Olet selaamassa aiheen "Blogi(t)" arkistoa.

 

1.

tammikuuta 2008

Uusi ulkoasu

Julkaistu klo 17:56

Uuden vuoden kunniaksi uusin blogini ulkoasun kokonaan. Koska minulla on selvästi liikaa vapaa-aikaa, päätin rakentaa ulkoasun kokonaan itse ja tehdä siitä sellaisen kuin itse tykkään. Olkaa hyvä. Purnata saa kommenteissa.

22.

joulukuuta 2007

Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!

Julkaistu klo 10:09
(Päivitetty 1. tammikuuta 2008 klo 11.10)

Haluan toivottaa kaikille blogini lukijoille hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta 2008. Blogini kävijämäärät kaksinkertaistuivat tänä vuonna. Uusia kommentoijiakin on tullut paljon lisää. Vuoden luetuimpia juttuja olivat:

Vuoden ylivoimaisesti suosituin juttu on joulukuun luetuin juttu. Sitä on katsottu 2 000 kertaa. Muita juttuja on luettu muutama sataa kertaa kutakin.

Vietän tietokoneesta vapaata aikaa tulevina pyhinä, ja palaan jälleen mediamaailman kiemuroihin blogissani ensi vuonna. Kiitos tästä vuodesta ja kiitos, että olette lukeneet ja kommentoineet kirjoituksiani ahkerasti!

17.

joulukuuta 2007

Älä stressaa, oi bloggaaja!

Julkaistu klo 8:05
(Päivitetty 17. joulukuuta 2007 klo 19.41)

Minä en ole koskaan ymmärtänyt, miksi kiireiset ihmiset kantavat hirvittävän suurta huolta siitä, etteivät ole ehtineet päivittää blogiaan. Näin tekee esimerkiksi eilisiltana blogiaan tauon jälkeen päivittänyt Helsingin Sanomien Reetta Meriläinen.

Eikö henkilökohtaisen blogin pitäisi nimenomaan olla alusta, johon voi kirjoittaa silloin kun on aikaa ja siltä tuntuu? Miksi tehdä bloggaamisesta(kin) asia, joka aiheuttaa ahdistusta? Eikö meillä kaikilla ole kiire ja stressi jo ihan ilman yhtä ylimääräistäkin stressiä?

26.

marraskuuta 2007

Sanoman yllättävä blogikauppa

Julkaistu klo 19:49

Sanoma kertoi yllättäen tänä aamuna ostaneensa Blogilista.fi-palvelun, jonka tarkoitus on ollut koota suomalaiset blogit yhden hakupalvelun alle. Kauppa oli totaalinen yllätys, sillä nettipalveluja ylipäätään kaupataan Suomessa vähän eivätkä tuotto-odotukset ole täällä korkealla.

Mitä Sanoma sitten tekee Blogilistalla? Ei mitään, ellei se kytke palvelua esimerkiksi osaksi HS.fi:tä. Silloin yhtiö saisi lisättyä liikennettä tärkeällä Hesarin sivustolla, joka on Suomen luetuimpien nettisivustojen listan kärkipäässä. Mainostajat tuskin olisivat lisäkävijöistä pahoillaan.

Blogilistan kauppahinta lienee ollut alhainen, mutta luulen, että tamperelainen Alex Nieminen tienasi silti oman osuutensa. Alun perin Blogilista syntyi Sami Köykän köykäisenä linkkilistana, joka hiljalleen laajeni aktiiviseksi ja hyvin toteutetuksi sivustoksi.

10.

marraskuuta 2007

Satiiri osoitti surkean tasonsa

Julkaistu klo 18:08

Olen tähän asti kieltäytynyt kommentoimasta täysin yliarvostettua Lehti-satiirisivustoa, jota ylläpitävät tiettävästi Jyväskylän yliopiston journalistiikan opiskelijat. Omasta mielestäni hauska satiiri ei ala sillä, että tekstiin ripotellaan tukku kirosanoja ja liitetään se ajankohtaiseen aiheeseen, mutta toistaiseksi olen ajatellut, että sananvapauden nimissä huono tekstikin on sallittava.

Sitä en nyt kuitenkaan ymmärrä, arvoisat Lehteä kirjoittavat opiskelijanulikat, miksi Tuusulan tragediasta on tehtävä pilaa? Lehden kirjoittajat yrittävät myös tehdä mediakritiikkiä epäonnistuen siinä surkeasti.

Hävetkää.

