Olin viime viikolla tiistaista torstaihin Kauhajoella seuraamassa murheellisen kouluampumisen seurauksia. Kirjoitin Kauhajoelta nettiuutisia sekä reportaasin Aamulehden Asiat-liitteeseen.
Olen ollut sen jälkeen vihainen itselleni siitä, etten riittävän huolellisesti seurannut Jokelan jälkeen viranomaisten ja yhteiskunnan toimintaa kouluampumisten estämisessä. Unohdin perustehtävän, joka minulla on toimittajana.
Saman virheen näytti tehneen muukin media. Kauhajoen traagisten tapahtumien jälkeen kaikille tuli jotenkin ihmeellisenä yllätyksenä, ettei aselaki ole vuodessa mihinkään muuttunut ja että nuorten mielenterveuspalvelut eivät asiakkaiden arkikokemuksen mukaan ole yhtään paremmalla tolalla kuin Jokelan aikaankaan.
Arvoisat kollegani. Jos me emme kirjoita nuorten miesten pahoinvoinnista, kukaan muukaan ei sitä tee.
Arvoisat kollegani. Me emme saa unohtaa Jokelaa tai Kauhajokea. Me emme saa siivota kouluampumisia pois uutisista sen vuoksi, että aiheet ovat surullisia, yleisö on niihin jo kyllästynyt ja Big Brotherista saa tehtyä uutisia helpommin.
On ilahduttavaa huomata, että Helsingin Sanomien toimituspäällikkö Antero Mukka on kanssani samaa mieltä. Mukka kirjoitti maanantain Helsingin Sanomissa:
“Median tehtävänä oli valvoa, että Jokelan opit näkyisivät, kun poliitikot jakavat budjettirahaa ja säätävät lakeja. Nyt meillä toimittajilla on yksitoista vakavaa syytä hoitaa urakkamme tällä kertaa loppuun asti.
Tragedian syitä ja seurauksia pitää vatvoa senkin jälkeen, kun moni haluaisi unohtaa kaiken.”
Meidän toimittajien ja koko yhteiskunnan on pidettävä huoli siitä, ettei enää tule yhtään kouluampumista.
