SAK vaatii tänään kaikkia palkkatietoja julksiksi, kertoo Yle.

“SAK:n mukaan julkiset palkkatiedot edistäisivät palkkatasa-arvoa. Palkkatietojen pimitys aiheuttaa järjestön mukaan mielikuvan, että palkat maksetaan pärstäkertoimen mukaan.”

Mutta niinhän ne maksetaan. Ei minullekaan makseta taulukkopalkkaa, vaan palkkaa, jonka työnantaja haluaa maksaa juuri minulle. Parempi- ja huonompipalkkaisia talosta löytyy varmasti.

Kiilablogi on tehnyt kyselyn kesätyön ha(l)usta media-alalla. Kommentit hakijoilta kertovat, että kesätyön hakeminen on suuri tuskan aihe, kun mitään ei ensi hädässä tahdo löytyä, ja toisaalta työnantajat hyppyyttävät hakijoita mennen tullen.

Minun on vaikea antaa neuvoja kenellekään, koska en teknisesti ottaen ole koskaan ollut kesätöissä (vaikka olenkin ollut kesäisin töissä). Yritän silti listata joitakin työllistymisvinkkejä.

Itse käytin seuraavia tapoja hankkiakseni työpaikan, joka sittemmin muuttui kuin itsestään vakinaiseksi:

• Olin liikkeellä nousukaudella. Se on valitettavasti tosiasia, johon tällä hetkellä töitä hakevat eivät voi vaikuttaa.
• Olin aktiivinen free. Mietin juttuni tarkkaan ja sain lähes kaiken myytyä, mitä tarjosin. Free-työn kautta sain pidennettyä ansioluetteloani ja toisaalta hankin suhteita. Muutama nimekäs asiakas tekee hyvää työnhaussa seuraaviin paikkoihin. Nimekkäitä asiakkaita taas saa, kun miettii hyvin tarkkaan, miten myydä juttunsa juuri siihen nimenomaiseen lehteen.
• Tein aktiivisesti töitä pienlehdissä, millä voi kerätä jonkinlaisia tienestejä ja pitää omaa ammattitaitoaan yllä. Pienlehtien ei tarvitse tarkoittaa läpeensä kaupallisia tiedotuslehtiä, vaan myös journalistisesti hyvätasoisia harraste- tai paikallislehtiä.
• Pidin blogia. On yllättävää, kuinka sen kautta voi kertyä suhteita, joita voisi kai vieläkin käyttää hyväkseen, jos olisin työpaikan tarpeessa.
• Menin työharjoitteluun surkealla palkalla. Siitä aukeni kuitenkin hyvä työpaikka mainiolla palkalla.

Tunnen ihmisen, joka pyydettiin kesätöihin sen jälkeen, kun hän oli ensin avustanut nykyistä työnantajaansa free-toimittajana. Kesätyöstä irtosi määräaikainen työsuhde, joka muuttui myöhemmin vakituiseksi.

Työnantajat eivät halua töihin ketä tahansa. He haluavat ihmisiä, joita uskovat ehdottomasti tarvitsevansa. Töihin pääsee, kun pystyy vastaamaan mielikuviin. On aivan eri asia olla hyvä kuin näyttää hyvältä. Missään ei ole sellaista pörssiä, jossa journalisteja verrattaisiin toisiinsa. Niinpä aktiivisuus monella saralla luo mielikuvan pätevästä journalistista, vaikka työnantajalla ei ole mitään keinoja vertailla yksittäistä työnhakijaa kaikkiin niihin muihin, jotka eivät ole vielä päässeet näyttämään kykyjään.

Tiedän, että työnhaku on vaikeaa ja osittain kyse on silkasta tuurista. Kehottaisin kesätyöahdistuksesta kärsiviä käyttämään energiaa työllistymiseen talviaikana. Kuka kesätöitä tarvitsee, jos pystyy hankkimaan alan töitä ympäri vuoden?

Kotisivujeni ulkoasu on uudistumassa. Edellisen kerran päivitin Havaintovihko-blogin ulkoasua tammikuussa 2008.

