Kari Haakanan blogissa on menossa mielenkiintoinen keskustelu uudesta internetin lapsipornosivujen suodatuksesta, jonka eduskunta on päättänyt pystyttää Suomeen. Uudessa järjestelmässä operaattorit ja poliisi tekevät yhteistyötä sellaisten haitallisten sivujen suodattamiseksi, joita ei haluta ihmisten nähtäväksi. Suodatus koskee vain lapsipornoa ja se on URL-pohjainen, eli tietyt www-osoitteet blokataan. Suodatus on vapaaehtoinen paitsi operaattorille, myös käyttäjälle, joka saa suodatuksen halutessaan pois päältä ilmoittamalla asiasta operaattorille. Järjestelmän tarkoituksena on estää tavallisia kansalaisia eksymästä lapsipornosivuille. Toistaiseksi operaattorit ovat mielellään lähteneet mukaan yhteistyöhön, joten lainsäätäjä ei tässä pakkokeinoja tarvinne.

Kari Haakanan blogissa kritisoidaan ennakkosensuuria ja pelätään, että pian lapsipornon lisäksi alettaisiin blokata muutakin sisältöä. Esimerkiksi Tanskassa on blokattu vastaavalla järjestelmällä pääsy venäläiseen pirattimusiikkia myyvään verkkokauppaan.

Tässä päästäänkin koko uudesta järjestelmästä syntyneen keskustelun ytimeen. Olen jo näkevinäni samojen rintamalinjojen syntyvän kuin taannoisessa uutta tekijänoikeuslakia koskeneessa keskustelussa. Esimerkiksi Digitodayn tekijänoikeusblogissa siteerataan muuatta nettikirjoittelijaa:

“Nyt se sama juttu tapahtuu tän lapsipornolain kanssa, ja iha salettii tekijänoikeusmafia haluu sit kans waresivut suodatuksee kunha vähän pöly on laskeutunu lain asetuksen jälkee.”

Tekijänoikeuslain keskustelussa oli kyse paitsi asiallisesta kritiikistä lain kummallisilta tuntuvia yksityiskohtia kohtaan, myös eräänlaista sukupolvikapinasta. Nuori (tai nuorekas) nettiä koko ikänsä käyttänyt sukupolvi on tottunut latailemaan musiikkinsa piraattikopioina netistä, eli saamaan digitaalisen aineiston ilmaiseksi. Koska vaikutusvaltainen viihdeteollisuus ei tästä tykkää, eduskunta valjastettiin säätämään laki, joka teki musiikin laittoman kopionnin mahdollistavista teknisistä ratkaisuista rikollisia – itse latailun ohella. Lain herättämässä keskustelussa nuoret valittivat, etteivät aikuiset ymmärrä mitään.

Uusi netin suodatusjärjestelmä ei torju lapsipornon levitystä, koska poliisin mukaan suurin osa datasiirrosta tapahtuu tällä hetkellä suljetuissa vertaisverkoissa (P2P) eivätkä niihin operaattoreiden toimenpiteet yllä. Uusi järjestelmä on virallisestikin tarkoitettu estämään tilanteet, joissa käyttäjä voisi vahingossa päätyä lapsipornosivuille. Se lienee tosin nytkin aika vaikeaa vai kuinka moni teistä on joskus nähnyt oikeasti lapsipornoa?

Järjestelmä on siis tavallaan hyödytön jo valmiiksi: pedofiilejä se ei pysäytä ja tavallisen kansalaisen elämää se ei kosketa.

Keskustelussa on silti jo uuden sukupolvikapinan ainekset. Jospa ne panee kohta BitTorrentin kiinni!

Tässä hyödyllistä tietoa kaikille teille, jotka kirjoitatte blogianne WordPress-ohjelmalla. Nythän on niin, että roskapostia sisältävät kommentit ovat iso ongelma maailmalla blogien suosion kasvettua. Olen omien www-sivujeni tilastoja seuraamalla päätellyt, että roskapostittajat käyttävät todennäköisesti jonkinlaisia viruksia apuna spammikommenttien levittämisessä. Jonkinlaiset automaattiset robotit ottavat yhteyttä lukuisista eri IP-osoitteista ja yrittävät tallentaa tiettyihin kirjoituksiin kommentteja.