1.

lokakuuta 2007

Blogikirjoitus on uutinen

Julkaistu klo 13:02

Helsingin Sanomat on tehnyt uutisen Jari Lindholmin blogikirjoituksesta, jossa tämä ottaa kantaa Kalevi Kivistön eroon Julkisen sanan neuvoston puheenjohtajan paikalta. Vaikka Lindholm kirjoittaa blogissaan nimenomaisesti “veikkaavansa”, että eron taustalla on kyllästyminen, Hesari on vetänyt mutkia suoraksi:

“Julkisen sanan neuvoston varapuheenjohtajan, toimittaja Jari Lindholmin mukaan viime viikolla puheenjohtajan tehtävät jättäneen Kalevi Kivistön eron taustalla on kyllästyminen.”

Lindholmilla ei ole JSN:n varapuheenjohtajuudestaan huolimatta sisäpiiritietoa, mutta HS:n uutisessa Lindholmin veikkaus on silti muuttunut faktaksi.

Paljon tätä nyanssia kiinnostavampaa asiassa on se, että blogikirjoitus on nykyään uutinen. Toki poliitikkojen blogeista ollaan tehty uutisia aiemminkin, mutta nyt periaatteessa kenen hyvänsä ajankohtaiseen asiaan liittyvän henkilön blogi voi olla aineistoa uutisille. Tämä on mielenkiintoista, kun ottaa huomioon, että blogikulttuuri on Suomessa kuitenkin verrattain nuorta.

14.

syyskuuta 2007

Kuka fanittaa ketäkin

Julkaistu klo 23:10

“Siltä varalta, että Journalistilehti aikoo tulevaisuudessa kirjoittaa mediablogeista lisää…
Ilmoitan tässä vaiheessa fanittavani avoimesti Lehteä.”

Lainaus on Mustelintu-blogista. Nauratti sen verran, että tämä oli pakko poimia tähän muistoksi itselleni. Ymmärtäkää tai olkaa ymmärtämättä. :) Samalla voisin ilahtuneena kiittää kaikkia tuttuja ja tuntemattomia, jotka olette kommentoineet blogin kirjoituksia viime aikoina. Täällähän on kohta melkein ruuhkaa, huh!

13.

syyskuuta 2007

Terapeutti suosittelee terapeuttia

Julkaistu klo 11:15

Helsingin Sanomat on avannut netissä Ryhmäterapia-nimisen blogin, johon ihmiset voivat nimettömänä kirjoittaa kokemuksistaan, esimerkiksi juuri tällä hetkellä parisuhteista. Asiantuntijat vastaavat ihmisten kysymyksiin.

Hyvää tarkoittava blogi tuntuu kuitenkin muutaman kirjoituksen perusteella epäilyttävästi mainoskampanjalta. Asiantuntijoina on Kataja-parisuhdekurssin työntekijöitä. Useimmat blogin vastauksista päättyvät sanoihin: “Uskon että hyötyisit terapiasta” tai “Jos sinulla ei ole läheistä, luotettavaa ystävää, jonka kanssa voit jakaa asiaa (…), mielestäni sinun silloin kannattaa käsitellä tapahtunutta ammattiauttajan kanssa.”

Tottahan terapeutti suosittelee terapeuttia, vähän samaan tapaan kuin toimittajan mielestä kaikkien pitäisi lukea jatkuvasti mahdollisimman paljon lehtiä.

2.

heinäkuuta 2007

Palkkiobloggaajat

Julkaistu klo 20:25

BBC:n Rory Cellan-Jonesin mukaan Britanniassa jotkut hyvin kiireiset vaikuttajat ovat palkanneet ihmisiä bloggaamaan ja kirjoittelemaan puolestaan foorumeille. Siinäpä vasta hyvä ratkaisu kaikille heille, jotka jostain käsittämättömästä syystä tuntevat huonoa omaatuntoa bloginsa harvasta päivitystahdista.

26.

huhtikuuta 2007

Internet on todellakin julkinen

Julkaistu klo 18:25
(Päivitetty 27. huhtikuuta 2007 klo 10.16)

Tuija Aalto ja Jari Lindholm käsittelevät tuoretta mediailmiötä: Virginia Techin joukkosurman jälkeen toimittajat siteerasivat runsaasti verkon blogeja, joissa silminnäkijät kommentoivat tapahtumia. Lindholm kirjoittaa:

“Ihmisellä on oikeus tuottaa henkilökohtaista sisältöä blogosfääriin ilman että hänen sanansa päätyvät maailmanlaajuiseen medialevitykseen.”

Tuija Aalto puolestaan kysyy:

“Joko olemme menettäneet yksityisyyden antautuessamme verkon yhteisöllisyyteen?”