Kesällä perustamani Facebook-ryhmä Hitaan journalismin puolesta on alkanut kasvaa uskomattoman ällistyttävällä tavalla. Itse asiassa (Susan?) ruususen unta nukkunut ryhmä on saanut parin viime viikon aikana aivan yllättäen 1 000 uutta jäsentä.

Nopeus yllätti hitaan. Kasvun kehitys on jäänyt minulta ylläpitäjänä huomaamatta. Toisin sanoen en osaa tarkalleen sanoa, mikä oli se päivä, kun padot avautuivat, ja koko Facebook-maailma halusi tulla kannattamaan hidasta journalismia. Sen tiedän ainakin, että pelkästään viimeisen vuorokauden aikana ryhmään on tullut noin 400 uutta jäsentä.

Olen innokkuudesta vilpittömän iloinen. Ryhmän sivulla käydään mielenkiintoista keskustelua aiheesta. Ota sinäkin osaa!

Arvo Tuominen kysyy muuten ryhmän seinällä:

“Liityin tähän hieman hitaasti eli vasta nyt ja ihmettelen, miten journalismi voi olla niin hätäistä, kun kaikki näyttävät kuuluvan tähän hitaan journalismin ryhmään?”

Sanos se.

Havainto toimittajan elämästä, osa 6: Toimittajan työssä toteutuu yleensä joku näistä tilanteista: 1) Et tiedä, mitä et tiedä; 2) tiedät, mitä et tiedä; 3) tiedät, mutta et ole varma; 4) tunnet itsesi vakuuttuneeksi, että tiedät. Kun käytännön tilanteissa pitää tehdä julkaisupäätöksiä, joutuu usein arpomaan kolmos- ja nelosvaihtoehtojen välillä.

Tämä tuli mieleeni, kun luin Iltalehdestä Espoon joukkomurhasta yksityiskohtia, jotka olivat huhuina tiedossa jo torstaina, mutta joille ei vielä silloin löydetty riittävää vahvistusta.

Päivitys: Ilta-Sanomat muuten vihjasi, että Iltalehden tiedot ovat vääriä.

Havainto toimittajan elämästä, osa 5: Tuskin on montakaan sellaista nettiuutista, jonka jälkeisissä yleisökommenteissa ei arvosteltaisi toimittajia. Toimittaja on syypää asiaan kuin asiaan.

Luen useimmiten syödessäni. Tänään illallista suuhun työntäessäni eteen sattui Helsingin Sanomien aamun lehden takasivu. Sieltähän löytyi kaikkea jännää pienellä präntättyä.

Tv-ohjelmatiedoissa kerrottiin, että Yle Teema lähettää “Francon aika – näin sen koimme” -draamasarjaa tänään puolitoista tuntia. Ja kas vain, nyt on menossa osa 88. Ylen internet-sivuilla kerrotaan, että sarjaa lähetetään kolmesti viikossa ja että osia on tilattu Suomeen yhteensä 120. Siis ihan oikeasti: mikä vitsi tämä on? Puolitoistatuntinen tv-draamapläjäys kolmesti viikossa ja osia yhteensä 120? Kuka tuota sarjaa oikeasti katsoo? Eläkeläisilläkin on nykyään kiire.

Samalla sivulla K-Rauta mainosti WC-istuimia. Muuten hyvä, mutta ihanko oikeasti kauppa tarjoaa WC-kannen lisähintaan? Samalla analogialla autokauppa mainostaisi näin: nyt edullinen uusi Ford Fiesta vain 7 000 euroa. Ratti lisähinnasta.

Olisi kiva tietää, mikä on lopulta WC-pöntön todellinen hinta.

Havainto toimittajan elämästä, osa 4: Yllättävän moni tiedottaja on ryhtynyt korvaavaksi puhelinluetteloksi. Se on nyt vaan niin, että jos tahdon puhelinvaihteeseen, soitan puhelinvaihteeseen. Jos taas haluan apua, soitan tiedottajalle, jonka toivon aidosti auttavan. En tahdo, että tiedottaja vain työntää eteeni listan numeroita, joista saan ehkä apua, jos hyvä tuuri käy.