Minun tapauksessani erityisen suosituksi on noussut kirjoitus, jossa viittasin The New York Timesiin. Kyseiseen kirjoitukseen yritetään tallentaa roskapostikommentteja useita kertoja päivässä, usein jopa muutaman tunnin välein.

Onneksi blogiini asentama roskapostin torjunta toimii eivätkä roskapostikommentit ole menneet läpi pitkiin, pitkiin aikoihin. Käytän Chris Wagen julkaisemaa mainiota WordVerify-nimistä lisäpalikkaa, joka kysyy jokaiselta kommenttia kirjoittavalta tunnussanaa. Koska blogini on suomenkielinen, tunnussana on myös suomenkielinen eivätkä ulkomailta käsin toimivat roskapostittajat osaa kiertää estoa. Roskapostin torjuntaan ei tarvita edes joka kerran vaihtuvaa kuvaa, vaan pidempäänkin samana pysyvä tunnussana riittää.

Kuuden toimittajan ylläpitämä Apinalaatikko-blogi sammutti valonsa perjantaina. Vuoden verran elänyttä blogia ylläpitivät Ville Blåfield, Markus Hotakainen, Elina Järvinen, Laura Koljonen, Jari Lindholm ja Paula Salovaara. Moni toimittaja bloggaa nykyisin työajalla, mutta vapaa-ajalla ylläpidetyt blogit ovat ruvenneet harvenemaan aiemmasta innostuksesta huolimatta.

Taitaa olla niin, että media-alan asioista raportoivia, toimittajien ylläpitämiä blogeja on tällä hetkellä vain muutama. Kari Haakana, Tuija Aalto, Matti Lintulahti ja Kirsi Myllyniemi, olemmeko me viimeisiä mohikaaneja? Hesarin Reetta Meriläistä, Pauliina Grönholmia, Maija Aaltoa tai Erno Rautarintaa ei lasketa, he kaikki kirjoittavat blogimerkintöjään työnantajan laskuun.

Helsingin Sanomien TET-työläiset, eli työelämään tutustuvat yläasteelaiset kirjoittavat blogia kahden viikon työjaksoistaan Hesarin isossa toimituksessa. Melkein harmittaa, etten päässyt Työelämän tirkistelijä -blogiin mukaan alusta asti. Asiaa pitää paikata lukemalla blogin arkistoa.

Esimerkiksi blogin korkasta tasosta käy lainaus nyt jo työnsä Hesarissa lopettaneen Iina Vapaavuoren kirjoituksesta työpäivästään:

“Täällä toimittajat – ne oikeat – käyvät lehdistötilaisuuksissa, metsästävät ihmisiä ja välillä kommentoivat muille omia juttujaan. Paikaltani näkee hyvin ihmiset. Heistä aistii eri tunnetilat. Koko toimitus on kuin aakkoset. Samaa porukkaa, jokaisella kuitenkin jokin oma juttu.

Tämän päivän Hesari oli mielenkiintoinen. Mitä tapahtuisi jos edes puolet Suomen nuorisosta lukisi jotain sanomalehteä päivittäin? Tulisi ehkä enemmän mielipiteitä ja kannanottoja. Tai sitten lukematta jättäminen on heidän kannanottonsa.”

Toivottavasti ryhdyt, Iina, isona toimittajaksi.

Internet on jännä paikka. Aika usein kaikkein suosituimmat palvelut ovat hankalakäyttöisiä ja liian usein oikeasti näppärät palvelut eivät ikinä saavuta kansan suurta suosiota. My Operan blogiyhteisö saavutti viime perjantaina 500 000 rekisteröityneen käyttäjän rajapyykin siitäkin huolimatta, että palvelu kärsii käytännössä päivittäin tietokanta- tai yhteysongelmista. “Proxy error” tai muut vastaavat virheilmoitukset ovat käyttäjien jatkuvana riesana. Yhteisön jäsenet eivät tästä kuitenkaan näytä piittaavan.

