40100 linkkasi Keskisuomalaisen uutiseen, jossa kerrotaan, että Vaajakosken kiertoliittymä muuttuu yksikaistaiseksi. Minä kirjoitin joskus vajaa 10 vuotta sitten Vaajakosken aluelehteen Wessmanniin täsmälleen saman uutisen. Kävi sitten kuitenkin niin, ettei kunnalla ollut rahaa remonttia tehdä ja ainoastaan kaistojen välinen katkoviiva hävisi. Kätevää, eikö totta?

Keskisuomalaisen uutinen on siis vanha, mutta toivottavasti tällä kertaa todenperäisempi.

Minä tulen kodista, jossa ruokaa on aina arvostettu. On ollut tärkeää syödä terveellisesti, monipuolisesti ja ajallaan. Ei mitään McDonald’sin pikaruoka-aterioita kiireisen iltapäivän lomassa, ei kuumaa kaakaota lounaan korvikkeena, ei edes eineslihapullia, vaan itse alusta asti tehtyä ruokaa.

Välillä kotona on jopa jätetty kaupan jugurtit väliin ja syöty itse hapatettua. Se on muuten tuoreiden marjojen kanssa taivaallista.

Kun sitten tänä aamuna huomasin unohtaneeni jääkaappiini pienen rasian äidin tuomaa fetasalaattia, joka oli valitettavasti päässyt pilaantumaan jo hyvän aikaa sitten, tuntui kurjalta heittää salaatti roskikseen.

Ei siksi, että biojäteastian tyhjentäminen olisi ylivoimainen tehtävä. Ei siksi, että tuntisin mielipahaa niiden afrikkalaisten lasten puolesta, joille pilaantunut ruoka on ainoa saatavilla oleva ravinnonlähde. Ei siksi, että mielessäni pyörisivät vielä Suomen pulavuodet 1900-luvun alkupuolella, jolloin ruokaa pidettiin arvossa, koska sitä oli tarjolla vähän.

Tuntui pahalta heittää salaatti pois, koska minulle hyvä ruoka on palanen äidinrakkautta.

Hyvää äitienpäivää kaikille Suomen äideille!

P.S. Kannattaa lukea myös, mitä Laura Mattila kirjoittaa päivän Aamulehdessä omasta äidistään.

Aina kun minä kävelen Tampereen keskustassa, vastaan tulee julkkiksia. Bongaukseni viimeisen viikon ajalta:

• Rosa Meriläinen
• M. A. Numminen
• Oras Tynkkynen

On se vaan Tampere iso city. Naanaalle tiedoksi, etten ole vieläkään koskenut mustaan makkaraan.

Ajaessani tänään pääsiäisen vietosta takaisin kotiin Jyväskylään yhdessä kolmen muun henkilön kanssa muuan rekka-auto kaasutti aivan kiinni takapuskuriimme. Etäisyys 80 kilometrin tuntivauhdilla etenevään autoomme oli muutamia metrejä. Nopeusrajoitus alueella oli 80 km/h, mutta rekka oli kiihdytellyt arviolta satasta saadakseen meidät kiinni.

Ajoin edelleen nopeusrajoituksen mukaan. Rekka takana käyttäytyi siihen malliin, että kuskilla oli suunnaton tarve päästä ohi. Lopulta vastaan tulevan autojonon katkettua rekka-autoilija lähti ohittamaan ja vielä äänekkäästi tööttäsi minulle kirouksensa.

Jos olisin joutunut tekemään yhdenkin nopean jarrutuksen, rekka olisi tullut voimalla läpi automme takaikkunasta surmaten todennäköisesti meidät kaikki neljä. Rekka-autoilija itse sen sijaan olisi selvinnyt korkeintaan säikähdyksellä.

Olen ollut kerran aikaisemmin tilanteessa, jossa pakettiautoa ajanut ammattiautoilija kaahasi arviolta noin 30-40 kilometriä tunnissa kauppakeskuksen parkkipaikalla ohittaen minut vain muutamien kymmenien senttien päästä. Yksikin askel oikealle ja olisin törmännyt autoon.

Tuollaiset tilanteet eivät unohdu. Sen sijaan ne saavat minut tuntemaan suunnatonta raivoa ja turhautuneisuutta sellaisia ammattiautoilijoita kohtaan, jotka eivät välitä hengestäni vähääkään.

Tuija Aalto siteeraa blogissaan sarkastisesti Kodin Kuvalehteä, jossa on listattu vinkkejä ajan riittämiseen. Yksi vinkeistä:

“Marjojen itse pakastamisen järkevyyttä kannattaa miettiä. Marjoja saa tarpeen tullen kaupastakin.”

Maatalousyhteiskunnan yksi keskeisistä normeista oli tehdä niin paljon itse kuin mahdollista. Kaupungistunut yläluokka käytti tosin kotitalousapulaisia vielä 1960-luvulla (ellei vähän myöhemminkin), kunnes parantunut sosiaaliturva ja nousseet työnantajamaksut tekivät sen mahdottomaksi. Sittemmin perinteinen maatalousyhteiskuntakin on kaatunut tehomaatalouden ja ranskalaisen naudanlihan tieltä.

Silti nykyaikanakin itse tehty ruoka, itse siivottu, puhdas koti ja lyhyt, siisti nurmikko ovat suuria hyveitä. Ja jouluna noin puolet suomalaisista perheenäideistä stressaantuu suorituspaineiden alla. Kyllä sitä kauhistellaan, kun naapuriin menee siivouspalvelu.

