastattelussa.
Ei kommentteja »
|
Aiheet: Kulttuuri, Media, Päivän sitaatit, Valokuvaus |
|
29.
huhtikuuta 2009
|
Julkaistu klo 19:12
Sain pari päivää sitten rekisteröityä itselleni tunnuksen Spotifyyn, jota esimerkiksi Helsingin Sanomat pitää musiikkimarkkinoiden seuraavana vallankumouksena. Palvelun idea on siinä, että suuri osa maailman musiikista löytyy yhdestä palvelusta. Jos saa kutsun palveluun, voi musiikkia kuunnella ilmaiseksi mainosten kera. Maksamalla kuukausittaisen jäsenmaksun kuka tahansa saa tunnuksen ja pääsee eroon mainoksista, joita tosin oman parin päivän käyttöni aikana ei ole ollut nimeksikään.
Tässä ilmainen Spotify-kutsu blogin lukijoille. Nopein vie. Olkaa hyvä:
https://www.spotify.com/invitation/AizKtST8fjbKy3fY
1 kommentti »
|
Aiheet: Kulttuuri, Teknologia, Viihde |
|
24.
elokuuta 2008
|
Julkaistu klo 11:21
Radioteatteri esittää tänään kaksi Tampereen ammattikorkeakoulun viestinnän opiskelijoiden kuunnelmaa. Lähetys alkaa Ylen Ykkösessä klo 15. Ohjelma uusitaan huomenna klo 19.03. Ensimmäisenä kuullaan tuotanto, jossa veljeni Timo on ollut mukana äänittämässä ja säveltämässä musiikkia.
Kaikkien kaveri (kesto 14’51″)
Karavaanariperheen arkea, mustasukkaisuutta ja muoviallergiaa.
Tornion radiofestivaalin kuunnelmavoittaja v. 2007.
Käsikirjoitus: Tommi Tuominen, Katri Häti, Anna-Kaisa Järvensivu. Ohjaus: Timo Aalto. Ääni: Timo Björksten, Kalle Kirjalainen. Musiikin säveltänyt Timo Björksten, loppulaulu ja sanat: Tommi Tuominen.
Näyttelijät: Tommi Tuominen, Tapio Ylinen, Katri Häti, Matti Sandberg.
Lento (kesto 13’21″)
Kahden ihmisen elämä on tullut äärimmäiseen pisteeseen. Kumpi auttaa kumpaa?
Käsikirjoitus: Päivi Jämiä, Maria Salomaa, Johanna Torasvirta ja Tapio Ylinen.
Ohjaus: Tapio Ylinen. Ääni: Tomi Rajala ja Rauli Roininen
Näyttelijät: Martta Pyökkimies ja Erkki Herola.
Ei kommentteja »
|
Aiheet: Kulttuuri, Media, Viihde |
|
19.
kesäkuuta 2008
|
Julkaistu klo 12:18 (Päivitetty 19. kesäkuuta 2008 klo 12.47)
Uusin eilen valokuviani esittelevien sivujen ulkoasun ja rakenteen. Nyt sivut tuntuvat aiempaa toimivammilta. Tarjolla on edelleen etupäässä luontokuvia, mutta myös muunlaisia kuvia Suomesta ja maailmalta. Päivitin sivuille hetki sitten melkein 50 tuoretta teerikuvaa. Tervetuloa katsomaan.
Samalla haluan toivottaa molemmille blogini kahdelle lukijalle miellyttävää juhannusta ja valoisaa keskikesää!
4 kommenttia »
|
Aiheet: Henkilökohtaista, Kulttuuri, Luonto, Valokuvaus |
|
12.
huhtikuuta 2008
|
Julkaistu klo 17:49 (Päivitetty 12. huhtikuuta 2008 klo 19.48)
Uusin Journalismikritiikin vuosikirja julkistettiin parhaillaan käynnissä olevilla Mediapäivillä Helsingissä. Journalismikritiikkikin on nyt siirtynyt sähköiseen muotoon, eli enää kirjaa ei tarvitse ostaa kaupasta. Teoksen voi ladata verkosta maksutta. Kirjaan liittyy myös oma bloginsa.
Ei kommentteja »
|
Aiheet: Kulttuuri, Media |
|
20.
tammikuuta 2008
|
Julkaistu klo 19:18
Naomi Kleinin uusin kirja The Shock Doctrine ilmestyi viime vuonna. Kirjassaan Klein käsittelee vapaakauppaa ja sen historiaa omasta kapitalismikriittisestä näkökulmastaan. Jo kirjan kannessa lukijaa muistutetaan: “From the author of No Logo”. Hetkinen, tämähän on ihan… markkinointia, brändäystä ja kapitalismia.
1 kommentti »
|
Aiheet: Kulttuuri, Yhteiskunta ja politiikka |
|
|
|