Päivän lainaus:

“- Typos & Lamguage. Thatnks for the feedback I will correct the typos.”

Nico Fogelholm vastauksessaan Janne Jalkaselle, jossa Fogelholm pahoitteli Optimointi.com-sivuston blogikyselyn lukuisia kirjoitusvirheitä.

Tähän blogiin oli viikonlopun aikana ilmestynyt valtavat määrät roskapostia. Vaikka kommenttien lähetyksessä on pieni suomenkielinen haaste englanninkielisille roboteille, olivat spammaajat keksineet käyttää WordPressin trackback-ominaisuutta hyväkseen. Trackbackin voi lähettää ilman, että täyttää varsinaista kommentin lähetyslomaketta.

Seuraavassa vähän teknistä höpinää siitä, miten sain spammin tulon lakkaamaan. Ensin kytkin WordPressistä pois päältä mahdollisuuden lähettää trackback-ilmoituksia. Se ei kuitenkaan koske kuin uusia kirjoituksia. Vanhempiin tuli roskapostia entiseen tahtiin. Sen jälkeen yritin ottaa wp-trackback.php-tiedostosta suoritusoikeudet pois päältä. Sekään ei estä tiedoston suorittamista, sillä ilmeisesti WordPress lukee tiedoston sisällön ja suorittaa sen oikeuksista huolimatta. 000-oikeudet taas eivät taida palvelimella toimia. Lopulta minun piti poistaa tiedosto kokonaan pois käytöstä.

Palaamme taas yleiskieleen. Trackback-ilmoitukset eivät ole tällä hetkellä käytössä. Toivottavasti kukaan lukijoistani (heitähän piisaa) ei pahastu. Täällä on keskusteltu ongelmasta enemmän.

Kuukausi sitten ihmettelin tällä palstalla, miksi Sunnuntaisuomalaisen blogi on jätetty päivittämättä sitten maaliskuun. Arvelin, että innostus bloggaamiseen taisi toimituksessa jäädä lyhyeksi.

Muutokset tuulet ovat sittemmin puhallelleet: Sunnuntaisuomalaisen toimitus kaikessa hiljaisuudessa päivittänyt bloginsa! Paperilehtiversiossa blogin nimellä kulkevaa kolumnia on kyllä julkaistu tällä välinkin säännöllisesti. Sitä on ilmeisesti myös päivitetty nettiin, joskin sellaiseen osoitteeseen, johon ei voi kovin kätevästi linkata.

Mutta nyt siis varsinainen, “oikea” blogikin on päivitetty. Ehkä ihmettelyni kuultiin.

Päivän linkki: No one cares about your blog!

Siitä vaan paidan ostoon.

Silmiini osui Vihreiden kansanedustajan Janina Anderssonin työpäiväkirja/blogi. On erittäin positiivista, että kansanedustajat ovat innostuneet pitämään blogeja, joiden kautta he voivat olla paremmin vuorovaikutuksessa äänestäjien kanssa. Lisäksi poliittiset blogit tarjoavat nykyisin myös toimittajille hyviä juttuaiheita ja jopa skuuppeja.

Mutta kuka väittää lukevansa nukahtamatta vaikkapa Anderssonin uusinta merkintää, joka on suora kopio eduskunnan täysistunnon pöytäkirjasta? Anderssonin blogi ei tarjoa edes pysyviä linkkejä, joiden kautta päiväkirjaan olisi helppo linkittää. Andersson voisi malliksi vilkaista vaikkapa edustajatoverinsa, SDP:n Susanna Rahkosen blogia, jota on jo huomattavasti mieluisampi lukea – varsinkin nyt, kun Rahkonen lisäsi blogiinsa kommentointimahdollisuuden saatuaan asiasta piikittelyä Helsingin Sanomissa (16.6.2006).

Virallinen huomautus: tämän blogin poliittiset havainnot eivät heijastele kirjoittajan äänestyskäyttäytymistä. Minähän äänestän edelleen ihan ketä sattuu. Mikki Hiiri eduskuntaan!