Saarioinen mainostaa televisiossa tuotteitaan “äitien tekeminä”. Pyh. Ne ovat suurtaloustuotteita, mekaanisten koneiden tekemiä. Yhtiön palveluksessa työskentelevät äidit eivät vielä muuta einesateriaa perinteiseksi äidin valmistamaksi kotiruoaksi – mitä sillä sitten ikinä tarkoitetaankaan.

Vastaavasti toisessa, jo pari vuotta sitten pyörineessä mainoksessa malli Karita Tuomola totesi olevansa niin kiireinen, ettei ruokailulle jää paljon aikaa. Niinpä hän luotti mainoksessa muutamassa minuutissa valmistuvaan einesruokaan.

Vaikka suomalaisten isien, äitien, yksin asuvien ja muiden itsenäisten ihmisten ei kannatakaan ottaa perinteisiä kotitalousarvoja turhaan painolastikseen, olisin hyvin huolissani, jos aikaa ei riittäisi kunnolla edes ruoanlaittoon. Marjojen itse pakastamisen järkevyyttä kannattaa miettiä, mutta jos ei ehdi koko syksynä edes kerran kertaa metsään marjastamaan ihan vaikka huvin vuoksi ja urheilun kannalta, jotain on omassa ajan käytössä pielessä.

Mikähän siinä on, että kun sunnuntaisin tulee radiokanavilta vanhemman sukupolven musiikkitoiveohjelmia, eläkeikään ehtinyt väestö toivoo niissä lähes poikkeuksetta uruilla hyvin matalalta soitettuja virsiä, jotka instrumentaaliversioina kuulostavat erittäin synkiltä.

Suurin osa lähetyksestä on siis melkein kuin hautajaisista, paitsi että kesto on mahdottoman pitkä, jolloin tulee vaikutelma, että vähintään koko Pohjoismaita on kohdannut ydinonnettomuus, joka tappaa meidät kaikki.

Odottavatko kaikki eläkeläiset kuolemaa noin innokkaasti?

Nettipuhelu- ja pikaviestiohjelmasta Skypestä on ilmestynyt uusi versio 3.0. Uutta on ulkoasun ja parin kummallisen hymiön lisäksi mahdollisuus ladata pelejä, joita voi pelata kavereiden kanssa verkossa.

Mahtavaa! Jo ensimmäisen illan kokeilun jälkeen pelit alkoivat koukuttaa niin pahasti, että kohta ylitöistä ei tule enää mitään.

Tiedoksi kaikille: minut saa jatkossa haastaa Skype-peliin – ihan milloin tahansa.

Helsingistä Pieksämäelle matkalla ollut juna oli tänään Tampereelle tullessaan myöhässä ilmoitetusta saapumisaikataulusta 15 minuuttia. Tampereelta Jyväskylää kohti juna pääsi lähtemään vasta 45 minuuttia myöhemmin. Syynä reiluun myöhästymiseen oli sähkövika, joka vaivasi junaa erityisesti Tampereen asemalla.

Junassa istuneen miehen mukaan kyseinen junavuoro on ollut lähes säännöllisesti myöhässä joka perjantai-ilta viimeisen parin vuoden ajan.

Rikas mies jos oisin, lentäisin. Mutta koska olen vain köyhä opiskelija (terveisiä Naanaalle), käytän Valtion Rautateiden palveluita. Vaikka aikataulua on mahdoton ennustaa etukäteen, junassa on enemmän tilaa kuin bussissa – ja jostain syystä helpompi nukkua. Kävellen olisin tosin jo perillä.

Tampereella on keksitty nerokas tapa karkottaa ostoskeskuksessa maleksivia nuoria: heille soitetaan Bachia, Mozartia ja Chopania!

Yle raportoi:

“Sävelet toimivat vähän samaan tapaan kuin hyttysmyrkky, sillä tutkimusten mukaan nuoret eivät viihdy paikoissa, joissa soi klassinen. (…) Karkote on tepsinyt, eikä nuoriso enää viihdy pitkään kyseisen oven tuntumassa.”

Tämä on vähän liian absurdia ollakseen totta – ja siksi se onkin faktaa. Uutinen ei tosin kerro, vetääkö musiikki ostoskeskukseen ylimääräisiä Sibelius-akatemian opiskelijoita.

Jyväskylän yliopiston kampusalueen piha on ollut jo pitkään suosittu parkkipaikka, vaikka alueella on pysäköinti kielletty lukuunottamatta yhtä erillistä varsinaista parkkipaikkaa. Päärakennuksen eteen maalattiin kesällä parkkiruutuja autoja varten – siis vaikka pysäköinti näihin ruutuihin on edelleen kiellettyä.

40100-blogin tietojen mukaan uudet parkkiruudut maalautti kesällä työtehtävänsä aloittanut uusi kiinteistöinsinööri, joka oma-aloitteisesti päätteli, että pihassa olisi hyvin tilaa pysäköinnille. Seuraavassa hallinnon kokouksessa ylivahtimestari oli kuitenkin huomauttanut, että koska pysäköinti alueella on todellakin kiellettyä, ruudut on poistettava välittömästi. Ruutuja on nyttemmin yritetty häivyttää niiden päälle valetulla tummalla aineella, joka ei kuitenkaan peitä ruutuja täysin. Niinpä yliopiston päärakennuksen edessä on varmaan tätäkin kirjoittaessa pitkä liuta autoja, jotka kaikki ovat sakkopaikalla.