Uuden vuoden kunniaksi uusin blogini ulkoasun kokonaan. Koska minulla on selvästi liikaa vapaa-aikaa, päätin rakentaa ulkoasun kokonaan itse ja tehdä siitä sellaisen kuin itse tykkään. Olkaa hyvä. Purnata saa kommenteissa.

Haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2008. Blogini kävijämäärät kaksinkertaistuivat tänä vuonna. Uusia kommentoijiakin on tullut paljon lisää. Vuoden luetuimpia juttuja olivat:

• Tammikuu: Nikon patentoinut uudentyyppisen
  kalansilmäobjektiivitekniikan
  
• Helmikuu: Kotimaista terrorismia
  
• Maaliskuu: Tiellä turmioon
• Huhtikuu: Tampere on saamassa uuden Ikean
• Toukokuu: Joskus ei mene putkeen
• Kesäkuu: Uusi valokuvauslehti markkinoille
• Heinäkuu: NFL valjastaa valokuvaajat mainoskylteiksi
• Elokuu: Reuters kärähti taas
• Syyskuu: Pääkallo.fi avasi pirteästi, mutta huolimattomasti
• Lokakuu: Sotilasjuntta ei tykkää Pohjoismaiden toimittajista
• Marraskuu: Satiiri osoitti surkean tasonsa
• Joulukuu: Oikeutta eläimille -järjestön tiedottaja on
  YLE:n toimittajan tytär

Vuoden ylivoimaisesti suosituin juttu on joulukuun luetuin juttu. Sitä on katsottu 2 000 kertaa. Muita juttuja on luettu muutama sataa kertaa kutakin.

Vietän tietokoneesta vapaata aikaa tulevina pyhinä, ja palaan jälleen mediamaailman kiemuroihin blogissani ensi vuonna. Kiitos tästä vuodesta ja kiitos, että olette lukeneet ja kommentoineet kirjoituksiani ahkerasti!

Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi kiireiset ihmiset kantavat hirvittävän suurta huolta siitä, etteivät ole ehtineet päivittää blogiaan. Näin tekee esimerkiksi eilisiltana blogiaan tauon jälkeen päivittänyt Helsingin Sanomien Reetta Meriläinen.

Eikö henkilökohtaisen blogin pitäisi nimenomaan olla alusta, johon voi kirjoittaa silloin kun on aikaa ja siltä tuntuu? Miksi tehdä bloggaamisesta(kin) asia, joka aiheuttaa ahdistusta? Eikö meillä kaikilla ole kiire ja stressi jo ihan ilman yhtä ylimääräistäkin stressiä?

Sanoma kertoi yllättäen tänä aamuna ostaneensa Blogilista.fi-palvelun, jonka tarkoitus on ollut koota suomalaiset blogit yhden hakupalvelun alle. Kauppa oli totaalinen yllätys, sillä nettipalveluja ylipäätään kaupataan Suomessa vähän eivätkä tuotto-odotukset ole täällä korkealla.

Mitä Sanoma sitten tekee Blogilistalla? Ei mitään, ellei se kytke palvelua esimerkiksi osaksi HS.fi:tä. Silloin yhtiö saisi lisättyä liikennettä tärkeällä Hesarin sivustolla, joka on Suomen luetuimpien nettisivustojen listan kärkipäässä. Mainostajat tuskin olisivat lisäkävijöistä pahoillaan.

Blogilistan kauppahinta lienee ollut alhainen, mutta luulen, että tamperelainen Alex Nieminen tienasi silti oman osuutensa. Alun perin Blogilista syntyi Sami Köykän köykäisenä linkkilistana, joka hiljalleen laajeni aktiiviseksi ja hyvin toteutetuksi sivustoksi.

Olen tähän asti kieltäytynyt kommentoimasta täysin yliarvostettua Lehti-satiirisivustoa, jota ylläpitävät tiettävästi Jyväskylän yliopiston journalistiikan opiskelijat. Omasta mielestäni hauska satiiri ei ala sillä, että tekstiin ripotellaan tukku kirosanoja ja liitetään se ajankohtaiseen aiheeseen, mutta toistaiseksi olen ajatellut, että sananvapauden nimissä huono tekstikin on sallittava.

Sitä en nyt kuitenkaan ymmärrä, arvoisat Lehteä kirjoittavat opiskelijanulikat, miksi Tuusulan tragediasta on tehtävä pilaa? Lehden kirjoittajat yrittävät myös tehdä mediakritiikkiä epäonnistuen siinä surkeasti.

Hävetkää.

Helsingin Sanomat on tehnyt uutisen Jari Lindholmin blogikirjoituksesta, jossa tämä ottaa kantaa Kalevi Kivistön eroon Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan paikalta. Vaikka Lindholm kirjoittaa blogissaan nimenomaisesti “veikkaavansa”, että eron taustalla on kyllästyminen, Hesari on vetänyt mutkia suoraksi:

“Julkisen sanan neuvoston varapuheenjohtajan, toimittaja Jari Lindholmin mukaan viime viikolla puheenjohtajan tehtävät jättäneen Kalevi Kivistön eron taustalla on kyllästyminen.”