Kiitos Metsolle siitä, että palvelitte ja autoitte. Lyhensitte työpäivääni tänään.

Havainto toimittajan elämästä, osa 3: Kun maailmassa tapahtuu jotain todella merkittävää, uutistoimitus on paras paikka olla. Vielä parempi on tosin olla työtehtävissä paikan päällä siellä, missä tapahtuu.

Helsingin Sanomat on käynyt haastattelemassa Turun Sanomien uutta vastaavaa päätoimittajaa Kari Vainiota. Asiallisen haastattelun sekaan on saatu erittäin hupaisa pätkä:

“Aamulehden mainitseminen tuntuu kuitenkin hiukan kiristävän Vainion äänihuulia, sillä valtakunnanjulkisuudessa Turun Sanomat on viime vuosina jäänyt pahasti tamperelaisten varjoon. Lukijamäärissäkin Aamulehti on karannut Turun Sanomilta, jonka levikki on vajaat 112 000 kappaletta.

‘Välillä on tuntunut epäreilulta, kun Aamulehteä on ylistetty niin edistykselliseksi lehdeksi. On tullut mieleen, että eivätkö ne lue meidän lehteä.’

‘Pitäähän lehteä uudistaa, mutta kyllä minä uskon tiettyyn turunsanomalaisuuteen – että kerrotaan uutiset ja uutisten taustat, mutta vältetään pinnallisuutta.’

Vainio myöntää, että Turun Sanomista voi joskus saada vähän tylsän kuvan, mutta se johtuu hänen mielestään ainakin osin ulkoasusta, jota uusi päätoimittaja haluaa uudistaa.”

Sehän on iloinen uutinen, että Turun Sanomissa on vihdoinkin tajuttu, että lehti näyttää lähinnä vuoden 1994 toisinnolta. Sinänsä pätevät jutut hukkuvat ihan järkyttävän rumaan ulkoasuun ja täysin epäloogiseen taittoon. Miten 2000-luvun lehdessä kotimaan uutiset voivat olla sekä lehden alkupäässä että mainosten tilkkeenä takasivulla?

Suomen Kuvalehden toimittaja Jari Lindholm kommentoi blogissaan myös omalta osaltaan Aamulehteä:

“Vainion ei pitäisi kuitenkaan liikaa harmitella, että Aamulehteä kehutaan. Aamulehdellä voi olla hyvä nousukiito, ja lehdessä on erinomaisia reporttereita, mutta editointi on köykäistä, ulkoasu kammottava ja arvobarometriperustainen juttuideointi käsittämätöntä. Lisäksi lehden verkkotoimitus on ilmeisen pahasti koukussa hassuheinään, ainakin otsikoista päätellen (”Järkyttävä uskonnollinen rituaali: Pikkuvauvoja heitellään alas moskeijan katolta – Katso video!”)

Aamulehdellä on kuitenkin teräväsanainen päätoimittaja, joka kirjoittaa hauskasti eikä kaihda julkisuutta. Ehkä Vainio voisi ottaa Apusesta mallia.

Voinen ottaa editointiin kantaa, koska juttuni ovat Aamulehdessä editoinnin kohde, enkä itse juurikaan editoi. Kirjoitin takavuosina freelancerina Suomen Kuvalehteen muutaman jutun ja olen tehnyt paljon töitä pienlehdissä. Missään muualla minun juttujani ei ole editoitu yhtä taitavasti ja nuorta kirjoittajaa kasvattavasti kuin Aamulehdessä, vaikka minulla ei sinänsä ole SK:n editointityylistäkään valittamista.

Arvobarometrilla Lindholm viittaa RISC-tutkimukseen, jota tosiaan luetaan Aamulehdessä, kuten monessa muussakin lehdessä. En osaa sanoa koko lehden kattavasti, miten paljon se vaikuttaa ideointiin. Omien juttujeni aiheet keksin usein itse tai yhteistyössä kollegan tai lähimmän esimiehen kanssa. Useimmiten aiheet tulevat elävästä elämästä, joskus vaikkapa jostain Radiouutisten pikkusähkeestä, joka jää pyörimään mieleen ja herättää ajatuksia.