Minusta on kummallista ajatella, että verkossa kaikkien nähtävillä oleva aineisto ei olisikaan julkista. Asiaa voi ajatella näinkin: jos Merja Vanhanen tilittää tuntojaan naistenlehdessä, onko hänellä oikeus uskotella itselleen, ettei hänen sanojaan siteerata muualla? Tietenkin on, mutta kyllähän häntä tarvittaessa siteerataan.

Jos Matti Meikäläinen kirjoittaa lehden yleisönosastoon mielipidekirjoituksen, onko hänellä oikeus uskotella itselleen, ettei kirjoitusta repostella työpaikalla seuraavana päivänä? Tietenkin on, mutta kyllähän sitä tarvittaessa repostellaan.

Jos joku kirjoittaa omalla nimellään blogiin tai verkkofoorumille, voiko hän uskotella itselleen, etteivät toimittajat lainaa hänen tekstiään? Tietenkin voi, mutta kyllähän sitä tekstiä tarvittaessa lainataan.

Ja niin edelleen. Millä logiikalla julkinen internet ei olisikaan julkinen? Sadoilla miljoonilla ihmisillä on halutessaan mahdollisuus lukea tätäkin blogia. Eikö se ole tavallaan ihan itsestäänselvä asia?

Tuomo Bj�rksten

Tuomo Björksten

Olen Tampereella asuva Aamulehden toimittaja. Harrastan kaiken maailman asioiden ihmettelyä ja luontokuvausta. Blogissani kommentoin median toimintaa, uutistapahtumia ja vähän jotain muutakin. Tässä blogissa katsotaan aina kuvat ja usein vilkaistaan myös tekstiä!

Sähköposti: tuomo@tuomomedia.fi



Viimeksi kommentoidut kirjoitukset:

Kaivosmiehet heittäytyivät rivoiksi  1
Erkka Piirainen

Halvalla lähti  12
Tuomo Björksten, Erkka Piirainen, Jore Puusa, Tuomo Björksten, Jore Puusa [...]

Käyttäjätukea keskiajalla  1
KirsiM

Hääkuvaaja kompastuu  2
oblomov jr, Zepa

Ai lomalla?  1
Erkka Piirainen



Kategoriat

Arki (38)
Blogi(t) (49)
Climate change – Ilmastonmuutos (12)
Henkilökohtaista (88)
Omat työt (61)
Toimittajan päiväkirja (13)
Historia (3)
Huumori (35)
Juhlapäivät (9)
Kulttuuri (17)
Kuluttaja-asiat (11)
Luonto (28)
Mainonta (16)
Media (532)
Aamulehti (58)
Mediatutka (19)
Päivän irtofakta (6)
Päivän sitaatit (89)
Talous (96)
Teknologia (84)
Tiede (6)
Tulevaisuus (2)
Työelämä (29)
Urheilu (38)
Uutiset (142)
Omat uutiset (54)
Valokuvaus (82)
Viihde (69)
Yhteiskunta ja politiikka (185)

Suosittelen näitä blogeja

Arkistot

Syyskuu 2010
Elokuu 2010
Heinäkuu 2010
Kesäkuu 2010
Toukokuu 2010
Huhtikuu 2010
Maaliskuu 2010
Helmikuu 2010
Tammikuu 2010
Joulukuu 2009
Marraskuu 2009
Lokakuu 2009
Syyskuu 2009
Elokuu 2009
Heinäkuu 2009
Kesäkuu 2009
Toukokuu 2009
Huhtikuu 2009
Maaliskuu 2009
Helmikuu 2009
Tammikuu 2009
Lokakuu 2008
Syyskuu 2008
Elokuu 2008
Heinäkuu 2008
Kesäkuu 2008
Toukokuu 2008
Huhtikuu 2008
Maaliskuu 2008
Helmikuu 2008
Tammikuu 2008
Joulukuu 2007
Marraskuu 2007
Lokakuu 2007
Syyskuu 2007
Elokuu 2007
Heinäkuu 2007
Kesäkuu 2007
Toukokuu 2007
Huhtikuu 2007
Maaliskuu 2007
Helmikuu 2007
Tammikuu 2007
Joulukuu 2006
Marraskuu 2006
Lokakuu 2006
Syyskuu 2006
Elokuu 2006
Heinäkuu 2006
Kesäkuu 2006
Toukokuu 2006
Huhtikuu 2006

Blogin tekijänoikeustiedot ja tietoa moderoinnista

Havaintovihko – Tuomo Björkstenin blogi jyllää WordPress -ohjelman voimalla.
Kirjoitukset RSS-syötteenä ja Kommentit RSS-syötteenä.