Lindholmilla ei ole JSN:n varapuheenjohtajuudestaan huolimatta sisäpiiritietoa, mutta HS:n uutisessa Lindholmin veikkaus on silti muuttunut faktaksi.

Paljon tätä nyanssia kiinnostavampaa asiassa on se, että blogikirjoitus on nykyään uutinen. Toki poliitikkojen blogeista ollaan tehty uutisia aiemminkin, mutta nyt periaatteessa kenen hyvänsä ajankohtaiseen asiaan liittyvän henkilön blogi voi olla aineistoa uutisille. Tämä on mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, että blogikulttuuri on Suomessa kuitenkin verrattain nuorta.

“Siltä varalta, että Journalistilehti aikoo tulevaisuudessa kirjoittaa mediablogeista lisää…
Ilmoitan tässä vaiheessa fanittavani avoimesti Lehteä.”

Lainaus on Mustelintu-blogista. Nauratti sen verran, että tämä oli pakko poimia tähän muistoksi itselleni. Ymmärtäkää tai olkaa ymmärtämättä. Samalla voisin ilahtuneena kiittää kaikkia tuttuja ja tuntemattomia, jotka olette kommentoineet blogin kirjoituksia viime aikoina. Täällähän on kohta melkein ruuhkaa, huh!

Helsingin Sanomat on avannut netissä Ryhmäterapia-nimisen blogin, johon ihmiset voivat nimettömänä kirjoittaa kokemuksistaan, esimerkiksi juuri tällä hetkellä parisuhteista. Asiantuntijat vastaavat ihmisten kysymyksiin.

Hyvää tarkoittava blogi tuntuu kuitenkin muutaman kirjoituksen perusteella epäilyttävästi mainoskampanjalta. Asiantuntijoina on Kataja-parisuhdekurssin työntekijöitä. Useimmat blogin vastauksista päättyvät sanoihin: “Uskon että hyötyisit terapiasta” tai “Jos sinulla ei ole läheistä, luotettavaa ystävää, jonka kanssa voit jakaa asiaa (…), mielestäni sinun silloin kannattaa käsitellä tapahtunutta ammattiauttajan kanssa.”

Tottahan terapeutti suosittelee terapeuttia, vähän samaan tapaan kuin toimittajan mielestä kaikkien pitäisi lukea jatkuvasti mahdollisimman paljon lehtiä.

BBC:n Rory Cellan-Jonesin mukaan Britanniassa jotkut hyvin kiireiset vaikuttajat ovat palkanneet ihmisiä bloggaamaan ja kirjoittelemaan puolestaan foorumeille. Siinäpä vasta hyvä ratkaisu kaikille heille, jotka jostain käsittämättömästä syystä tuntevat huonoa omaatuntoa bloginsa harvasta päivitystahdista.

Tuija Aalto ja Jari Lindholm käsittelevät tuoretta mediailmiötä: Virginia Techin joukkosurman jälkeen toimittajat siteerasivat runsaasti verkon blogeja, joissa silminnäkijät kommentoivat tapahtumia. Lindholm kirjoittaa:

“Ihmisellä on oikeus tuottaa henkilökohtaista sisältöä blogosfääriin ilman että hänen sanansa päätyvät maailmanlaajuiseen medialevitykseen.”

Tuija Aalto puolestaan kysyy:

“Joko olemme menettäneet yksityisyyden antautuessamme verkon yhteisöllisyyteen?”

Minusta on kummallista ajatella, että verkossa kaikkien nähtävillä oleva aineisto ei olisikaan julkista. Asiaa voi ajatella näinkin: jos Merja Vanhanen tilittää tuntojaan naistenlehdessä, onko hänellä oikeus uskotella itselleen, ettei hänen sanojaan siteerata muualla? Tietenkin on, mutta kyllähän häntä tarvittaessa siteerataan.

Jos Matti Meikäläinen kirjoittaa lehden yleisönosastoon mielipidekirjoituksen, onko hänellä oikeus uskotella itselleen, ettei kirjoitusta repostella työpaikalla seuraavana päivänä? Tietenkin on, mutta kyllähän sitä tarvittaessa repostellaan.

Jos joku kirjoittaa omalla nimellään blogiin tai verkkofoorumille, voiko hän uskotella itselleen, etteivät toimittajat lainaa hänen tekstiään? Tietenkin voi, mutta kyllähän sitä tekstiä tarvittaessa lainataan.

Ja niin edelleen. Millä logiikalla julkinen internet ei olisikaan julkinen? Sadoilla miljoonilla ihmisillä on halutessaan mahdollisuus lukea tätäkin blogia. Eikö se ole tavallaan ihan itsestäänselvä asia?